48 tuntia (1982)

Legendaarinen leffa, joka laukaisi Eddie Murphyn tähtiuran.

Loistavan Raivoisan ajojahdin jälkeen oli aika katsoa Walter Hillin yksi tunnetuimmista teoksista, toimintakomedia 48 tuntia. Odotukset oli korkealla, koska tämähän oli ensimmäisiä buddy-cop leffoja. Eddie Murphyltä olin nähnyt kaikki Beverly Hills Kyttä -leffat ja joitain satunnaisia pätkiä sieltä sun täältä. Toinen päätähti Nick Nolte olikin sitten aika tuntematon itselleni, vaikka tiedän joitain hänen leffojaan.

Etsivä Jack Catesilla (Nolte) on kaksi päivää aikaa vangita karannut psykopaatti Ganz (Remar), ja roottoriturpa Reggie Hammond (Murphy) on ainoa linkki karkuriin. Miesten suhde alkaa kompastellen ja kinastellen, mutta ennen pitkää yhteistyö alkaa sujua.

Vaikka leffalla on niin sanottu legenda status on leffa silti pettymys odotuksiini nähden. Nolten ja Murphyn keskenäinen dialogi on leffan parasta antia. Toimintaa on jonkun verran, mutta sitäkin olisi voinut olla hiukkasen enemmän. En itse ainakaan löytänyt leffaa kovin hauskaksi, vaikka muutamat kohdat toi pienoisen hymyn naamalle.

Murphyhän on selvästi leffan kantaja. Hänen valovoimainen ja pirteä esiintyminen on erittäin hyvä lisä leffalle. Nolte on aika kankea ärisevänä kyttänä ja hahmon ainoa pelastus on juuri dialogi ja toimintakohtaukset. Remar on melkeinpä Murphyn tasoinen psykopaattisena tappajana Ganzina. Hän tekee mitä vaan saadakseen rahat, jotka hän ryösti Hammondin kanssa.

Pakko myöntää, että Hill olisi voinut parempaakin pystynyt, mutta kaikki ei aina suju kuin rasvattu. 48 tuntia on legendaarinen leffa, joka laukaisi Murphyn tähtiuran, mutta silti pettymys.

Aatu
Käyttäjä, 5 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 09.05.2009
Katsottu: Kotona

Kuuluu ehdottomasti 80-luvun toimintaelokuvien kärkikastiin ja on ansainnut maineensa toimintaklassikkona.

Jack Cates (Nick Nolte) on kovakourainen kyttä, joka saa hoidettavakseen poliisimurhatapauksen. Jack joutuu tutkinnan aikana turvautumaan vankilassa viruvan pikkurikollisen Reggie Hammondin (Eddie Murphy) apuun, sillä Reggie tuntee melkein joka kadunkulman rikolliset. Valitettavasti leffan pääpahis on kuitenkin koko ajan askeleen edellä poliiseja, mutta kovahermoisena tyyppinähän Jack ei aio luovuttaa vaan aikoo ottaa konnan kiinni keinolla millä hyvänsä esimiestensä käskyistä piittaamatta. Ja moottoriturpainen Reggie tietenkin yrittää pysyä Jackin vauhdissa mukana.

48 tuntia on se elokuva, joka oli Eddie Murphyn lippu tähtitaivaaseen. Herra näytteleekin roolinsa enemmän kuin hyvin ja hänen vastanäyttelijänsä Nick Noltekin pysyy menossa aika hyvin mukana. Kaksikon kemiat käy hyvin yhteen ja kaksikko kannatteleekin elokuvan loppuun saakka ongelmitta. Myös pahiksen roolin esittäjä hoitelee roolinsa sellaisella inholla, että hänen toivoisi jäävän poliisien luotien eteen todella nopeasti. Eikä muissakaan näyttelijöissä ole pahemmin valittamista.

48 tuntia kuuluu ehdottomasti 80-luvun toimintaelokuvien kärkikastiin ja on ansainnut maineensa toimintaklassikkona. Elokuvan pahin ongelma on ehkä hieman paikoillaan junnaaminen mutta se ei muuta sitä seikkaa että elokuvassa mennään kovaa ja lujaa. 48 tuntia on elokuva jossa 80-luvun musiikki soi ja isot miehet tappelevat keskenään. Toisin sanoen loistavaa perjantai-illan viihdettä.

nimimerkki: Mask

Mask
Käyttäjä, 174 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 04.10.2004
Katsottu: DVD

Genrensä edustaja sanan hyvässä merkityksessä.

