Fifth Element, The - puuttuva tekijä (1997)
- Alkuperäinen nimi:
- Fifth Element, The
- Tuotantovuosi:
- 1997
- Ohjaajat:
- Luc Besson
- Käsikirjoittajat:
- Luc Besson
- Pääosissa:
- Brion James, Bruce Willis, Chris Tucker, Gary Oldman, Ian Holm, John Neville, Luke Perry, Milla Jovovich, Tommy 'Tiny' Lister
- Maat:
- Ranska, USA
- Kielet:
- englanti
- Pituus:
- 126 min
- Genret:
- Toiminta, Sci-fi, Fantasia
Äärimmäisen pahan tiivistymä uhkaa tuoda maailmanlopun Luc Bessonin tulevaisuuteen sijoittuvassa tieteisseikkailussa. Apuna maailmankaikkeudella moista vihulaista vastaan on ns. viides elementti, jonka ruumiillistuma on täydellinen nainen (Jovovich, Bessonin tuleva vaimo). Keskelle universaalia taistelua joutuu taksikuski New Yorkista (Willis), joka Bessonille tuttuun tyyliin on entinen armeijan erikoismies. Juonessa piisaa lisävivahteita kuin pikku kemistin sekoituksissa, mutta kaikki sulaa yhteen saumattomaksi lopputulokseksi huolimatta tarinan lapsellisuudesta.
Leffan suurin taidokkuus ja jopa pelastus lienee visuaalinen osaaminen, jonka Besson on ohjauksissaan aina hallinnut. Tarinan toteutus on yleisestikin niin loistava, että suorastaan häikäisee. Erikoisefektit eivät ole mitään maailman terävimpiä, mutta ovat kestäneet aikaa, vaikka suunnilleen samanikäiset efektivyörytykset ovat jo auttamattomasti vanhentuneet digiehosteiden tullessa paremmiksi.
Osaava tiimi on pitänyt huolta siitä, että tulevaisuudesta löytyy kehittyneiden aseiden ja kasvaneiden räjähdysten lisäksi ihan tolkullista muotia, megapilvenpiirtäjissä toimiva postijärjestelmä ja oikeasti hyödyllisiä robotteja. Myös nykyajan jenkkikulttuurin piirteet on siirretty hienosti 250 vuoden päähän.
Tähtikaartia täydentävät edellä mainittujen lisäksi mm. Gary Oldman ja Ian Holm, jotka vastaavat terävimmistä näyttelijänsuorituksista Williksen ja Jovovichin selvästi vain houkutellessa katsojia megatähteydellään. Mutta ei huolta, molemmat tekevät sen mitä heiltä odotetaan: Milla nähdään alasti ja Bruce laittaa järjestykseen pahikset niin Maan päältä kuin ulkoavaruudesta. Onpa myös vähissä vaatteissa kuljeskelevalle Jovovichille kirjoitettu pieni turpiinvetokohtaus. Willis nauttii pääosin vain palkkiostaan, mutta Jovovichia on oikeasti nautittavaa seurata sympaattisena maailmanpelastajana. Irtoaapa Williksenkin menosta letkeyttä, kun leffan loppupuoliskolla vanha kunnon Die Hard –yrmynaama pääsee räiskimään ja räjäyttelemään. Raketinheitin on must!
Myös Chris Tucker pyörii kuvioissa mukana, ja täytyypä sanoa tästä moottoriturvasta jotain harvinaista: hän tekee hienoa työtä. Toisaalta Tucker esittää ärsyttävän itsekeskeistä radiojuontajaa imelässä show’ssaan, joten asia on vedenpitävästi selitettävissä.
Lopputulos on koko kaksituntisensa viihdyttävä tehostespektaakkeli, jonka toistuvasta metsään rysähtämisestä uskottavuuden saralla ei ole haittaa leffan sopivuudesta rennoksi, mutta silti korkeatasoiseksi ajanvietteeksi. Vaikka Maan kovimman actionsankarin ja kuumimman ex-supermallin yhdistäminen maailmankaikkeuden pelastajiksi ei koskaan kuulosta kovin hyvältä perusidealta, on tämän elokuvan lopputulos niin sanoakseni vihreää.
Teinipoikien päässä pyörii näemmä jotain järkevääkin (heh). Ainakin tämä kuvitelma ylitti odotukset, kun ensi kerran sitä tiirasin. Tarina ei ole hääppöinen, mutta pahimmat onnahdukset on peitetty näppärästi huumorilla, äksönillä, laatunäyttelijöillä, Gaultierin muotiluomuksilla ja sarjakuvapiirtäjä Moebiuksen visioilla tulevaisuuden maailmasta. Luc Bessonilla oli mahtava cast & crew tukemassa tarinaansa. Pieni yllätys oli, että ohjaaja oli halunnut mallina paremmin tunnetun Milla Jovovichin sankarittareksi stooriinsa, mutta hyvinhän tytsy homman hoiti.
Laatunäyttelijöitä edustavat mm. Ian "Bilbo" Holm hössönä pappina ja Bruce Willis hänelle vielä tuolloin tyypillisessä machosankariroolissa, taksikuski Korben Dallasina. Koomikko Chris Tucker joraa androgyyninä radiostarana (wow, Tucker on ihan oikeasti hauska). Kerrassaan ihastuttava iltapuku hänellä...
Fifth Element on niitä elokuvia, jotka on kiva kaivaa esiin aina silloin tällöin ja tsekata ihan vain huvikseen uudelleen. Siitäkin huolimatta, ettei jaksa tällaiselle elokuvalle montaa tähteä antaa.
Tulevaisuuteen sijoittuva leffa, joka loistaa visuaalisuudellaan. Homma on varsin ranskalaisissa hyppysissä. Ohjaajana toimi Luc Besson (Nikita, Leon, Taxit, jne...) sekä toinen patongin mussuttaja, muotiguru Jean-Paul Gaultier oli suunnittelemassa kostyymiä tapaukseen.
Maapalloahan ollaan pelastamassa absoluuttiselta pahalta, johon on vain yksi lääke, puuttuva tekijä. Telluksen pelastaja on Milla Jovovichin esittämä Multipass-Leeloo sekä tottakai entinen hallituksen agentti Willis heiluu sankaritaksikuskina kuvioissa suojellen Leeloota sen minkä omista probleemistaan ehtii. Moottoriturpa Cris Tucker nähdään ällöttävimmässä roolissa missä ukko on koskaan ollut. Androgyyni radiotähti Ruby Rhod naurattaa ja oksettaa yhtä aikaa. Gary Oldman jaksaa olla aina yhtä loistava pahiksena.
Tarina on mukava paketti, joka tosin yltyy loppupuolella hiukan turhaan räimimiseen. Taisi olla toinen kerta kun leffan parissa tuli aikaa vietettyä ja kyllähän Arska viihtyy. Scifiä, toimintaa, huumoria sekä romantiikkaa kivasti samoissa kuorissa tyylikkäästi ja huolella toteutettuna.























































