Apocalypto (2006)
- Tuotantovuosi:
- 2006
- Ohjaajat:
- Mel Gibson
- Käsikirjoittajat:
- Farhad Safinia, Mel Gibson
- Pääosissa:
- Dalia Hernandez, Jonathan Brewer, Morris Birdyellowhead, Raoul Trujillo, Rodolfo Palacios, Rudy Youngblood
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 139 min
- Genret:
- Draama, Seikkailu
Keskiarvo
Arvostelut (5): 
Pikatuomiot (138):
Oma pikatuomio
Olen halunnut nähdä tämän elokuvan aina siitä lähtien, kun näin trailerin elokuvateatterissa pari vuotta sitten. Viimeinkin sain käsiini tämän kehutun maya-kulttuurista kertovan elokuvan, ja odotukset olivat korkealla. Apocalypto ei todellakaan ollut pettymys, vaan todella hyvä elokuva.
Mel Gibsonin viimeisin elokuva Apocalypto osoittaa jälleen kerran, että Mel Gibson osaa ohjata hyviä elokuvia. Vuonna 2004 Gibson ohjasi väkivaltaisen ja kohutun elokuvan, The Passion of the Christ, ja vuonna 1995 ohjasi ja näytteli pääosaa parhaassa elokuvassaan nimeltä Braveheart. Apocalypto on hyvin Mel Gibsonille ominainen elokuva; hyvä tarina ja todella väkivaltainen.
Apocalypto kertoo Maya- kulttuurin viimeisistä päivistä. Viidakon uumenissa on pieni kylä, jonka asukkaat elävät omaa elämäänsä ja tekevät piloja toisilleen. Päähenkilöksi nostetaan maya-intiiaani nimeltä Jaguaaritassu (Youngblood). Juonenkäänne tapahtuu, kun ryhmä väkivaltasia ja tatuoituja maya-intiaaneja tulevat, ja tuhoavat kylän. He ottavat naiset ja miehet vangeiksi, mutta ennenkuin he saavat Jaguaaritassun kiinni, ehtii mies piilottaa vaimonsa ja lapsensa ryöstäjiltä. Niinpä Jaguaaritassun on päästävä näiden ryöstäjien kynsistä takaisin perheensä luo, mutta tehtävää vaikeuttaa se, että Jaguaaritassu ja muut heimon jäsenet aiotaan uhrata jumalille.
Apocalypto on alussa hieman sekava, mutta kun ohjaustyyliin ja henkilöiden puheeseen tottuu, niin elokuvan puolivälin jälkeen alka leffa pyörimään todella viihdyttävästi, ja elokuvan tunnelma pitää otteessaan koko elokuvan ajan. Tiesin, että elokuva on väkivaltainen, ja sitä se tottavie onkin. Verta, irtopäitä ja sydämiä on mielinmäärin, mutta ei Aocalypto ole siltikään yhtä väkivaltainen kuin Gibsonin kidutuseepos The Passion of the Christ. Elokuva on K-15, ja se on mielestäni oikea ikärajoitus. Ei elokuva niin väkivaltainen ole, että se pitäisi sallia vain aikuisille, mutta saattaa silti elokuvan brutaalisuus kauhistuttaa heikompia katsojia.
Tuntemattomat näyttelijät, jotka puhuvat maya-kieltä, tekevät hyvää työtä. Rudy Youngblood näyttää ja kuulostaa ehdalta intiaanilta, kuten kaikki elokuvassa näyttelevät. Näyttelijäveteraani Mel Gibsonin ohjauksesta en löydä moitittavaa, paitsi ehkä pari käsivaraisesti kuvattua kohtausta näyttivät hieman oudolta, mutta se on oma mielipiteeni.
Apocalypto kannattaa todellakin katsastaa, sillä se on viihdytävä ja hyvä elokuva, joka pitää otteessaan koko elokuvan ajan. Mahtipontinen musiikki ja hyvät näyttelijät takaavat viihdyttävän leffaelämyksen. Elokuva on väkivaltainen, mutta niin varmasti olivat myös viimeiset mayatkin. Annan neljä tähteä ja suosittelen kaikille toiminnan ystäville.
Pisteet:
Arvosteltu: 09.12.2008
Katsottu: Kotona
Perjantai-illan perinteisen leffatuokion kunniaksi päätimme kaveriporukalla katsastaa Mel Gibsonin ohjaaman maya-elokuva Apocalypton, josta olin kuullut paljon kehuja. Kehut olivat hyvin ansaittuja.
