The Guest

Joku

Mainio pienen budjetin trilleri, vahvasti 80-lukulaisten leffojen hengessä. Juonellisesti ja tyyliltään leffa ois voinut olla suoraan kasarilta. Tässä yhteydessä pelkästään hyvällä tavalla. Mihin on jääneet tälläiset pienet leffat, jotka ei yritä liikoja vaan luottaa vahvaan kässäriin ja osaamiseen näyttelypuolella? The Guest on aivan nakit ja muusi -osastoa, mitä sen tarinaan tulee. Silti se on mieleenpainuvampi kuin valtaosa tänäkin päivänä leffateatterissa pyörivistä mammuttikestolla varustetuista megaluokan pläjäyksistä. Se mikä elokuvan nostaa ylitse muiden on sen toimiva action, alati kiristyvä jännite ja loistavat roolisuoritukset. Unohtamatta budjetinkin huomioon ottaen komeaa visuaalista ilmettä sekä loistavaa synthwave-soundtrackia. Sittemminhän synthwave on ehkä kulahtanutkin elokuvamusiikkina kun sitä on tuutattu lähestulkoon joka toiseen indie-elokuvaan, mutta tuossa kohtaa sitä oli kuultu isoissakin elokuvissa lähinnä vain Drivessä. Kun se on toteutettu näin hyvin, niin kyllähän se toimii. Tätähän muuten monesti Driveen verrataankin. Onhan näissä jotain tyylillisiä yhtäläisyyksiä. Molemmissa viehättää myös se konseptin yksinkertaisuus ja toimivuus, joka palauttaa mielen sinne 80-luvun action-elokuvaan ja trilleriin. Just tälläisiä originaaleja tarinoita ja elokuvia maailma kaipaisi tälläkin hetkellä. Tai ainakin elokuvan suurkuluttajat, itseni mukaanlukien. Suuret markkinathan ei vissiin kaipaile, sikäli kun The Guestikin floppas aikoinaan. Nythän tää toki elää ihan omanlaistaan kulttimainetta ja on saanut jopa 4K-julkaisun. Hyvä niin. Harmi tosiaan, että teatterit pullistelee vieläkin tunkkaisia jatko-osien jatko-osia ja uudelleenlämmittelyjä. Osaavista tarinankertojista ja tekijöistä ei kuitenkaan olis pulaa, kuten The Guest osoittaa. Back to basics!
++++
Kun homma toimii näin hyvin, pyörää ei tosiaankaan tarvitse lähteä keksimään uudelleen.