Summaleffa Uudet nimikkeet Aakkosittain abcdefghijklmnopqrstuvwxyååäö09 Genret KomediaSci-fi DraamaFantasia ToimintaWestern SeikkailuDokumentti TrilleriAnimaatio KauhuMusikaali RikosMusiikki SotaAnime

About Schmidt (2002)

About Schmidt
Tuotantovuosi:
2002
Ohjaajat:
Alexander Payne
Käsikirjoittajat:
Jim Taylor
Pääosissa:
Dermot Mulroney, Hope Davis, Jack Nicholson, Kathy Bates
Maat:
USA
Pituus:
127 min
Genret:
Komedia, Draama

Keskiarvo

Arvostelut (5): ****½
Pikatuomiot (160): ***½

Oma pikatuomio

# "Elokuvan aihe ja sen käsittelytapa ovatkin keskenään niin ristiriidassa, että lopputulosta ei voi muuta kuin ihastella."

Harmi, että jokaisen on pakko vanheta, sillä Jack Nicholson on näyttelijä, jonka uran soisi jatkuvan aina ja ikuisesti. Miljoonien fanien onneksi Nicholson on kuitenkin onnistunut kääntämään kunnioitettavat ikävuotensa edukseen, sillä mies on vielä vanhoilla päivilläänkin intoutunut todella maukkaisiin roolisuorituksiin. Ikä painoi Nicholsonin roolihahmoa jo trillerissä The Pledge, ja hieman samoja teemoja sivuaa myös tämä Alexander Paynen ohjaama draamakomedia About Schmidt.

Tämä 68-vuotias ikoni, omalaatuinen paha poika, nähdään tällä kertaa vakuutusfirmassa johtavassa asemassa työskentelevän Warren Schmidtin roolissa. Schmidt saa tehdä tilaa nuoremmille, ja niinpä veteraani siirretään ansaitulle eläkkeelle pakollisten jäähyväisjuhlien ja kiitos-puheiden kera. Schmidt kohtaa pelokkaana uuden vaiheen elämässään, sillä hän ymmärtää tämän vaiheen jäävän hänen viimeisekseen. Jäljellä on enää vanheneminen. Prosessia ei yhtään helpota se(tai no lopulta ehkä helpottaakin), että pitkäaikainen elämänkumppani kupsahtaa, ja tytärkin on vakaasti päättänyt naida takatukkaisen vesisänkykauppiaan.

Allekirjoittaneesta on aina hauska seurata, jos vakavaa aihetta pystytään lähestymään huumorin varjolla ja pilke silmäkulmassa. Mielestäni on tärkeää ymmärtää mitättömän elämämme koomisuus, ja toki se on plussaa, jos elokuvan tekijät ovat samalla aaltopituudella katsojan kanssa. About Schmidt-elokuvan komiikka jakautuukin vahvasti kahteen leiriin. Toisaalta vitsit ovat suoranaista huutonauru-osastoa, kun taas toisaalta osa huumorista on niin sysimustaa, että katsoja ei oikein tiedä, onko nauraminen sopivaa vai ei. Elokuvan aihe ja sen käsittelytapa ovatkin keskenään niin ristiriidassa, että lopputulosta ei voi muuta kuin ihastella.

Suurin mielenkiinto kohdistuu tietenkin itse Jack Nicholsoniin. Suunnattoman kaukana tuntuvat olevan ne ajat, kun Nicholson jahtasi perhettään autiossa hotellissa, tai kun hän herätti pahennusta mielisairaalan käytävillä. Nicholson on täysin riisuttu kaikista maneereistaan. Hän on vanha, kurttuinen ja riipaisevan itsetietoinen omasta elämäntilanteestaan. Ja juuri tästä syystä hän onkin varmasti paras vaihtoehto esittämään Warren Schmidtia. Nicholsonin toiminta näyttää niin vaikealta ja raihnaiselta, että katsoja alkaa väkisinkin pelkäämään lempinäyttelijänsä puolesta. Samaan aikaan Nicholson kuitenkin todistaa jälleen kerran omaavansa pettämätöntä pelisilmää koomiselle ajoitukselle. Todellakin onnistunut ja puhutteleva roolisuoritus kaiken kaikkiaan.

