Amityville 2: Paholaisen piiri (1982)

Eletään vuotta 1974 ja Montellin perhe, heikkohermoinen isä (Burt Young), syvästi uskovainen äiti (Rutanya Alda) ja edellisten ongelmaikää poteva esikoispoika Sonny (Jack Magner) kera kolmen sisaruksensa, ovat löytäneet unelmakartanon osoitteesta 112 Ocean Avenue, Amityville. Ikkunat tosin talossa ovat naulattu kiinni, tavarat alkavat jo muuttopäivänä vaihtaa paikkaansa ja vesihanastakin tulee puhdasta verta, joten äiti päättää pyytää paikallista pappia, isä Adamskya (James Olson), siunaamaan uuden kotinsa. Eipä aikaakaan, kun kirkkoherrallekin alkaa selvitä jonkin olevan talossa kammottavalla tavalla päin helvettiä. Ja kun kellarin henkien riivaama Sonny eräänä myrskyisenä yönä tempaisee isukin kiväärin esille, joutuu Adamsky aloittamaan yhden miehen taistelun paholaista vastaan pelastaakseen edes sen, mikä vielä säästettävissä on.

Amityville 2:n perusajatus on siis suurimmalta osin väännetty kyseisessä osoitteessa käyneestä, tositapahtumiin perustuvasta DeFeon perheen tragediasta, ja elokuva on näin ollen ensiosa parisen vuotta aiemmin valmistuneelle Amityville Horrorille. Rahastamisen makua ykkösosan maineella onkin selvästi ilmassa. Juoni ei satunnaisesta toimivuudestaan huolimatta todellakaan ole omaperäinen saati parhaasta päästä. Itse asiaan mennään jo elokuvan muutaman ensiminuutin aikana kellarin henkien puskiessa estradille sellaisella röyhkeydellä, ettei kukaan itseään kunnioittava katsoja voi välttyä ajatukselta, että tekijät selvästi ovat olettaneet tämän tuntevan jo valmiiksi talon legendan kuin omat taskunsa. Sama meno jatkuukin sitten elokuvan loppuun asti lähes joka kohtauksessa tapahtuvien yliluonnollisten asioiden merkeissä, eikä näin ollen minkäänlaista ykkösen pahaenteistä, hitaasti rakentuvaa ilmapiiriä pääse syntymään, vaan meno onkin käytännössä lähempänä köyhää säikyttelykauhua al'a ykkösosan uudelleenfilmatisointi 2000-luvulta. Ja eipä leffan pelastukseksi todellakaan koidu edellisessäkin arvostelussa mainittu, törkeydessään mielestäni leivättömän pöydän istunnon ansaitseva Manaajan kopiointi pojan ilmassa leijumisineen, paholaisspiikkeineen ja naamanrapistumisineen vihreän liman lentäessä kaverin suusta kaaressa kummitustalon poikki.

Hätäisyys paistaa myös hahmoista ja näiden dialogista. Isä Adamskyn esimies kertoo alaisensa pyytäessä talolle manauslupaa että "juu, kerran minä näin aaveen... tai en ole varma mitä näin" ja tämän jälkeen em. asiasta ei enää puhuta loppuelokuvan aikana sanaakaan. Vastaavanlaista epäuskottavaa ja maratoonimaisesti etenevää dialogia pulppuaa lähes jokaisen hahmon suusta aina, kun vähänkin vakavammassa juttutuokiosta olisi kyse. Näyttely on muutenkin jotain niin nauruhermojen ja epäuskon välillä loikkivaa tavaraa että luoja paratkoon... Jack Magner ei osaa kuin pitää epätoivoisen masentunutta ilmettä kasvoillaan, oli sitten kyse läheisen ihmisen murhasta taikka vapautumisesta haamun hallinnasta. Suoritusta ei ainakaan paranna paholaisen valtaamana pojan naamalla alvariinsa paistava ärsyttävä vienohko ja epävarma virne. Äitinä heiluva Alda taasen ylinäyttelee ja lähinnä itkee ja kirkuu koko roolinsa ajan, ja voi sitä joka sulattaa otsa ryppyisenä kohtauksen, missä sairaalassa viruvan Sonnyn käteen piirtyy teksti "auttakaa minua", ja tapahtuman todistavat Adamsky ja tämän poliisikaveri vain nyökyttelevät päitään haudan vakavina. Pahinta on kuitenkin aivan loppu, jossa Adamskyä esittävä Olson käppäilee kaikessa rauhassa aavetalossa rauhallisena kuin viilipytty katsellen kummituksia, sun muita yliluonnollisuuksia, ilmekään värähtämättä ja mumisten itsekseen siunauksia samaan tapaan kuin arkinen sunnuntaimessu olisi menossa. Ainoa oikeasti hyvä suoritus nähdään Burt Youngilta, joka osaa tulkita perheen äkkipikaista ja väkivaltaisuuteen herkästi taipuvaa isää sellaisella kusipäisyydellä, että perhehelvetin voi aistia ahdistavan todentuntuisesti kotikatsomossa asti.