Tarina alkaa kun joukko julmia sotureita hyökkää sankarimme Jaguaaritassun kotikylään. Verisen taistelun päätteeksi vihollinen vangitsee kaikki eloonjääneet aikuiset. Ennen tätä Jaguaaritassun onnistuu piilottaa poikansa ja viimeisillään raskaana oleva vaimonsa syvään onkaloon.
Matka kohti vihollisen kaupunkia on pitkä ja kivinen eikä tilannetta helpota perillä odottava uhrausseremonia. Jaguaaritassu on kuitenkin päättänyt palata perheensä luokse hinnalla millä hyvänsä. Vaikea pakomatka on valmis alkamaan.
Apocalypto on kiehtova ja tunnepitoinen kuvaus maya-intiaanien viimeisistä päivistä. Tunnelma on onnistunut eikä Gibsonin ohjaustyössä ole mitään moitittavaa. Elokuva on viihdyttävä ja verinen, mutta samalla varsin kaunis tarina miehestä, jota rakkaus perhettä kohtaan ajaa eteenpäin. Ehdottomasti leffailtamme pelastus.
nimimerkki: Ookami
Pisteet:
Arvosteltu: 08.07.2007
Katsottu: DVD
Paljon on Niilissä virrannut vettä siitä, kun Mel Gibson 1980-luvulla tähditti ihan laadukkaita elokuvia, ja onnistuipa vielä kiskaisemaan useampia ihan kovia roolisuorituksia. Yhdeksänkymmentäluvulla, kuten niin monella muullakin, Melin taso laski kuin lehmän häntä, mutta mikäpä siinä, ukko päätti jäädä historiaan myös ohjaajanimenä. Ja jostain käsittämättömästä syystä jota minä en voi parhaalla tahdollanikaan ymmärtää, jokainen Australian suuren pojan ohjaama leffa tuntuu nousevan jonkinlaisen kohua herättävän suurteoksen asemaan, hyvänä esimerkkinä Braveheart, jonka yleistä asemaa ”yhtenä suurimmista” on välillä aika vaikea tajuta. Noh, anyway. Melin leffoissa se yleensä puhuttava aihe on niinkin omaperäinen juttu kuin väkivalta. Brutaali, peittelemätön ja suoraviivainen, mutta valitettavan itsetarkoituksellinen väkivalta, vieläpä. Mässäily vaivasi jo Bravehearttia, joka tosin muistaakseni pysyi jossain määrin asioissa. Passion of the Christia en ole vielä nähnyt, mutta kuulopuheiden perusteella varsin jyrkkäkantaisena tunnetun ohjaajan Jeesuskuva taisi olla melko mielenkiintoinen, eli mitä nyt ainakin antisemitistinen ja yliraaka.
Ja Apocalypto jatkaa samaa linjaa. Alkuun katsojalle lätkäistään vasten naamaa Will Durant-lainaus, joka antaa odottaa hieman parempaa kuin mitä lopulta on tarjolla. Quote tuntuu viittaavan valtakulttuurien rapistumiseen ja saa katsojan jo odottelemaan mehukasta, vertauskuvallista yhteiskuntakritiikkiä, mutta valitettavasti kiihkokristittynä ja ilmeisen outona heppuna tunnettu Mel on tulkinnut Duranttia omalla tavallaan: kyse onkin ainoastaan pakanakulttuurien rapistumisesta ja välttämättömästä tuhosta.
