Mission: Impossible -jatko-osan tekeminen pysähtyi

7.6.2023 22:22
Paramount Pictures/Mission: Impossible - Dead Reckoning - Part One, 2023

Etenkin huikeista stunttitempuista tunnettu Mission: Impossible -elokuvasarja on taas kerran juuttunut ongelmaan. Tällä kertaa kyse ei onneksi ole epäonnistuneesta tempusta toimintakohtauksessa, mistään epidemiasta, eikä myöskään elokuvasarjan tähden, Tom Cruisen, vammautumisesta. Leffasarjan kahdeksannen osan tekeminen törmäsi ns. työvoimapulaan.

Ethan Huntin agenttiseikkailujen ystävien ei tarvitse silti olla huolissaan, sillä sarjan seitsemäs osa, Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One, on viimein purkissa ja tulossa ensi-iltaan heinäkuun puolivälissä. Dead Reckoning Part Two:n piti valmistua siitä vuoden päähän, mutta tuotannon pysähtyminen saattaa siirtää elokuvan ensi-iltaa huomattavasti pidemmälle.

Kahteen osaan jaetun toimintarymistelyn jälkimmäisen puolikkaan kuvausten odotetaan jatkuvan, kun Yhdysvalloissa edelleen käynnissä oleva käsikirjoittajien killan (WGA) lakko loppuu ja näyttelijöiden yhteenliittymä SAG-AFTRA nostaa pois oman lakonuhkansa. SAG-AFTRA:n jäsenet äänestivät vain pari päivää sitten lakkoon ryhtymisen puolesta 30.6.23, mikäli siihen kuuluvien henkilöiden sopimusehdoista ei päästä yksimielisyyteen.

 

Lähteet: Collider, CBS

Toim. R. Isoviita

Lisää luettavaa