New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019 (1983)

1980-alkupuolella Italiassa syntyi "Mad Max" ja "Pako New Yorkista" ('Escape From New York') -elokuvien innoittamana post-apocalyptic -elokuvangenre joka keskittyi kuvaamaan (yleensä ydintuhon aiheuttaman) maailmanlopun jälkeistä maapalloa. Tyylin jonkinlaisena klassikkona voidaan pitää 2019: After the Fall of New Yorkia joka Suomessa tunnetaan myös nimellä New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019. Mutta mistä tässä nimenomaisessa tekeleessä on kyse?

Perinteiseen tapaan ydinsota on tappanut suurimman osan maailman väestöstä ja jäljellä olevilla ei ole paljoakaan tulevaisuudennäkymiä. Pahat eurooppalaiset eli euracit ovat painaneet "fataalia nappulaa" ja valloittaneet hyvän amerikan. Nyt heidän kummallisissa haarniskoissa ratsastavat kätyrinsä ja huntereiksi kutsutut sadistiapulaisensa yrittävät tehdä lopun harvoista piileskelevistä amerikkalaisista sekä kaikista jäljellä olevista ehjistä ikkunalaseista. Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, kaikki naiset ovat menettäneet ydintuhon myötä hedelmällisyytensä - yhtä lukuunottamatta. Tätä mimmiä romurallin Nevadan mestaruutta hallussaan pitävä Parsifal (Sopkiw) nyt lähetetään hakemaan euracien hallitsemasta New Yorkista. Kahden kumppaninsa lisäksi mukaan tarttuu New Yorkin raunioista Giara-niminen neito (Monnier). Näillä voimilla pitäisi sitten kyetä pelastamaan ihmiskunta.

Juoni on siis pitkälti yhtä tyhjän kanssa. Tarina vyötyttää tasaisin väliajoin katsojan kummasteltavaksi käsittämättömiä tilanteita joita ei selitetä mitenkään ja joissa ei muutenkaan ole paljon mitään järkeä. Nämä tilanteet huipentuvat kerta toisensa jälkeen päättömään väkivaltaan. Parsifal kumppaneineen haastaa riitaa välillä ilman syytä, minkä lisäksi ydintuhon jälkeinen New York vilisee hulluja heimoja jotka eivät ole kiinnostuneet muusta kuin toisten heimojen tappamisesta. On ryhmä villisti kihertäviä verenhimoisia papparaisia, lauma apinamiehiä ja rottia syövä, osuvasti nimetty rottakansa. Kyseisen heimon tavat ovat vähintään barbaarisia: parhaan päivittäisen rottatilin saanut mies saa aina raiskata jonkun jengin naisista. Mieleen nousee väkisinkin kysymys, miksi yksikään nainen viihtyisi ko. poppoossa.

New Yorkin rauniot ovat aika siististi toteuttuja. Roinaa roinan perään uhkuvat lavasteet luovat oikeasti vakuuttavan kuvan ydintuhon jälkeisestä maailmasta. Paljon muuta hyvää teknisessä toteutuksessa ei sitten olekaan. Pahisten päämajan virkaa toimittaa meijeri: kun tukikohdan pihalla käydään taistelua ei voi kuin ihmetellä taustalla häämöttäviä säiliöitä. Kukaan elokuvassa ei myöskään osaa näytellä, ja hemmot lausuvat karmaisevan huonosti kirjoitetut repliikkinsä uskomattoman latteasti. Pääosaa esittävällä Michael Sopkiwillä on tosin jonkinasteista karismaa mikä pelastaa jonkin verran hänen muuten pökkelömäistä näyttelysuoritustaan, ja onhan naispääosan esittäjä Monnierkin ihan hyvännäköinen vaikka onkin luokaton näyttelijä. Puvustus on ihan älytön ja tuo mieleen lähinnä punk-konsertin. Ääniefektitkin ovat kauheita, ja musiikki tuskastuttavaa kasarijyskettä.

