Mielipuolinen sarjamurhaaja kaappaa naisia salaiseen piilopaikkaansa ja hukuttaa heidät. Psykopaatin vaipuessa koomaan ainoa keino löytää viimeisin uhri vedellä täyttyvästä kammiosta on käyttää Jennifer Lopezin esittämän psykolgin metodia, jonka avulla pääsee seikkailemaan toisen ihmisen ajatusmaailmaan. Matka sairaalloisen häiriintyneen sarjamurhaajan mielen syövereihin alkaa.
The Cell kuljettaa katsojansa näyttävään ja värikkääseen, upeasti toteutettuun mielikuvitusmaailmaan. Tämä ainutlaatuinen loistopätkä luottaa visuaaliseen puoleen niin paljon, että juoni ja muut kuviot ovat jääneet sivuseikoiksi. Sinänsä sellainen ei tässä tapauksessa harmita. Joissain kohdissa vain tuntui, että itse juoneen ja muuhunkin toteutukseen lisä panostaminen ei olisi ollut pahitteeksi. Esimerkkinä olkoon kohtaus elokuvan alkupuoliskolla, jossa murhaaja sieppaa viimeisen uhrinsa. Jotenkin tuosta kohtauksesta puuttuu se kaikki toteutuksen ja jännityksen intohimo joka mm. Saw-leffojen vastaavanlaisissa kohtauksissa löytyy. Kysymyksessä on kuitenkin kuten jo sanottu nimenomaan visuaalinen-elokuva. Ja ohjaajalla lienee innostuksissaan jäänyt muu puoli enemmän sivuseikaksi.
Näyttävä pätkä upeilla tehosteilla ja värimaailmalla, jollaista ei usein leffoissa nähdä. Voimakas häiriintyneisyys fiilis vetää helposti K18-leiman, jota tukee satunnaiset raakuudet. Ennenkaikkea painajaismainen, lienee oikea sana kuvaamaan The Cellin tunnelmaa ja maailmaa, jossa katsojaa kuljetetaan. Onhan tämä upea ei sitä voi kiistää, mutta kokonaistoteutus ontuu ja se verottaa omat puolitoista viisikulmaistaan loppu arvosanasta.
