Saksikäsi Edward -ohjaajan luomien hahmojen ihonväri herättää närää

30.9.2016 16:28

Ohjaaja Tim Burtonin uutukainen, Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, saa ensi-iltansa tänään myös Suomessa. Burtonin seikkailufantasiaa on jo etukäteen luonnehdittu hänen versiokseen erikoislaatuisista henkilöistä kertovista X-Men-tarinoista. Leffan on jo nyt myös arveltu kiitävän ainakin Yhdysvaltojen katsojatilastojen kärkeen, vaikka esim. elokuvan näyttelijöiden ihonväri on saanut kritiikkiä osakseen.

Burtonin elokuvissa ei tavanomaisesti ole kuin valkoihoisia hahmoja, mikä on saanut kommentoijat mm. Twitterissä laukomaan sellaisia huomautuksia kuin: ”Tim Burtonilla on uskomaton maine monimuotoisuuden parissa. Näyttelijävalikoima hänen elokuvissaan vaihtelee alabasterinvalkoisesta posliininvaaleaan.(- @julieklausner) Burton itse on kommentoinut huomiota Bustle-julkaisulle antamassaan haastattelussa näin:

– Nykyään ihmiset puhuvat [monimuotoisuudesta] enemmän. Asiat joko kaipaavat jotakin tai sitten eivät kaipaa. Muistan lapsuudessani katsoneeni [perhekomedia] The Brady Bunchia, kun poliittinen korrektius alkoi levitä. Siinä ne sitten olivat, että okei, laitetaanpa tähän aasialainen lapsi ja mustaihoinen kanssa. Minä tapasin närkästyä siitä enemmän… Minähän kasvoin vahdaten blaxploitaatioleffoja. Ja minusta ne olivat mahtava juttu. En ajatellut, että okei, näissä leffoissa pitäisi olla enemmän valkoihoisia.

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille on Burtonin filmografiassa poikkeus, sillä siinä nähdään myös mustaihoinen hahmo merkittävässä osassa ja niin, että hahmon ihonväri todella näkyy. Myös tämä on silti herättänyt hieman närää, sillä Samuel L. Jacksonin tulkitsema Barron on elokuvan ilkimys (kuvassa). Jackson ei kuitenkaan moiti rooliaan.

– Saatan olla ensimmäinen [mustaihoinen Burton-hahmo], en tiedä, tai ainakin kaikkein merkittävin, mutta tämä nyt kulkee omalla tavallaan. En pidä tätä asiaa [Burtonin] tai hänen tarinankerrontansa vikana, se vain on mennyt niin. Tim on tosi hyvä jätkä, Jackson toteaa. Häntä aiemmin Burton-elokuvissa ovat esiintyneet mustaihoisista näyttelijöistä mm. Jim Brown ja Ray J (molemmat pienissä sivuosissa tieteiskomediassa Mars hyökkää!), Ken Page (Burtonin tuottaman animaatiomusikaali Painajainen ennen joulua Oogie Boogie -painajaisolennon äänenä), Robert Guillaume (Big Fishin vanhana tohtorina) ja Michael Clarke Duncan (gorillana vuoden 2001 tulkinnassa Apinoiden planeetasta).

 

Lähteet: Bustle, Vanity Fair, Twitter

Kuva: © 2016 Twentieth Century Fox Film Corporation. All Rights Reserved.

Lisää luettavaa