Kirottujen saari

Joku

Unimaailman tappaja slasher-elokuvassa jo ennen Freddy Kruegerin valkokangasdebyyttiä. Hmm, mielenkiintoista. The Slayerissa onkin ideaa kyllä ja potentiaalia, mutta koko homma läsähtää käsiin lopulta aivan surkean rytmityksen takia. Tää elokuva polkee aivan liikaa paikallaan ja etenee siten liian hitaasti. Muutama hieno kauhukohtaus ja tappokaan ei oikein hommaa pelasta. Ei siinä, kyllä mä tän parissa viihdyin ihan riittävän hyvin nauttiakseni tästä jossain määrin. Taas kerran tuli vaan sellanen harmitus kaiken hukatun mahdollisuuden myötä. Tällä ois omaperäisyytensä puolesta kuitenkin mahdollisuus olla niitä slasher-leffojen klassikoita, mutta tekijät on töhöilleet tsäänssinsä siihen pahemman kerran. Tunnelmaa elokuvassa on kyllä ja tää tuo enemmän ehkä mieleen jotkut italokauhut paikoitellen. Miljöö oli myös mukavan poikkeuksellinen. Video Nasty -listaltahan tääkin löytyy ja nyt veikkaan taas vahvasti elokuvan nimeä syypääksi. The Slayer ei ole yhtään sen verisempi kuin moni muu aikalaisensa slasher-elokuva. Nimi kuitenkin on sen verran raflaava, että brittisensoreilla on noussut persekarvat pystyyn. Tuossa 72 nimikkeen listalla tää edustaa sitä keskitasoa. Ei järin hyvä, ei huonokaan. Osaavampien tekijöiden myötä kyseessä olis taatusti muistettavampi elokuva.