Tai näin minä ainakin homman sisäistin, ”totuutta” on vähän vaikea sanoa, sillä Gibsonin sekopäiset viittaukset ja viestit hukkuvat tarpeettomaan ja täysin perustelemattomaan väkivaltaan, joka lopulta taitaakin olla Apocalypton ”tärkein” asia ja se, mitä Mel meille halusi näyttää: irtopäitä, raajattomia ruumiita, mädänneitä ruhoja, satoja murhia, eläimiä raatelemassa ihmisiä, itsemurhia, uhrausta, sydämenrepimisiä, kidutusta, raiskauksia, lapsenpolttoa… tarvitseeko jatkaa? Jokainen väkivallaton kohtaus (molemmat kaksi) sivuutetaan hätäisesti ja nopeasti. Jotenkin kyseisistä pätkistä välittyy fiilis, että ne ovat alun perin olleet hieman pitempiä, mutta ohjaaja on saksinut puolet niistä väkisin leikkauspöydälle. Mitään analyysiä mayakulttuurin tuhon syistä on turha odottaa, historialliset faktat ovat minimissä, tarina ei niinkään kerro heimosta tai kulttuurista yleisesti vaan yhdestä kylästä, tai vielä oikeammin yhdestä miehestä. Mel olisi voinut kertoa ihan saman tarinan ihan mistä tahansa historiallisesta kulttuurista ja jälki olisi ollut samanlaista. Koko juttu vaikuttaakin siltä, että ohjaaja on avannut historiankirjan jostain random-kohdasta, osunut mayoihin ja todennut, että jes, tää on hyvä, näähän oli ilmeisesti aika rujoa porukkaa ja tappo paljon jengiä.
”Juoni” taas on ihan oma lukunsa. Se on niin surkea, että itkettää. Tai oikeammin vain niin perinteinen, yllätyksetön, kliseinen, vakava ja naurettavan, typerryttävän käpyinen, että ei sitä voi ihmisaivoilla tajuta. Siis, hommahan on kuin löisi sekaisin 80-luvun muistettavimpiin kuuluvat klassikot, Tuomion temppelin, Taistelijan ja Commandon, sekoittaisi keskenään ja länttäisi 1500-luvun Etelä-Amerikkaan. Kaiken teurastuksen ja tuhoamisen keskeltä voi, jos oikein pinnistelee ja yrittää, keksiä viittauksia ainakin siihen, että ohjaajan mielestä väkivallan juuret ovat Amerikan intiaaneissa, ei suinkaan konkistadorien (jotka muuten lopussa esitetään pelastajina!!) tuomassa perinteessä, ja saarnausta periamerikkalaisen ydinperheen tärkeydestä, ja miehen velvollisuudesta suojella perhettään kaikilta ulkoisilta uhkilta. Palavasilmäistä, pöyristyttävää ja vaahtosuista uhoamista. Tai ainakin hetken, kunnes pitää taas listiä jotain.
On pelottavaa kuvitella, minkälaista perverssiä tyydytystä Mel Gibson on saanut kuvatessaan elokuvan keskivaiheilla tapahtuvaa uhrausjaksoa, elokuvan väkivaltamässäilyn huippukohtaa, veristä huumaa ja sitä lähes orgastista fiilistä, jonka vallitessa sydämet revitään rinnasta ja päät katkotaan. Tähän kohtaukseen tiivistyy lähes koko elokuva. Eikä ohjaaja uskonut ilmeisesti tilanteen vakavuuden ja himokkaan tuhoamisvimman käyvän ilmi yhdellä, tarkkaan kuvatulla rituaalimurhalla, vaan antaa kameran nuolla vielä toisenkin kuolevan miehen tuskan irveeseen vääntyviä kasvoja, papin kädessä tykyttävää sydäntä ja hurraavan kansan jalkoihin vierivää päätä. Ja sitten kun tappaminen äkisti ja odottamatta (siis tässä kohtauksessa) loppuu, lopetetaan myös koko kohtaus kuin seinään, typerästi, naurettavan helpolla, Tintti-sarjakuvasta pöllityllä kliseepommiratkaisulla, jotta päästään siirtymään seuraavaan väkivaltakohtaukseen. Viimeistään tässä pätkässä katsoja lopulta turtuu, eikä viimeinen tunti tarjoa enää mitään muuta kuin haukotuksia. Vaikka ohjaaja toki kovasti yrittääkin. Eikö käärmeenpurema kaulaan muka riitä, pitääkö purrun kundin vielä vetää ranteista pääviemärit omatoimisesti auki?
Ilmeisesti sitä, että elokuva puhutaan mayaksi (ja mistä hitosta tekijät ovat voineet muka tietää, miten maya-kieli menee? Ei kai sitä kukaan noin hemmetin hyvin osaa, että elokuvan voisi intiaaniksi kirjoittaa…) on pidetty kovanakin taiteellisena ratkaisuna. Sinällään idea on toki kunnioitettava, mutta valitettavasti koko ihan hauska idea hukkuu, kun koko filmin melko vähä dialogi on tasoa ”tapoit poikani, kuole paska!”. Taustalla pauhaava musiikkiraita on varmaan lainattu Ridley Scottin Black hawk downista, tutulta imaami-kiljumiselta tuo valitusvirsi kuulostaa. Niin, lukuun ottamatta niitä surkuhupaisia viidakkorumpuja, jotka oli _ihan pakko_ saada mukaan yhteen kohtaukseen.
