Matti (2006)
Aleksi Mäkelän ohjaama fiktiivinen draamaelokuva kuvaa Matti Nykäsen (Jasper Pääkkönen) kiemuraisen tien palvotusta urheilusankarista keltaisen lehdistön kestosuosikiksi. Mäkihyppääjä Matti Nykänen on urheilu-urallaan voittanut kaiken mahdollisen - ja enemmän: 4 olympiakultaa, 7 maailmanmestaruutta, 4 maailmancupin kokonaisvoittoa ja 46 maailmancupin osakilpailua. Lyömättömien urheilusaavutustensa ansiosta Matti Nykäsestä tuli ympäri maailman palvottu sankari, jonka siviili- ja kisamatkasekoi... Lue lisää
- Ohjaajat:
- Aleksi Mäkelä
- Käsikirjoittajat:
- Marko Leino
- Pääosanäyttelijät:
- Elina Hietala, Elina Knihtilä, Jasper Pääkkönen, Jope Ruonansuu, Juha Veijonen, Jussi Lampi, Kari Hietalahti, Peter Franzén
- Maat:
- Suomi
- Kielet:
- suomi
Arvostelut
Jättää jälkeensä lattean olon.
Kyllä me tiedämme, kuka Matti Nykänen on. Mutta tiedämmekö me, millainen mies se on tämä maailman paras mäkihyppääjä, ilon ja surun poika, kansakunnan kynttilän sytyttäjä ja myöhemmällä urallaan sitä kovin puhalluksin sammuttanut mies? Kuinka on? En minä vaan tiedä ainakaan. Enkä ole asian kanssa yhtään viisaampi Matti-leffan katselun jälkeenkään. Melkein tekisi mieli uskoa, että Nykänen on toisten johdateltavaksi joutunut kunnollinen ja kiltti perhepoika, joka tarttuu tuoppiin jos joku vaan kehottaa, siis uskoa elokuvan luomaan kuvaan, mutta...
Selinin elokuvat tulevat aina ryminää pitäen: markkinointi on tehokasta, elokuva on tuote ja pahimmassa tapauksessa se jää pelkäksi mainokseksi, jossa nimekkäät mutta taidoiltaan vähän keskenkasvuiset näyttelijät nieleskelevät sanojaan, luovat kliseisiä katseita ja puhuvat kummallisia roolisanoja niitä vähän väliä vitun tokaisulla säestäen. Kovalla paukkeella tuli Mattikin, muutaman statistitehtävän jälkeen pääosiin huolittua Jasper Pääkköstä hehkutettiin jo etukäteen, ja kehuttiin sitä, kuinka takatukkaa on kasvatettu ja farkkuja kiskottu kaulukseen saakka. Ja valehdella livautettiinpa vielä likemmäs sata metriä kantaneista hypyistäkin. Kun alkunoste on kova, ovat myös odotukset korkealla. Heti salin pimennyttyä alkaa odottaa elämää suurempaa elokuvaelämystä... Mutta vielä mitä. Matti jättää jälkeensä lattean olon, teatterista ulos kävellessä mieli kirmaa takaisin arkeen, eikä jää pyörimään elokuvan atmosfääreihin niin kuin hyvän elokuvan kohdalla käy. Sanalla sanoen: Matti on kokemuksena varsin laimea.
Ei sillä, etteikö Nykänen olisi leffaansa ansainnut. Mutta pitikö sitä nyt alkaa tekemään miehen itsensä vielä täydessä vauhdissa teutaroidessa. Urheilu-uraa elokuvassa kyllä muistetaan, mutta tuoppia kallistetaan ahkerasti, sankarin hämärämpi puoli tuodaan esille turhan innokkaasti ja myös Nykäselle annettava synninpäästö tuntuu - anteeksi vain - tekopyhältä. Onko se nyt todella niin, että kiltti jyväskyläläinen perhepoika istuu ensin vankilassa ja sitten huitaisee vaimoaan lampunjalalla päähän ihan vain siksi, että tiellä on sattunut eteen kertakaikkisen vääriä ihmisiä, siipeilijöitä ja Matin maineella ratsastavia mulkeroita? Eikö ole vikaa miehessä itsessään? Liian paljon liian nuorena miehelle, joka ei olisi kaikkea saamaansa mainetta kyennyt kantamaan vanhempanakaan, missä on tämä puoli? Halusiko Matti tosiaan aivan vain vilpittömästi hypätä mäkeä ja olla hyvä, olisiko se riittänyt hänelle ilman viekkaita rahastajia? Jaa-a. Epäilen. Nykäsen soppa on sen verran sakea, että miehen omankin kauhan on pitänyt olla sitä keittämässä melkoisilla kierroksilla. Esillä ovat seuraukset - eivät syyt. Niistä elokuvassa on mukana pelkkä varjo.