Väkisinkin tulee mietittyä, miltä About Schmidtin katsominen tuntuisi kolmenkymmenen tai neljänkymmenen vuoden kuluttua. Vaikka About Schmidt on yksi viime vuosien parhaita mustia komedioita ihan tällaisenaankin, niin uskallanpa silti väittää, että tämä elokuva koskettaa sitä tehokkaammin mitä enemmän sitä kuuluisaa elämänkokemusta on kertynyt. Eli tämä leffa tuskin on esiteinien ensimmäinen valinta, kun he miettivät elokuvaa lauantai-illan ratoksi.

nimimerkki: esimies

Pisteet: ***½
Arvosteltu: 23.02.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

esimies
Käyttäjä
48 arvostelua

# "Herkkä, vakava ja traaginen yhtäaikaa ja saa katsojansa ajattelemaan omaa elämäänsä."

Juuri eläkkeelle jäänyt vakuutusvirkailija Warren Schmidtillä on edessään tuskan ja kivun taival. Vaimo on menehtynyt aivoveritulppaan, tytär ei enää juuri kotona käy ja aikoo mennä naimisiin Warrenin mielestä täydellisen tolvanan kanssa, ja ihan kuin siinä ei olisi vielä tarpeeksi, hänelle selviää, että hänen vaimollaan oli suhde hänen parhaan ystävänsä kanssa. Mutta Warren päättää nyt tehdä elämälleen jotain, ja lähtee matkalle vanhoille kotiseuduilleen, ja lopulta myös tyttärensä häihin pyrkiäkseen estämään tämän avioitumisen. Mutta matkalle mahtuu monta mutkaa...

Mikä About Schmidtissä on hauskaa? Todella moni arvostelija on sanonut elokuvan olleen älykästä komediaa, mutta minun mielestäni About Schmidtissä ei ole minkäänlaista huumoria. Ei minkäänlaista. About Schmidt on järkyttävän surullinen tarina vanhasta, katkerasta ja väsyneestä miehestä, jonka elämä on lipunut mitättömänä ohitse. Elokuvan kenties komediallisiksi osuuksiksi tarkoitetut kohdat vain korostavat Warrenin säälittävyyttä. Ne ihmiset jotka tämän komedialliseksi luokittelivat, pitävät kai Unelmien Sielunmessuakin veijarikomediana.

Minä itkin tämän elokuvan aikana. Lähes koko elokuvan. Koskaan ei ole moista sattunut, mutta nyt näin kävi. Vain yksi kohta sai minut edes hymyilemään, mutta sekään ei ollut huvittunut hymy, enemmänkin helpottunut, koska Schmidt oli edes hieman onnellinen.

Jack Nicholson sai osastaan Oscar-ehdokkuuden, mutta palkinto olisi ollut enemmän kuin sopivaa hänelle. Nicholson ei virnistele rooliaan läpi kuten on usein tehnyt, vaan hän esittää Warrenia hiljaisen vakavasti, omaksuen täysin Warrenin traagisen elämäntilanteen, ja näyttämällä sen katsojille jokaisella eleellään ja sanallaan. Muut näyttelijät jäävät täydellisesti Nicholsonin elämää suuremman esityksen varjoon. Ohjaus ja sivuosat tuntuvat vain tukevan Nicholsonia tämän roolissa.

