Tietovuoto: Neuvotteluja Hämähäkkimiehen paluusta ja pahaa verta

10.12.2014 08:57

Useita päiviä sitten Sony Picturesin palvelimille ja tietokoneille iskeneet hakkerit ovat edelleen tunnistamatta, mutta rikollisten jäljiltä on vuotanut julkisuuteen kiinnostavia tietoja. Yhtiön suunnitelmiin näyttää niiden perusteella kuuluvan jatkaa mm. Hämähäkkimiehen seikkailuja. Medialle vuotaneet yhtiön sähköpostikeskustelut kertovat Sonyn käyneen lokakuussa jopa neuvotteluja Marvel Studiosin kanssa yhteisestä Hämähäkkimies-projektista.

Odotettua huonommin menestynyt toinen The Amazing Spider-Man -elokuva on puhuttanut verkossa paljon, ja elokuvasarjan jatkon järkevyyttä on kyseenalaistettu. Sony Pictures näyttää kuitenkin uusien tietojen valossa haluavan ponnekkaasti jatkaa kyseisen sankarin seikkailuja ainakin animaation muodossa. Marvelin kanssa käymissään keskusteluissa Sony suunnitteli supersankarihahmon tuomista sivurooliin kolmanteen uuteen Captain America -elokuvaan, mutta tämä idea ei lopulta johtanut mihinkään.

Sony Picturesin vuotaneista sähköposteista on käynyt ilmi myös asioita, jotka tuskin parantavat yhtiön johdon tukalaa tilannetta. Posteista on mm. paljastunut, että sittemmin Sonyn kilpailija Universalille päätynyt Aaron Sorkinin kirjoittama Steve Jobs -elämäkertaraina aiheutti aiemmin kuumaa sananvaihtoa puheenjohtaja Amy Pascalin ja tuottaja Scott Rudinin välillä; Pascal pyysi Rudinia taivuttelemaan näyttelijä Angelina Jolieta, joka puolestaan halusi tuolloin Jobs-leffaan houkutellun David Fincherin oman Cleopatra-elokuvansa ohjaajaksi.

– En ala tuhoamaan uraani jonkun vähälahjaisen hemmotellun kakaran takia, joka ei ajatellut 18 kk:n aikana antavansa yhtään mitään, jotta voisi mennä ohjaamaan elokuvaansa. Minulla ei ole mitään halua tehdä elokuvaa hänen kanssaan, tai kenenkään, joka hänen kanssaan toimii. Se nainen on julkkis ja itsessään camp-tapahtuma ja siinä kaikki ja ihan vihoviimeiseksi semmoisen kanssa kukaan tahtoo tehdä kallista floppia, minkä nyt sokeakin näkee, Rudin vastaa Joliesta ja lisää olevansa valmis sanomaan asiansa näyttelijälle myös suoraan.

Gawkerin sivuilla on julkaistu tietovuotoon liittyen lisäksi ote Sony Picturesin sisäiseen käyttöön tarkoitetuista PowerPoint-esityksistä. Näiden vähemmän silmää hivelevien esitysten viimeinen on kiinnostava Angry Birdsin ystävien kannalta, sillä se kertoo, millaisella aikataululla vihaiset linnut lentävät teatteri- ja kotilevitykseen.

Lähteet: The Wall Street Journal, Variety, Gawker

Kuva: BVI Finland/ The Amazing Spider-Man 2

Lisää luettavaa