On haastavaa tehdä elokuva ihmisestä jonka jokainen luulee tuntevansa ja jonka tarina on vielä kesken. Oletettavaa on että Matti Nykäsen tarina saa vielä tosielämässä uusia väänteitä ja käänteitä. Mutta jo tähän astisessa taivalluksessa on jutun juurta ainakin yhden elokuvan verran.
Elokuva pohjautuu käsikirjoitukseen jossa on haluttu tuoda esille näkökulma lööppien takaa. Tapahtumien totuuspohjan tietää aika harva ihminen, mutta elokuvan dramatisoinnin kannalta katsojasta tuntuu siltä että paljompi on parempi. Yhteen osa-alueeseen keskittymisen sijaan raavitaan pintaa monesta päähenkilön elämänvaiheesta. Pääpointtina pysyy kuitenkin Matti Nykäsen tragikoominen hahmo. Vaikutusta päähenkilön rahastuksella ratsastamisen leffa välttelee kuin ruttoa, ja se tuodaan esille DVD:n lisämateriaaleissa moneen kertaan esille. Jopa uskottavuuden kustannuksella. Leffan olemassaolon oikeutuksen katsoja voi päättää itse. Muissa asioissa ei paljon katsojaan sitten luotetakaan.
Aleksi Mäkelän suoraviivainen leffantekotapa sisältää tässä tapauksessa selitysosion samaan hintaan. Elokuvan päällä pölisee ”Matti”, vääntäen rautalangasta mitä katsojan pitäisi tuntea. Joko leffan tekijät eivät ole luottaneet omaan kerrontaansa, tai sitten on päätetty että katsoja on tyhmä ja se ei ymmärrä mitä kuva ja dialogi haluaa kertoa. Hyvinkin olisi riittänyt kertomisessa alustus ja lopetus, ja elokuvan perinteiset konstit olisivat kertoneet loput.
Pläjäyksen päähenkilöistä Peter Franzén nousee muiden yläpuolelle. Niljakkaan paskamaisena managerina näyttelijä jatkaa rooliensa menestyssarjaansa. Ohjaajasta huolimatta.
Juha Veijosen suoritus maisterina on vaikeampi tapaus, koska kaiken tivolin keskellä yksi onkin seesteinen. Loppuarviona on, että se on oikea tapa. Vähäeleisyys kertoo luottamuksesta omiin kykyihin ja siihen että katsoja ymmärtää.
Jasper Pääkkönen päähenkilönä oli vaikean tehtävän edessä. Tulkattavana oli vuosikymmenen lööppiykkönen. Tiedossa on että Pääkkönen ei ollut tavannut Matti Nykästä ennen kuvausta. Hyvä niin, koska imitaatiot on erikseen ja pääosaan nousee luonteen rakentaminen. Pääkköselle voisi antaa täydet pisteet, mutta päälleselitys heikentää kokonaisuutta. Tosin se ei ole Jasperin vika.
Franzénin, Veijosen ja Pääkkösen lisäksi elokuvan arvoa nostavat monet maukkaat sivuhamot.
Konaisuutta ajatellen kasassa on jotenkin epätasainen leffa. Ja aaltoilu ei ole näyttelijöistä kiinni. Kässäriin ei ollut kirjoitettu henkilöiden kehitystä, eikä tunnelman muutosta. Tai sitten oli, mutta ohjaaja ajoi kiville. Koko leffa on yhtä hyväuskoisen kusetusta ja irrallisten tapahtumien pätkäkohkaamista. Draamankaari puuttuu niin pohjakosketuksineen kuin huippuhetkineen.
On kuitenkin mahdollisuus olemassa, että aika kultaa tämän pronssisen teoksen.
DVD sisältää mojovat lisät. Kaksi lättyä sisältävä paketti avaa projektia ja ansaitsee todellakin kiitoksen käyttää tämän päivän formaatin hyväksi.