Kuinka mielelläni antaisin About Schmidtille täydet pisteet. Se on herkkä, vakava ja traaginen yhtäaikaa ja saa katsojansa ajattelemaan omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan. Mutta elokuvaa on yksinkertaisesti todella vaikea katsoa, koska sen katsominen sattuu. Suoraan sydämeen, suoraan sieluun, eikä juuri minkäänlaista helpotusta anneta. Murskaavuudeltaan elokuva on hyvinkin edellämainitun Unelmien Sielunmessun kaltainen, joskin Aronofskyn helvetillinen riippuvuusvisio on vieläkin totisempi... ja julmempi. Suosittelen tätä elokuvaa vain niille, jotka ovat henkisesti todella vahvoja. Itse en pystyisi Schmidtin tarinaa enää uudestaan katsomaan, kuten en pystynyt Sielunmessuakaan.

nimimerkki: Jumikuppa

Pisteet: ****½
Arvosteltu: 10.12.2003
Katsottu: DVD

Arvostelija

Jumikuppa
Käyttäjä
19 arvostelua

# "Suosittelen ehdottomasti kaikille, hyvä elokuva."

Warren Schmidtin tytär on menossa naimisiin, mutta Warrenin mielestä sulhanen on aika epäkelpo, ja hieman hörhöhän tuo onkin. Warren on juuri jäänyt eläkkeelle, ja tähän uudenlaiseen elämäntyyliin pitäisi totutella. Mutta mitä vielä, vaimokin ottaa ja kuolee. Warren purkaa tunteitaan ja käy läpi vaiheitaan kirjeissään Plan kummilapselleen, Tansanialaisella Ndugulle. Hän pomppaa asuntoautoonsa ja lähtee huristelemaan kohti tyttärensä asuinpaikkaa, mutta tytär kieltää tulemasta ja käskee saapumaan vasta pari päivää ennen häitä. No, Warren lähtee sitten huvikseen kiertelemään Yhdysvaltoja.

Hyvä komediallisia aineksia omaava draamapläjäys on kyseessä. Nicholson vetää (taas) hyvän roolin Warren Schmidtinä, eikä muissakaan näyttelijöissä vikaa ole. Ohjaaja Alexander Paynesta en ole ennen kuullut, mutta hyvin kaveri ohjaa tämän leffan.

Tämä pläjäys pistää hetkeksi miettimään asioita. Suosittelen ehdottomasti kaikille, hyvä elokuva.

Pisteet: ****
Arvosteltu: 03.11.2003
Katsottu: VHS

Arvostelija

Raato-A
Tykittäjä
388 arvostelua

# "Nicholson tekee aivan nappisuorituksen jäyhänä nimihenkilönä."

Warren Schmidt jää eläkkeelle. Hänellä on siis vihdoinkin mahdollisuus viettää laatuaikaa. Mutta mitä vielä. Ylimääräinen aika antaa mahdollisuuden myös miettiä asioita, varsinkin kun yht’äkkiä mietittävää näyttääkin järjestyvän perheen piirissä. Vaimon yllätykset, epäkelpo vävy ja kummilapsi Tansaniassa pistävät Warrenin harmaantuvan pään sekaisin ja laatuajasta tuleekin selviytymistaistelu.

Jack Nicholson tekee aivan nappisuorituksen jäyhänä nimihenkilönä. Ukkelin kohdalla ei todellakaan voi puhua välityöstä, vaikka suurta markkinointihehkutusta leffan ympärille ei olekaan rakennettu. Mieleen tulee Kevin Spaceyn veto American Beautyssä. Leffojen tunnelmat ovat muutoinkin samankaltaiset. Muut leffan näyttelijät ovat vähäisemmässä osassa, mutta se ei vähennä suoritusten arvoa, sillä aina kun uusi ihminen putkahtaa esille, on rooli rakennettu viimeisen päälle. Ja täytyy sanoa että nyt ovat olleet stailisti ja henkilöohjaus ajantasalla. Huippuna takatukkainen vävypoika joka muistuttaa lähinnä ruotsalaista Dodge-kruisailijaa.

About Schmidt taiteilee hienovaraisesti draaman ja tragikomiikan välimaastossa. Välillä ei oikein tiedä miten tilanteisiin suhtautuisi, mutta sitten jokin yksittäinen kuva vapauttaa tilanteen. Leffan miinuspuolena on alkupuolen venyttely, vaikka DVD:n lisäsälien mukaan sitä oli tiivistettykin.

