Kesäkuu 1994, jossain Budapestin ja Wienin välisellä junanradan osuudella tapahtuu kohtaaminen. Isoäitiään katsomassa ollut nuori ranskalaistyttö Celine istuu junassa matkalla kohti kotiaan Pariisissa, mutta kokee epämiellyttäväksi käytävän toisella puolella vellovan keski-ikäisen pariskunnan äänekkään riitelyn. Celine vaihtaa paikkaa ja ajautuu keskusteluun suunnilleen samanikäisen, Eurooppaa kiertelemään päätyneen amerikkalaispojan Jessen viereen. Nuoret huomaavat muutamassa minuutissa jotain syttyvän välilleen. Huonoksi onneksi juttuhetki uhkaa jäädä lyhyeksi, kun lähestytään Wieniä, Jessen euroopanreissun päätepysäkkiä ennen lentoa takaisin uudelle mantereelle. Sammutetaanko liekki ennen kuin se ehtii kunnolla edes syttyä? Lopulta Jesse päättää tarttua hetkeen ja päätyy esittämään Celinelle hullun ajatuksen; mitä jos hän liittyisikin Jessen seuraan yhden iltapäivän, illan ja yön ajaksi Wieniin. Ja niinhän siinä käy, että elokuvan loppuosan aikana seuraamme kuinka nuoret tutustuvat Wienin kaupunkiin ja siinä sivussa toisiinsa, mutta onko aika liian lyhyt rakkaudelle?
Rakkautta ennen aamua on helppo elokuva, elokuvasta 95% on kahden ihmisen keskustelua arkisista ja maanläheisistä asioista, loput 5% maisemia eräästä Euroopan kauneimmista kaupungeista ja junanikkunasta. Oleellistahan on että tämänkaltaisessa, hyvin vahvasti päähenkilöihin nojaavassa elokuvassa näyttelijöiden täytyy pystyä muodostamaan uskottavat roolihahmot. Siinä onneksi nuoret Ethan Hawke ja Julie Delpy onnistuvat upeasti. Itse asiassa jälkimmäisen kohdalla niin hyvin, että eräskin nuori mies vuosia sitten tunsi vakaasti olevansa rakastunut elokuvan ensikatselun jälkeen. Lukuunottamatta alun riitelevää pariskuntaa, muihin rooleihin elokuvassa käytetään ohjaajalle tyypillisesti ekstroina normaaleja kaduntallaajia, mikä onnistuu sekin omalta osaltaan lisäämään elokuvan luontevuutta. Ohjaaja Linklaterin kunniaksi on myös sanottava, että kamera pysyy tässä ulkopuolisena tarkkailijana eikä ota omaa rooliaan kamera-ajojen ym. tässä tapauksessa kovin ylimääräiseltä tuntuvan kikkailun muodossa. On vain päähenkilöt ja tarina, se riittää. Varsin virkistävää on katsella käsivarakameran läpimurtoaikoina tehtyä elokuvaa, jossa ei ole pelkoa kameranheilumisen aiheuttavasta päänsärystä.
Helppoudesta huolimatta elokuva jakaa mielipiteet aika tehokkaasti. Pinnallisesti ajateltuna elokuvan rakenne tuntuu liiankin yksinkertaiselta. Kamera, kaksi ihmistä ja keskustelua. Ei dramaattisia käänteitä eikä juonittelevia ihmisiä, pelkkää keskustelua. Kaikesta huolimatta elokuva on vuosien saatossa onnistunut keräämään ihalijoita ja jonkinasteista kulttisuosiota. Salaisuus on siinä, että jos elokuvaan oikeasti kykenee uppoutumaan ja sen päähenkilöihin jopa samastumaan, niin helposti huomaa olevansa haltioissaan siitä kuinka aidolta elokuva, sen henkilöt, heidän herättämänsä tunteet ja ympäristö tuntuvat. Niinhän se usein on, yksinkertaisimmat ja pienimmät asiat ratkaisevat, siihen ei tarvita maata mullistavaa. Juuri pieniä asioita painottamalla ja niihin keskittymällä Rakkautta ennen aamua-elokuvan voi todeta helposti välttäneen rakkauselokuvien tyypillisimmät siirapinkatkuiset kliseet. Kaiken lisäksi kun elokuva hyödyntää mitä parhaiten yhtä Euroopan kauneinta ja perinteisintä kaupunkia, niin elokuvakokemus ei juurikaan voisi parantua. Katsoja todella tavoittaa jotain.
nimimerkki: Juha