Toimintaa tästä pätkästä löytyy yli oman tarpeen. Pelkkänä toimintaleffana tämä olisi aika tylsä, ja ilman huonoutensa äärimmäisyyttä vain tavallisen huono b-elokuva, mutta yhdessä nämä kaksi piirrettä nostavat After the Fall of New Yorkin plussan puolelle. Tässä muksimisessa todella silmä lepää eivätkä aivotkaan turhia ylirasitu. Tätä vain tukee elokuvan tolkuttomat camp-elementit. Näin huonoja elokuvia ei todellakaan ole montaa: raina on syytä nähdä jo siitä syystä. Lisäarvona Death Rallya pelanneet osannevat arvostaa elokuvan lukuisia romurallikohtauksia sekä nopeatempoisia syntikkapimputuksia.

Pisteet:
Arvosteltu: 14.09.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Miihkali
Tähtääjä
118 arvostelua

Post-apocalyptiset visiot ovat perin kiehtovia. Tutustuttuani muutamiin kotimaisiin amatöörivirityksiin, missä kuvattiin ydintuhon jälkeistä maailmaa aloin toden teolla kiinnostua näiden filmien vaikutteiden lähteistä. Mad Maxit on tietysti nähty, mutta nyt analysoinkin Italialaisen alan klassikon - 2019: After the Fall of New Yorkin.

Ydinsota on pistänyt paikat mullin mallin. New York on pelkkää yhtä suurta rauniota, ja joutomaata sen ympärillä riittää. Säteily taas on vienyt naisilta kyvyn saada lapsia, joten ihmiskunta on tuhoon tuomittu. Eurakit pyydystävät naisia kokeisiinsa saadakseen aikaan hedelmällisen naisen, mutta vastarintaliike tietää, että yksi tällainen on olemassa. He pistävät Parsifalin yhdessä kahden muun tyypin kanssa hakemaan tämän naisen New Yorkin kätköistä, missä Eurakkien ja muiden hihhuleiden lisäksi vaanii mutantteja sekä apinaihmisiä.

En voi sanoa muuta kuin: Jea! Menoa ja meininkiä riittää! Toimintaa on mukavasti ja se on sopivan laadukasta. Nyrkkitappelut ovat yllättävän hyviä, kun ottaa huomioon, että tämä on rip-off/halpis. Mad Max 2:sen ja Escape from New Yorkin innoittamahan tämä aika selkeästi on. Ei se mitään, sillä 2019 toimii loistavasti. Parasta on vaihtelevuus. Sankarit seikkailevat muuallakin kuin hiekkakuopalla ja erilaisia hahmoja riittää. Tästä paljon pisteitä.

Ne harvat asiat mitkä mättävät ovat huonot näyttelijät sekä karmeat ääniefektit. No okei, eivät ne muutkaan efektit hyviä ole, mutta aseiden päättömät äänet häiritsivät hupaisuudessaan. Ja sehän on arvattavissa ettei tämän kaltainen elokuva ole loistonäyttelijöiden juhlaa, mutta että näin surkeita tyyppejä valittu rooleihin. Pääsankari on ok ja Big Apen roolin vetävä George Eastman itse asiassa aika hyvä. Loput sitten suurimmaksi osaksi luokattoman huonoja.

Mutta se niistä risuista. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille post-apocalyptisistä elokuvista kiinnostuneille. Pitää myös mainita, että gorehoundetkin saavat vähän herkkua. Mukana on pari hauskaa läträystä ja varsinkin eräs Big Apen tempaus loppupuolella on erinomainen. Katsokaa siis heti, kun saatte mahdollisuuden. Tästä kaikesta hauskasta ei kannata jäädä paitsi!

nimimerkki: Ale

Pisteet:
Arvosteltu: 17.03.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Ale
Käyttäjä
9 arvostelua