Elettiin vuotta 1984, kun Ivan Reitmanin ohjaama Haamujengi-elokuva ilmestyi. ”They’re here to save the world” –mainoslauseen saattelemana Reitman esitteli maailmalle nelikon, joka metsästi ammatikseen aaveita. Leffa oli huikea komedia ilmestyessään ja on sitä edelleenkin.
Käsikirjoitus on tutusti kaverusten Aykroyd & Ramis käsialaa – joskin pikkumies Rick Moranis on hänkin tektiä rustannut. Ramis ja Aykroyd vetävät pääosia, mutta mainio Bill Murray nousee muiden haamumetsästäjien yläpuolelle vähäeleisenä ja kyynisenä Tohtori Venkmanina.
Elokuva alkaa siitä, kun yliopiston kovimmat lusmuilijat lentävät ulos opinahjostaan, koska eivät ole saaneet tulosta aikaan. He ovat tuhlanneet määrärahansa kummitusten jahtaamiseen, ja moinenhan ei akateemista ympäristöä miellytä. Niinpä parapsykologiaa opiskelleet herrat Venkman (Murray), Spengler (Ramis), Stanz (Aykroyd) ja myöhemmin joukkoon liittyvä Zeddemore (Hudson) käyvät omatoimisesti jahtaamaan haamuja.
Elokuva sisältää muutaman puhtaan legendakohtauksen: ainakin jengin case number one eli Reitmanin äänellä puhuvan lima-aave Slimerin metsästys huippuhotellista on ratkiriemukasta katsottavaa. Pojilta ovat turvallisuusohjeet hukassa ja ihmiskunta lähes tuhoutuu jengin sädepakkausten vuoksi. Huima on myös lopputaisto, jossa Stanzin pahin painajainen saapuu 30-metrisenä kiusaamaan Haamujengiä. Itse King Kingkin saa kalveta ko. kohtauksen aikana. Dialogi pysyy kuivahkon hauskana hurjimpinakin hetkinä, josta hyväksi esimerkiksi käy paholaismaisen Gozerin ja haamujengin kohtaaminen:
Gozer: Are you a God?R. Stanz: No…
Gozer: Then die!!!!
W. Zeddemore: Ray. When someone asks you if you’re a god, you say yes.
Sivuhenkilöistä löytyy monta kiinnostavaa hahmoa: Rick Moraniksen esittämä superpölvästi Louis Tully yrittää kerta toisensa jälkeen iskeä naapurin hehkeää Danaa (Weaver), mutta näsäviisaan Tri. Murrayn karisma puree naikkoseen tehokkaammin. Loppujen lopuksi Louis joutuu vielä demonien riivaamaksi. Myös Annie Potts Spengleriä ihannoivana sihteerineitinä on nerokas ilmestys.
Haamujengi on kiinnostava tapaus siinäkin mielessä, että monikaan kohtaus ei suoranaisesti naurata, mutta pieni hymynvire on suupielessä koko leffan keston ajan. Bill Murray sylkee sarkasmia ruudulle ja varsinkin Ramis tukee taka-alalla upeasti. Haamujengi on ehdottomasti yksi 80-luvun helmistä.