Leffaa voi lämpimästi suositella hyvistä tarinoista pitäville. Teemaa ei välttämättä tarvitse ajatella syvällisesti. Joka tapauksessa About Schmidt vaatii keskittymistä ja parhaimmillaan syvällisemmätkin ajatukset sinkoilevat katsojan päässä.

Pisteet: ****½
Arvosteltu: 04.08.2003
Katsottu: DVD

Arvostelija

Viljami
Ylläpitäjä
225 arvostelua

# "Kuinka tässä näin kävi?"

Mr. Schmidt (Nicholson) jää eläkkeelle 66-vuotiaana. Ukolla pitäisi alkaa ne parhaat lepopäivät kun uraputki on suoritettu, lapsi on lentänyt maailmalle ja rahaa piisaa. Muutaman päivän sisällä vaimo kuitenkin ottaa ja kuolee. 42-vuotinen avioliitto on takana ja nyt on aikaa ajatella, itsekseen.

Tyttären häät lähestyvät ja äijä haluaisi pitää enemmänkin kontaktia tyttäreensä, tarjoamalla alkuun apua häävalmisteluihissa. Tyttärelle kelpaavat shekit, muttei liika läsnäolo. Jokainen voi päätellä itse mistä moinen johtuu, onhan noita perhetarinoita maailma pullollaan. Leffassakaan ei selitellä kaikkea vaan oletetaan että elämänkokemusta omaava katsoja osaa itse päätellä asioita. Tämä on hienoa. Schmidt ehtii cruisailla ennen häitä asuntoautolla vanhoilla mestoilla muistelemassa menneitä, lopulta mennään tietysti häihin naittamaan tyttö vastenmieliselle sulhaselle sekä tämän vieläkin vastenmielisemmälle lähisuvulle.

Kyllähän tässä on ehdottomasti leffa, joka pistää ajattelemaan ratkaisuja joita ihminen tekee elämänsä varrella. Schmidt on katkera mies. Hän on taaplannut koko elämänsä läpi tyytyen kompromisseihin niin avioliitossaan kuin työssäänkin. Myös isänä olo on ollut jonkin sortin kompromissia, ei suurta omistautumista. Tytär on menossa jo naimisiin ja Schmidt ei ole edes huomannut tämän aikuistuneen. Nyt on hiukan myöhäistä katua tehtyjä valintoja ja voikin vain tilittää sekä miettiä että kuinka tässä näin kävi? Tästä leffassa on kysymys.

Koko homman positiivinen puoli on se että se pistää katsojan ajattelemaan omaa elämää ja sen merkitystä. Pitäisi osata olla tyytymättä kompromisseihin. Pitäisi olla rohkea, luova ja tarttua haasteisiin. Pitäisi osata rakastaa. Pitäisi... Leffa tarjoilee ehkä hiukan huomaamattakin liudan suurilinjaisia elämänohjeita sekä kyseenalaistaa asioita niin Schmidtin kuin muidenkin hahmojen elämän seuraamisen kautta. Lopussa pohdiskellaan jo ihmiselämän merkitystä suuremmassa mittakaavassa ennenkuin palataan taas elämän perusasioihin.

Kerrontatyyli on erittäin verkkaista, musiikkia käytetään vain tarvittaessa. Nerokas keksintö kääntää Schmidtin tilitys omituisiksi kirjeiksi afrikkalaiselle kummilapselle kuin niin että kyseessä olisi ollut vain kertojan ääni. Suosittelen leffaa katsottavaksi vaikka en siitä heti pitänytkään. Lämpenin tasaisesti ja kyllähän herneet alkoivat törmäillä pääkopassa tätä katsoessa. Nauttikaa jokapäiväisistä pienistäkin asioista, siitä se onni ja universumi rakentuu. Kylläpä leffa sai tosiaankin ajattelemaan...

Pisteet: ****
Arvosteltu: 10.07.2003
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

arska
Ylläpitäjä
647 arvostelua