Milla Jovovichin uusi leffa näyttää kovin tutulta

14.10.2020 17:45

Capcomin videopeleistä ammentava Resident Evil -elokuvasarja jysähti kehiin jo vuonna 2002. Tieteisseikkailussa The Fifth Element – puuttuva tekijä mainetta saanut ex-malli Milla Jovovich teki ilmeisen lähtemättömän vaikutuksen fanikuntaan Resident Evilin Alicena, sillä hänet nähtiin samassa roolissa vielä 2016. Alicen jälkeen näyttelijä ei kuitenkaan jäänyt kotiin kutomaan sukkia.

Jovovich on tehnyt ahkerasti toimintarooleja, ja toimintagenreen kuuluu myös hänen uusin elokuvansa Monster Hunter. Sen on ohjannut jälleen hänen miehensä Paul W. S. Anderson. Näiden yksityiskohtien lisäksi Jovovichin uudessa rainassa on vielä yksi muu tuttu seikka: se perustuu peliin, jota suuri yleisö on paukuttanut ilotikut kuumina. Yli 15 vuotta sitten Capcomin kehittämä Monster Hunter -toimintaroolipelifranchise on myynyt kymmeniä miljoonia pelejä.

Monster Hunter -rainassa Jovovich on Artemis, joka päätyy sattumalta uuteen maailmaan sotilastovereineen. Siellä heidän on taisteltava vieraita hirviöitä vastaan. Kuten trailerista käy ilmi, luvassa on tutun oloista selviytymiskamppailua, vaikka Resident Evilin elävien kuolleiden sijasta sankarien vastustajina onkin nyt vähän muuta. Monster Hunterin maailmanensi-iltaa on lupailtu joulukuulle.

Lähde: Collider

Kuva: Constantin Film/Toho Company/ Capcom Company, Monster Hunter, 2020

Lisää luettavaa