Vaikka juoni ja näyttely ovat mitä ovat, onnistuu raina kuitenkin ajoittain tehtävässään, eli piinaavan olotilan luomisessa ihan kohtalaisesti. Alun "pelottavat" huonekalujen liikkumiset lähinnä huvittavat, mutta Sonnyn jäädessä yksin taloon saavutetaan menossa hetkeksi lähes ahdistavaksi kutsuttava taso, joka kuitenkin pilataan hienosti haamun alkaessa pomppia pojan vatsan päällä. Pojan kehon valtaaminen on kuitenkin kehno ratkaisu, ja tunnelma lässähtääkin tämän jälkeen aina elokuvan loppumetreille saakka. Juuri kun tarina alkaa saada uutta tunnelmaa ja pelkokerrointa aletaan kiristää tiukemmalle, niin mitä vielä, koko touhu loppuu kuin seinään ja siinä tulevatkin sitten lopputekstit. Lopullinen fiilis elokuvasta on kuitenkin suht' karmiva olotila, johon merkittävänä osasyynä lienevät suurimmalta osin positiivisen kolkot sävellykset ja allekirjoittaneen potema "lievä" aavekammo. Eli painajaisiahan sitä oli seuraavana yönä tiedossa enemmän kuin ehkä olisin kaivannutkaan.

Leffan ohjaus (varsinkin haamujen liikkuminen talossa) ja tehosteet ovat mielestäni ihan tasoa ok, IMDB:ssä tosin oltiin huomattu erinäisissä kohtauksissa naruja ja kuvausryhmää hengailemassa taustalla. Muutenkin pieni huolimattomuus on tuntunut olevan tekijöille päivän sana, mainitsemallani sivulla kun oltiin kiinnitetty myös huomiota, että vaikka tapahtumahetki elokuvassa on vuosi -74, niin mm. 80-luvun autoja ja Walkmannin korvalaput ovat filmiin mukaan päässeet. Suomen ikärajana oleva K-18 on mielestäni kerrankin ansaittu, sillä vaikkei mitään kovinkaan graafista väkivaltaa ruudulla tarjota, on mukana kuitenkin monta arveluttavaa tapahtumaa mm. insestin ja oman perheen lahtaamisen muodossa. Ja ohimennen mainiten Scanboxin julkaisun takakannen teksti on (yllätys yllätys) muuten täyttä puuta heinää.

Yhteenvetona Amityville 2 on siis paikoitellen jopa lähes pelottavaksi nouseva, mutta ykköseen verrattuna masentavan kehno ja selvästi rahastusmielessä puolihuolimattomasti kyhätty eksploitaatiokauhuilu. Se olisi voitu tehdä sata kertaa paremminkin, tai mahdollisesti jopa parhaana ratkaisuna jättää tekemättä kokonaan, mutta kyllä tosiseikkana kohdallani on ja pysyy viihdyttävyysasteen olevan läpi elokuvan, typeristä ratkaisuista huolimatta, kohdalleen väännettynä siihen malliin, että kyllä Paholaisen Piirin ainakin kerran elämässään voi alati kytevään (valkokankaan) aavenälkään yöpalaksi nauttia.

Pisteet:
Arvosteltu: 15.10.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

kurkkuharja
Käyttäjä
44 arvostelua

Mikäli käsitin oikein, kertoi Amityville II: The Posession ajasta ennen ensimmäistä osaa. Kyseessä ei ilmeisestikään ollut kuitenkaan teloitus, josta The Amityville Horror alkoi.

Montellin perhe (isä, äiti ja neljä lasta) muuttavat vanhaan Amityvillen taloon, joka vaikuttaa aivan tavalliselta asunnolta. Jo muuttovaiheessa alkaa kuitenkin tapahtua selittämättömiä asioita ja kun eräänä iltana perheen esikoinen on yksin kotona, tarttuu jotakin talon pahuudesta häneen...

Tehdään nyt heti alkuun selväksi, että ykkösen kaltaista psykologista trilleriä ei kannata odottaakkaan näkevänsä. Tässä jatkiksessa meno on nimittäin nopeatempoisempaa, rajumpaa, väkivaltaisempaa ja (ikävä kyllä) huomattavasti huonompaa. Kyseessä ei kuitenkaan aivan turha leffa ole, karmiva se onnistui ainakin paikoittain olemaan, mutta jännitystä ja juonenkehittelyä oltaisiin tarvittu enemmän. Myös ikävän ennalta-arvattava raina on, jo suhteellisen alussa tietää mitä tuleman pitää.

Eniten leffassa kuitenkin häiritsi itse pahan ruumiillistuman, eli talon, taka-alalle jättäminen. Elokuvassa keskityttiin aivan liikaa pahan saastuttamaan poikaan, jolloin itse kartano tuntui loppua kohden lähestyttäessä sivuseikalta. Lopussa oli myös sorruttu yhden elokuvahistorian kuuluisimman kauhuelokuvan, Manaajan, plagioimiseen. Itse asiassa raina alkoi loppua lähestyttäessä muistuttaa niin paljon kyseistä kauhuteosta, että sen matkiminen kuulosta aivan liian lievältä kuvaamaan sitä samankaltaisuutta.

Leffa lähti käyntiin hyvin ja keskivaiheilla tuntui jopa vähän parantuvan, mutta loppu onnistui vesittämään sen lähes totaalisesti. Ihan jännähän elokuva oli ja hyvä sinänsä, mutta en nyt menisi erityisen hyväksi sanomaan, vaikkei kyseessä suinkaan huono pläjäys ole.

Julkaisuun oltaisiin voitu panostaa enemmän. Halpisjulkaisu näyttää nimittäin ikävältä hyllyssä. Hienot valikot levyltä kyllä löytyivät, liikkuvat kuvat kohtausvalikkoonkin oli saatu mukaan. Ekstroja ei mitäänsanomattoman kuvagallerian lisäksi ole kuitenkaan yhtään. Ei edes teatteritraileria!

nimimerkki: Elokuvafriikki

Pisteet:
Arvosteltu: 07.06.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Elokuvafriikki
Vieras