Taistolla (Turo Pajala) menee huonosti, isä ampui itsensä ja työ meni. Joten Taisto päättää lähteä maan pääkaupunkiin etsimään onnea. Ja huonosti menee sielläkin, mutta onneksi on Irmeli mustanaamiota lukevine poikineen.
Ariel on kuin Aki Kaurismäen koko tuotanto tiivistettynä. Siinä ovat kaikki Kaurismäen elokuvien peruselementit, työläiset, köyhyys, valtiovallan koneisto, Matti Pellonpää, romanssi ja rikosjuoni.
Ei siis ihme, että Ariel menestyi ulkomailla parhaiten Kaurismäen elokuvista. Ihmiselle, joka ei ole tutustunut Kaurismäen tuotantoon, tämä tragikoominen tarina Turosta on loistavaa taidetta ja viihdettä.
Hauskakin elokuva on. Matti Pellonpää ja Susanna Haavisto tekevät kelpo roolit, mutta Esko Salminen vie homman kotiin charmillaan esittämällä luihua rikollispomoa. Harmillisesti elokuvan pääosaan on valittu Turo Pajala, jonka ulkonäkö ja olemus tietenkin sopivat työttömän ja tyhmän lappalaismiehen rooliin, mutta hänen karismansa ei vain riitä. Turo Pajala vie Kaurismäen minimalismin jo sellaisiin sfääreihin, että hän vain on. Mutta voi, olisipa hän samalla tavalla elokuvassa, kuin yhtä ilmeettömästi näyttelevä Matti Pellonpää.
Ariel on virheetön elokuva, puhdas suoritus, kaunis, hauska ja melodramaattinen ajelu Akilandiassa. Mutta elokuvasta puuttuu se jokin. Elämää suurempiin ulottovuuksiin päästään vasta loppukuvassa, kun pieni soutuvene lipuu tyynessä satamassa kohti majestettista pelastusta, meksikoon matkaavaa Arielia, jonka jylhät valot heijastuvat yöhön. Muuten elokuva on maneerisinta ja keskinkertaisinta Kaurismäkeä.