Mutta ei silottelu kuitenkaan ole elokuvan ainoa ongelma. Jasper Pääkkösestä ei tunnista Matti Nykästä. Pääkkönen puhuu paljon Mattia monotonisemmin, käyskentelee koko rainan läpi yhdellä ja samalla ilmeellä, aivan: sillä Pahoista pojista, Pahasta maasta ja jo Salatuista elämistä tutulla suu hienoisesti raollaan ja seisovat silmät-lookilla. Rooli menee joko yli tai ali, mutta ei juuri siitä mistä sen pitäisi kulkea. Tosin on Pääkkösellä hetkensäkin, niitä on vain harmillisen harvassa.
Muutenkin tuntuu siltä, etteivät näyttelijät ole päässeet hahmojensa nahkoihin. Franzén on niljake ja oikein hyvä sellainen, mutta - mitä sitten? Hahmon paskamaisuus paistaa läpi elokuvan alusta loppuun, inhimillisiä puolia ei löydy. Vai onko niitä edes haettu? Vika on kuitenkin reseptissä, eikä leipurissa: kyllä Franzén tekee sen, mihin hänelle vain on mahdollisuudet suotu.
Makkaratehtailija sukua edustava Mirva (!) saa Elina Knihtilän käsissä pintapuolisen käsittelyn, mutta mitenkäpä sitä parempaakaan teet. Kyynelehtivässä rakkaudenvannomiskohtauksessa Knihtilä pääsee edes hiukan syventämään hahmoaan, joka jää ennakkomainontaa huomattavasti pienemmäksi. Ensimmäisen rouva Nykäsen, Elina Hietalan esittämän Tainan rooli sen sijaan on odotettua suurempi. Hietala kantaa roolinsa varsin mukavasti, kiltisä naapurintytöstä löytyy turhautuva ja omille siivilleen kohoava tahtonainen.
Parhaiten rooleissaan onnistuu Maisteria, Matin valmentajaa, esittävä Juha Veijonen. Veijonen henkii isällisyyttä ja lämpöä, turvallisuutta ja huolenpitoa, sekä tuo Matin tarinaan ainoat järjen sanat. Eikä ole huono Matin kanssa levyn tekoon päätyvä Jani Volasen Nipakaan: pieni rooli, johon Volanen löytää kevyillä vivahteilla ällistyttävääkin syvyyttä. Kari Hietalahden karaokemies Hammar menee sen sijaan aavistuksen verran sallitun dorka-rajan yli. Melkein tulee Vintiöt mieleen, eikä aivan melkeinkään.
Ehkä elokuvan ongelma onkin juuri siinä: tyylilajia ei ole osattu lyödä lukkoon. Draamaa vai komediaa? Kyllä tässä tapauksessa draama olisi toivottavampaa. Sitähän Nykäsen elämä kuitenkin on ollut. Surullinen tarina, jol ei oo vertoa. Iloakin mukaan varmasti mahtuu, mutta nyt Nykäsen tempauksille nauraessa tulee syyllinen olo: ei jumalauta, pitikö siitä Matin valtakunnan pellen roolia nyt tälläkin keinoin lujittaa. Urheilusaavutuksetkin tulevat toden teolla esiin vasta lopputeksteissä. Kumpanako Matti halutaan muistaa, maailman parhaana mäkimiehenä vaiko juopottelun, tappeluiden, stripauksen, vankilareissun, persiilleen menneiden avioliittojen ja monien, monien muiden harha-askelten ryvettämänä klovnina?
Mutta ei siinä mitään. Kyllä Matti-elokuva katsoa kannattaa: se on viihdettä, vaikka se välillä muita luokkia hapuilla koettaakin. Tekisi mieli sanoa, että yritys hyvä... mutta jätänpä kuitenkin sanomatta. Ihan vaan siksi, kun en ole ihan varma, mitä tässä nyt on loppujen lopuksi yritetty.
nimimerkki: Enrich
Vieras
Arvosteltu: 17.01.2006
Katsottu: Teatterissa
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Valkoisen miehen elokuva-ala?
Alkuvuonna käynnistyvän palkintogaalakauden johdosta elokuvakentän keskusteluun on noussut viime vuoden hittielokuvien tekijöiden ja teemojen rotu- ja kansalli... Lue loput
Elokuvaa ja eskapismia urheiluhulluille
Jos jääkiekon MM-kisojen jälkeen urheilufanin leffahammasta kolottaa, voi viihdyttää itseään monipuolisella urheiluelokuvatarjonnalla. Kaikkea löytyy jääkiekos... Lue loput
Saman kategorian TOP-leffoja
Suosituksia
Kommentit
Arvostelut
Tasapainottelee oikein hyvin kitkerän tragedian ja hilpeän rillumarein välillä.
Vieras 08.08.2006 16:19
Mahdollisuus olemassa, että aika kultaa tämän pronssisen teoksen.
Viljami 06.08.2006 00:21
Päällimmäisenä Matti on rellestyksen viihdearvoon nojaava, yksipuolinen henkilötarina, joka ei syvenny oikeastaan mihinkään.
Vieras 29.01.2006 10:01
Videot
Kuvat
Juki
Käyttäjä
04.02.19 klo 10:07
JustinHenryFan
Käyttäjä
24.04.18 klo 22:09
Paranoid
Käyttäjä
24.11.16 klo 20:12
Larno
Käyttäjä
08.08.16 klo 13:13