Be Kind Rewind
- Tuotantovuosi:
- 2008
- Ohjaajat:
- Michel Gondry
- Käsikirjoittajat:
- Michel Gondry
- Pääosissa:
- Danny Glover, Irv Gooch, Jack Black, Melonie Diaz, Mia Farrow, Mos Def
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 102 min
- Genret:
- Komedia
Be Kind Rewindin idea sinällään riittää jo syyksi raahautua katsomaan kyseinen raina. Vainoharhainen Jerry (Jack Black) magnetisoituu vahingossa läheisen voimalan sabotaasiyrityksen aikana, ja täten onnistuu tyhjentämään toverinsa Miken (Mos Def) vastuulle jääneen videovuokraamon nauhat. Mikäpä muu auttaisi peittämään tuhotyön jäljet kuin leffojen uudelleenkuvaus - omatoimisesti. Vanha viisauskin jo sen kertoo, ettei haltioitunut katsoja huomaa eroa.
Leffan kuvaukseksi riittäisi helposti ainoastaan sana "hölmö". Suurin osa elokuvan henkilöistä on vähän hölmöjä, joten he tekevät hölmöjä asioita hölmöin seurauksin. Rasittavuuteen asti ei mennä, eikä edes Jack Black vedä rooliaan yli hyvän maun häilyvien rajojen. Ruotsitetut elokuvaversiot kirvoittavat jopa muutamat naurutkin. Mitään sen syvällisempää sanomaa ei elokuvasta kannata kaivaa, mutta tuskin kukaan sellaista odottaakaan. Tekijänoikeuskiistojen monipuoliset ulottuvuudet tosin käsitellään hieman sormea osoittelevalla tavalla.
Katselukokemuksena Be Kind Rewind on hymyilyttävää viihdettä. Jatkuvalla syötöllä ilmiselviä "naura tässä" -juttuja ei tule, joten elokuva saattaa toimia myös muutaman katselukerran jälkeen. Loppujen lopuksi suuri osa hauskoista jutuista on sarjaa, joka toimii parhaiten paperilla. Näyttelijäsuoritukset ovat peruskauraa, eikä kukaan loista ylitse muiden, vaikka Jack Black sitä kovasti yrittääkin. Elokuva erottuu ilahduttavasti massasta, mutta tuskin jättää syvää merkintää elokuvahistoriaan.
Jack Blackin uusin pölhökomedia on hassuhauska Be Kind Rewind. Jack Black on Jerry, jonka paras kaveri Mike (Mos Def) on töissä rähjäisessä videovuokraamossa. Jerry uskoo vakaasti, että läheinen voimala sulattaa heidän kaikkien aivot ja tekee yöllisen sabotaasi retken voimalaan.
Retkellään Jerry saa kuitenkin sähköiskun ja magnetisoituu, joten kun hän seuraavan kerran astuu videovuokraamoon, kaikki nauhat pyyhkiytyvät tyhjiksi. Onneksi juuri silloin vuokraamon omistaja Elroy Fletcher (Danny Glover) on lomamatkalla ja kaveruksilla on runsaasti aikaa yrittää korjata mokansa. Umpi-idiootit Mike ja Jerry päättävät kuvata kaikki leffat uudelleen. Kyytiä saa niin Ghostbusters ja Robocop, kuten myös Leijonakuningas sekä Driving Miss Daisy.
Hellyttävän hauskan elokuvan aikana saa nauraa kippurassa monta kertaa. Erityistä kiitosta leffa saa mahtavista ”ruotsitetuista” elokuvista, joita loppujen lopuksi koko pieni kaupunki kuvaa Jerryn ja Miken johdolla. Hauskuuden keskellä elokuva menee loppujen lopuksi vakavammalle puolelle kun porukka alkaa kuvaamaan kaupungin oman kuuluisuuden elämänkertaleffaa.
Omaperäinen tarina vie katsojan syvälle pikkukaupungin elämään ja hauskojen hahmojen maailmaan.
Jack Black tekee loistavan ja huvittavan roolin täysääliönä Jerrynä eikä Mos Defkään huono ole. Poikien apuna hyörii kaunis Alma, jota näyttelee lahjakas Melonie Diaz.
Be Kind Rewind on elokuva, jonka jutut naurattavat vielä pitkään leffan jälkeen. Suosittelen kaikille hyvistä komedioista pitäville.
Mikä neuvoksi jos omistaisit videovuokraamon ja yhtäkkiä kaikki videonauhat pyyhkiytyisivät tyhjiksi? Ei siinä muu auttaisi kuin kuvata kaikki uusiksi itse. Tätä teemaa käsittelevä Be Kind Rewind on hölmöydessään hauska ja sympaattinen elokuva, jota katsoessaan ei tunne kyllästymisen tunnetta.
Elroy Fletcher (Danny Glover) omistaa pienen ja nuhjuisen VHS-videovuokraamon, joka on purku-uhan alla. Asiaa ei myöskään helpota vuokraamossa työskentelevän Miken (Mos Def) kaverin Jerryn (Jack Black) toilailut. Jerry nimittäin uskoo läheisen voimalan sulattavan hänen aivonsa, ja voimalan sabotaasiyrityksensä seurauksena hän muuttuu magneettiseksi. Kun Jerry sitten tulee vuokraamoon, kaikki videonauhat muuttuvat pelkäksi lumisateeksi magneettisuuden seurauksena. Asiakkaiden kysellessä elokuvia kaveruksilla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin alkaa ”ruotsittaa”, eli kuvata elokuvat itse uudelleen ennen kuin Fletcher palaa lomalta. Näistä elokuvista tulee suosittuja naapurustossa, ja pian kaikki haluavat osallistua elokuvien uudelleentekoon. Mutta mitenkäs on tekijänoikeuksien laita?
Jack Black tekee jälleen takuuvarman hauskan roolin sekopäisenä Jerrynä, eikä Mos Def jää myöskään taka-alalle. Kaverusten itse kuvaamat uusintaversiot elokuvista ovat hulvattoman hauskoja. Varsinkin Ghost Busters -kohta on tajuttoman hauska. En muista vähään aikaan nauraneeni millekään elokuvalle näin paljon. Ruotsituksen kohteeksi joutuvat monet tutut elokuvat, kuten Rush Hour 2, Robocop ja Leijonakuningas. Mutta mistä ihmeestä tuo sana ”ruotsitus” on oikein peräisin? Käy katsomassa tämä elokuva niin sekin selviää.
Be Kind Rewind on sympaattinen, hauska ja oivaltava elokuva. Se on monella tapaa tunteisiin vetoava ja katsoessani tätä huomasin eläytyväni leffan mukana täysillä. Ehdottomasti neljä tähteä ansaitseva kokemus, jota jäi miettimään vielä pitkään elokuvan loputtua.






















