Albert Ganz (James Remar) karkaa vankeudesta pelottavan intiaanikolossin, Billy Bearin (Sonny Landham) avulla ja haluaa rahansa jotka häneltä pihistettiin. Samainen mielipuoli lisäksi pihistää Jack Catesin (Nick Nolte) aseen, joten elokuvan roiston ja (anti)sankarin välillä on henkilökohtainen kauna. Cates tarvitsee apua Ganzin jäljittämiseen ja hankkii siihen tehtävään vankilassa istuvan Reggie Hammondin (Eddie Murphy) ja aikaa on 48 tuntia ennen kuin Reggie on palautettava vankeuteen. Reggie tietää jotain Ganzista, joten kaksi huonosti yhteensopivaa juippia syöksyy kolhoon kaupunkiin aikeena ottaa kiinni väkivaltainen psykopaatti.

Walter Hillin ohjaama toimintaelokuva pysyy samalla, johdonmukaisella radallaan alusta loppuun. Henkilöhahmot ovat ohuita, mutta toimivia yrmeästä (anti)sankarista lähtien, jatkuen tämän suulaaseen apuriin ja päätyen hulluun ja väkivaltaiseen roistoon. Mukana on letkeää dialogia, F-sanaa ujostella eikä myöskään paukuttelua tai verisiä ampumisia unohdeta.

Nick Nolten viskinpolttama ääni on melkoisen karkea ja samaa karkeaa pintaa on Jack Cates, mutta ohuudesta huolimatta Catesilla on hyvä sydän ja vilpitön halu tehdä oikein vaikka kovia konsteja käyttääkin. Eddie Murphy taas ei petä suulaana Reggienä ja laukoo paitsi hauskaa dialogia myös väläyttelee koomikkokykyjään. Reggie on roisto, mutta ymmärtää tietyt kunniakäsitteet ja myös noudattaa niitä itse, vaikka ne luonnollisesti ovat joustavat.

Kokonaisuus on puhdas genrensä edustaja sanan hyvässä merkityksessä. Tekniikka ja näyttelijäsuoritukset pysyvät hallinnassa ja lopputuloksen viihdearvoa ei voi kiistää. Kyseessä ei ole elokuvataiteen merkkiteos, mutta viihdyttävä teos ja jättää hyvän jälkimaun.

Jurpo
Tähtääjä, 561 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 02.06.2009
Katsottu: Kotona

Ihan kivahan tuo oli.

Kun 48 tuntia julkaistiin, kovin moni ei ollut kuullutkaan miehestä nimeltä Eddie Murphy. Pääsyy tähän oli luonnollisesti se, että Murphyn paras ja kuuluisin elokuva Beverly Hillsin kyttä julkaistiin vasta kaksi vuotta myöhemmin. Miehessä näkee kuitenkin jo tässä elokuvassa piirteitä, joita mies vahvisti tulevissa menestyselokuvissaan.

Jack Cates (Nolte) on kovaotteinen poliisi, joka puolivahingossa joutuu osalliseksi vankikarkurin kiinniottamiseen. Cates ei kuitenkaan selviä urakasta yksin, vaan hän hakee vankilassa istuvan häkkilintu Reggie Hammondin (Murphy) 48 tunniksi "lainaan", jotta saisi sen alkuperäisen vankikarkurin takaisin linnaan. Tuosta siis elokuvan nimi.

Tässä Murphyn esikoiselokuvassa mies on juuri sellainen, josta hänet tunnetaan myöhemmissäkin elokuvissa: Suuta soittava moottoriturpa, jonka puhe ajoittain muistuttaa jodlaavan matikkakoiran ääntä ja jonka nauru kasvoi viimeistään Beverly Hillsin kytän myötä legendaariseksi. Nick Nolte oli tämän elokuvan kuvausvaiheessa jo tehnyt kymmenisen vuotta elokuvia, joten homma meni miehellä jo rutiinilla.

Olen katsonut elokuvan monta kertaa, mutta viimeisimmästä kerrasta on kulunut jo vuosia. Muistikuva elokuvasta oli sen verran hatara, että yllätyin ajoittain hauskoista kohdista joita elokuvassa tarjoiltiin. Katselutuokion jälkeen käteen ei kuitenkaan jäänyt paljon muuta kuin sellainen "ihan kivahan tuo oli" –fiilis, ellei huomioon oteta lopputekstien aikana soivaa Bus Boysien biisiä Boys are back in town, jota ei pidä sekoittaa siihen Lizzyn biisiin.

Vieras
Pisteet:
Arvosteltu: 12.11.2004
Katsottu: DVD