Painajainen Elm Streetillä seuraa uusimman Halloween-leffan tietä?

17.12.2019 13:05

Vuoden 2010 reboot-rainan jälkeen hiljentynyt Painajainen Elm Streetillä -franchise vaikuttaa saavan taas jatkoa. Koska mainittu uusintaversiointi ei kehuja kerännyt, uuden elokuvan kohdalla mietitään nyt toisenlaista lähestymistapaa.

Painajainen Elm Streetillä on We Got This Covered -sivuston mukaan saamassa vaikutteita toiselta kulttimainetta niittäneeltä kauhufranchiselta. Eräänlaista lamaa kokenut Halloween-elokuvasarja sai viime vuonna jatko-osan, jossa mukana olivat leffasarjan alusta tutut Jamie Lee Curtis uusimassa osansa Laurie Strodena ja ohjaaja John Carpenter vastaavana tuottajana. Faneilta kiitosta saanut uusi elokuva jatkoi Laurien ja tappajan tarinaa jättämällä huomiotta sarjan väliosien käänteet.

Uusimman Halloweenin saama palaute on havaittu myös Painajainen Elm Streetillä -leirissä, jossa kauhulegenda Wes Cravenin perikunta etsii hyvää tapaa jatkaa karmivan Freddyn edesottamuksia. Myös he tarkastelevat nyt vaihtoehtoa pyyhkiä sivuun elokuvasarjan väliosien tapahtumat ja palata siihen pisteeseen, mihin vuoden 1984 leffa jäi. Alustavissa puheissa on lisäksi nostettu esille, että ikonista painajaishirviötä näytellyt Robert Englund olisi jälleen palaamassa Freddyksi.

 

Lähde: We Got This Covered

Kuva: New Line Cinema/Painajainen Elm Streetillä, 1984

Lisää luettavaa