Parturi Ed Crane ei paljoa puhellut. Hän vain leikkasi hiuksia. Doris, hänen vaimonsa, näytti hypänneen pomonsa sänkyyn. Ed antoi asian olla, kunnes parturiliikkeeseen astellut lyhyenläntä mies kertoi liikeideansa jostakin kuivapesusta – kuinka kymppitonnin alkupääomalla voisi kuulemma ponnistaa miljooniin. Ed kirjoitti Doriksen pomolle kiristyskirjeen. Ja viimeinen asia hänen mielessään oli murha.
Joku voisi väittää, että Coen-veljekset palasivat harharetkiensä jälkeen Miehessä joka ei ollut siellä takaisin alkulähteilleen; rikoselokuvaan ja film noiriin sen puhtaimmassa muodossa. Väite on sinänsä epäreilu, sillä Coenit ovat osoittaneet kyvykkyytensä kepeämmissäkin genreissä. Silti on myönnettävä, että Mies joka ei ollut siellä kolahtaa heti nimenomaan näiden veljesten elokuvana; olo on selvästi ollut filkkaa tehdessä jotenkin kotoisa, ja se näkyy.
Mies joka ei ollut siellä on paitsi nerokkaasti käsikirjoitettu rikoselokuva, myös upea kuvaus keski-ikäisen jokamiehen kohtaamasta arvotyhjiöstä. Mikä neuvoksi, kun löytää itsensä ehkä liian myöhään merkityksettömästä työstä, asunnosta ja elämästä jota ei tunnista omakseen? 50-luvulle sijoitettu tarina soljuu vähäsanaisen, kieroutuneen huumorinsa kera eteenpäin rauhallisen varmasti kuin Edin ylle kohoava tupakansavu. Kameratyöskentely on arvossaan ja dialogi hiljentää tahtia asiallisesti silloinkin, kun juoni ei sitä tee.
Billy Bob Thornton tulkitsee pääosaa hiuksenhienosti, etenkin ottaen huomioon sen kuinka lakonisen haahuilijan hahmosta ei ole mikään helpoin homma rakentaa moniulotteista ja kiinnostavaa persoonaa. Henkilökaarti on muutenkin mitä onnistunein aina Gandolfinin epätoivontihruisia silmiä ja Politon hiuslisäkettä myöten.
Kumarrellessaan puoli vuosisataa vanhoille klassikoille Mies joka ei ollut siellä tavoittaa samalla jotain täysin omaa ja ainutlaatuista. Kyseessä on yksi kuluvan vuosituhannen toistaiseksi hienoimmista elokuvista, joka kestää verkkaisesta tunnelmastaan huolimatta helposti aikaa ja katselua.
Leffasta on liikkeellä mustavalkoinen ja värillinen versio, koska julkaisuyhtiö näki harmaasävyt vahingollisiksi katsojaluvuille. Totta tai ei, värillinen pätkä toimii jopa paremmin. Niin charmikkaasti näistä sävyistä on riisuttu hillityn haaleita, hienosti nuutuneita; aivan kuin Ed Crane itsekin.