Kaiken kaikkiaan olisi hauska tietää, onko Gibson edes yrittänyt puolustella itseään mitenkään. ”Juu sori, minun oli pakko päästä tekemään tämä filmi, vaikka kuvausten aikana olinkin kaikkien mahdollisten sienien ja hallusinogeenien alaisena, luulin olevani auringonjumalan poika ja päässäni huutelivat samat demonit, jotka tuhosivat Jim Morrisonin elämän. Oon pahoillani, mutta hei, taisin kuitenkin voittaa Chuck Norriksen bodycount-ennätyksen… enkö?” Noh, Mel, anteeksi voi antaa, mutta unohtaminen on paljon vaikeampaa. Ensi kerralla mietin useampaan otteeseen, ennen kuin vaivaudun teatteriin asti katsomaan mitään Mel Gibsonin ohjaamaa.
Pisteet:
Arvosteltu: 02.02.2007
Katsottu: Teatterissa
Eletään 1500-luvun puoltaväliä, jossain väli-Amerikassa. Tuolloin paikkaa kansoitti monia intiaaniheimoja, mutta Maya-intiaaneja oli kuulemma eniten. Jaguar Paw-Jaguaarintassu (Rudy Youngblood) on tapiirimetsällä isänsä Flint Skyn (Morris Birdyellowhead)ja muutaman ystävänsä kanssa. Kesken metsästyksen metsän poikki tulee toisia Maya-intiaaneja, jotka pyytävät saada mennä metsän läpi. Jaguarilla jää outo kuva mieleen yhden miehen ilmeestä. Kyläänsä päästyään heimo viettää iltajuhlat ja Jaguar menee tapaamaan raskaana olevaa vaimoaan Seveniä (Dalia Hernandez) ja poikaansa. Seuraavana aamuna koittaakin kohtalon hetki kun heidän kyläänsä hyökkää varsin sadistinen sotilasjoukko Zerowolfin (Raoul Trujillo) johdolla. Pienen kamppailun jälkeen Jaguar onnistuu piilottamaan vaimonsa ja poikansa hylättyyn kaivoon ja jää itse vangiksi muiden kanssa. Heitä lähdetään viemään läheiseen Maya-kaupunkiin mestattavaksi.
Olipa jälleen aika käydä katsomassa ja kuuntelemassa Mel Gibsonin uusinta historian tuntia ja kyllähän sieltä jälleen varsin laadukas elokuva on syntynyt. Mel Gibsonin ohjaamat historialliset elokuva Braveheart (1995) ja Passion of the Christ (2004) ovat molemmat puhuttelevia mestariteoksia ja nyt Gibson kuvaa molempien jalanjäljissä Maya-intiaanien kohtalon hetkiä hienossa Apocalypto-elokuvassa. Gibsonin tapa herättää keskustelua elokuvastaan on tallella hyvin, sillä Apocalypton ympärille on syntynyt monenlaista porinaa. Toiset väittävät Gibsonin varastaneen idean toisesta elokuvsta, toiset pitää Apocalyptoa väkivallan mässäilyn pilana. Kumpaakaan en ainakaan itse luota, vaan Apocalypto on yksi parhaimmista toiminta-seikkailuista pitkään aikaan.
Apocalypton tarina on hyvinkin yksinkertainen, mutta sanoinkuvaamatonta julmuutta, raakuutta ja koskettavuutta on Gibson saanut mukaan. Pääosanesittäjät ovat aidosti koskettavia hahmoja, sillä tällä kertaa mukana ei ole ketään pintaansa kiillottavaa Hollywood-julkkista.
Apocalypton voi laittaa kolmeen osaan. Henkilöiden esittely, matka mestaukseen ja Jaguaarintassun kotiin paluu ja kosto vihamiehilleen. Väkivalta on todella raakaa, mutta se on perusteltua. Maya-intiaaneja uhrattiin, jotta jumalat olisivat tyytyväisiä ja itsensä suojelemiseksi. Viimeisen tunnin aikana Jaguar Paw tappaa vihamiehiään mitä raaimillä tavoilla. Tosin mikään ei vedä vertoja uhrauskohtaukselle, joka on varmaan yksi viime vuosien raaimmista kohtauksista. Sydämiä ja päitä irrotetaan elävästä ihmisestä huvikseen ja kansalla on hauskaa.
