Kohuissa marinoitunut elokuva-alan legenda toppuuttelee hänestä levitettyä väitettä

Useaan otteeseen kohuotsikoissa näkyneen elokuva-alan veteraani Woody Allenin uumoiltiin poistuvan ns. takavasemmalle, kun #MeToo-kampanjointi kävi kuumimmillaan. Allenia koskevat vanhat syytökset tulivat joksikin aikaa esiin, mutta sittemmin häneen kohdistuneet tutkinnat ovat rauenneet tuloksettomina. Tasaiseen tahtiin noin vuosittain uuden elokuvan tehneen Allenin maineelle skandaaliotsikot tekivät kuitenkin sen, että useat näyttelijät ja muut yhteistyökumppanit käänsivät hänelle selkänsä.

Lopettiko se Allenin uran? Ei suinkaan, sillä veteraaniohjaaja ja -käsikirjoittaja tekee Euroopassa 50. elokuvaansa. Wasp 22 -nimellä kulkeva raina on lajityypiltään trilleri. Toisin kuin monesti aiemmin, kuuluisien Hollywood-tähtien sijaan Wasp 22:n näyttelijäkuntaan on kuitenkin liitetty kansainvälisesti vähemmän nimekkäitä kasvoja, kuten ranskalaiset Valérie Lemercier (Vierailijat) ja Niels Schneider (Kangastuksia).

Wasp 22:n kuvausten käynnistymisen yhteydessä levisi tieto, että Allen olisi jäämässä viimein eläkkeelle. 86-vuotias ohjaaja välitti kuitenkin pian korjauksen tähän tietoon. Allenin edustajan mukaan tämä ei ollut missään vaiheessa puhunut jäävänsä eläkkeelle.

- Hän sanoi, että oli ajatellut olla tekemättä elokuvia, kun hän elokuvateatterielämyksen suurena rakastajana ei nauti siitä, että elokuva päätyy välittömästi tai pian tekemisen jälkeen suoratoistoalustoille. Juuri nyt hänellä ei ole tarkoituksenaan eläköityä, ja hän on innolla Pariisissa kuvaamassa uusinta elokuvaansa, Allenin edustaja täsmentää.


Lähteet: Variety, The Guardian

Kuva: Georges Biard (CC)

R. Isoviita 24.09.2022 klo 22:55

Uusimmat uutiset