Kauhuelokuva on vanha genre. Dokumentti on vanha genre. Elokuva missä kamera on selkeästi tunnistettava osa elokuvan tapahtumia on vanha genre. Yliluonnolliset elementit ovat vanha genre. Daniel Myrick ja Eduardo Sánchez löivät päänsä yhteen, keksivät myytin, rekrytoivat näyttelijät ja patistivat nämä metsikköön tutkimaan em. myyttiä. Lopputulos on erinomaisen autenttinen yhdistelmä kaikkia noita edeltä mainittuja asioita ja jopa kuvausprosessi oli kekseliäs. Lopputuloksen nimi on [I]The Blair Witch Project[/I] ja hyvin ohuena juonena kolme elokuva-alan opiskelijaa tekee dokumenttia siitä. Elokuva on heidän jättämänsä materiaali.
Allekirjoittanut näki nyt tarkkailussa olevan leffan hyvin pitkä aika sitten. Silloin se oli jokseenkin jännittävä, mutta sekava leffa. Nyt, kurttuisempana, kyynisempänä ja seniilimpänä otin sen leeuwenhoekin alle ja tarkkailin sen olemassaoloa herpaantumattomalla tarkkuudella. Nyt huomasin että kyseessä on suorastaan nerokas kauhuleffa. Ennen kaikkea se menee autenttisuudessaan uskomattoman pitkälle, mutta antaa myös mielikuvitukselle paljon polttoainetta – korkeaoktaanista, erittäin energiarikasta polttoainetta.
Näyttelijäntyötä on erittäin vaikea kuvailla rehellisesti, sillä metatasolta huomaa että tässä elokuvassa on erittäin vähän varsinaista näyttelijäntyötä. Ohjaajat vain kävelyttivät kolmikkoa pitkin joutomaata ja kiristivät hermot viulunkieliksi. He ovat siis ärtyneitä, uupuneita ja kaikilla tavoilla hermostuneita ja lopulta pelkkiä vapisevia raunioita. Koskaan he eivät saa selville (elokuvassa siis) mikä heitä vainoaa tai edes mitä he ovat tehneet sen eteen. Selväksi tulee vain se että [I]jokin[/I] ei ollenkaan pidä heistä ja ei suinkaan yritä pelotella heitä pois – se enemmänkin haluaa heidän jäävän ja ajattaa heitä [I]jonnekin[/I]. Vasta ihan lopussa selviää että se [I]jokin[/I] oli edes todellinen – valitettavasti.
Minimaalinen käsikirjoitus, tavanomaiset metodit väistävä toteutus ja uskomattoman autenttinen tunnelma tekee sellaisen elokuvan joka helpolla unohtuu kekseliäiden pienen budjetin kulttiyllättäjien joukkoon, mutta lisää elokuvan kieleen muutamia äänteitä. Sellaista temppua ei tehdä ilman kiistatonta ymmärrystä jo olevasta kielestä.