Näyttelijöistä sananen. Rudy Yuongblood tekee ensikertalaiseksi todella upean roolisuorituksen Jaguar Paw'n roolissa. Pahiksina häärivät Rodolfo Palacios ja Raoul Trujillo onnistuvat olemaan aitoja pahuuden ruumillistumia, jotka suorittavat rituaalejaan oman uskonsa vuoksi. Itse Gibsonia ei tällä kertaa nähdä, mutta hänen ohjauksensa on huolellista jälkeä alusta loppuun.
Apocalypto on raastava, väkivaltainen ja äärimmäisen julma elokuva Maya-intiaanien tuhon hetkistä. Mel Gibsonilta jälleen takuuvarma mestariteos vailla vertaa. Visuaalisen hieno ja raastavan raaka matka muinaiseen kulttuuriin.
nimimerkki: Jalmari
Pisteet:
Arvosteltu: 01.02.2007
Katsottu: Teatterissa
Arvostelija
Jalmari
Vieras
Näyttelijä/ohjaaja Mel Gibsonin uusin elokuva vie katsojan 1500-luvulle Maya-Intiaanien viimeisille hetkille. Gibsonin törttöilyistä huolimatta mies on jälleen kasannut varsin laadukkaan historiallisen (ja väkivaltaisen) seikkalu-draaman. Aivan kuin Gibsonin edellinen elokuva Passion of the Christ, tässäkin puhutaan kyseisen heimon kieltä, eikä päärooleissa ole ketään tuttua näyttelijää.
Intiaaniheimo Maya elää omaa rauhaisaa elämäänsä. Jaguar Paw (Youngblood) on nuori ja tehokas intiaanisoturi, jolla on poika sekä raskaana oleva vaimo. Jotain pahaa on tulossa tapahtumaan, sillä joidenkin miesten ennusteet ovat käymässä toteen. Konkistadorit ovat tulossa kohti heidän maataan. Pian kaikki miehet uhrataan jumalille ja naisista tehdään orjia. Kun mestaus alkaa, Jaguar Paw ei jää katsomaan sivusta kun hänen heimoaan lahdataan, vaan päättää antaa mestaajilleen pienen verisen opetuksen ja pelastaa vaimonsa ja poikansa.
Apocalypto on Mel Gibsonin uusin taidonnäyte siitä, että mies on varsin laadukas ohjaajakin. Gibsonin tapa ohjata ja käsikirjoittaa näinkin monimutkainen tarina on hienoa työtä. Gibson oli tutkinut pitkään kyseistä kulttuuria ennen elokuvansa kuvaamista. Apocalyptossa on selkeitä viittauksia Gibsonin edelliseen kärsimyselokuvaan Passioniin, mutta aivan niin julmaan väkivaltaan ei tällä kertaa mennä, tosin ei Apocalyptossakaan mitään kaunistella. Väkivalta ja uhraukset näytetään realistisesti.
Maya-intiaanien kulttuuri on hienosti toteutettu. Apocalypton kieli voi aluksi tuntua hieman oudolta, mutta siihen kyllä tottuu. Visuaalisuudessakaan ei Gibson ole säästästänyt. Kaikki näyttää Maya-kaupunkia ja viidakkoja myöten hienolta. Ensikertalainen Rudy Youngblood onnistuu hienosti Jaquar Paw'n roolissa. Youngblood kuulemma teki suurimmat stunttinsa itse ja näytteli yhden kohtauksen aidon jaguaarin kanssa. Raoul Trujillo (The New World) tekee myös hienon suorituksen Holcane-sotureiden sadistisena päällikkönä.
Apocalypto on raskas ja julma kärsimyksen täytteinen seikkalu-draama Mel Gibsonilta. Hieno ja rankka näkemys Maya-intiaanien viimeisistä hetkistä. Ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva, jos ei väkivallasta hätkähdy.
nimimerkki: andy
Pisteet:
Arvosteltu: 27.01.2007
Katsottu: Teatterissa
