Christopher Nolan, tuo aikamme Stanley Kubrick, on jo uransa aikana ohjannut ja käsikirjoittanut lukuisia omaperäisiä elokuvia. Täydellinen läpimurto tapahtui Yön Ritarin (2008) myötä, joka tuotti maailmanlaajuisesti yli miljardi dollaria. Nolanin töitä ovat ylistäneet niin kriitikot kuin tavallinen rahvaskin. Siksi ei ollut suuri yllätys, että Christopher Nolanin uusimmalta elokuvalta saattoi odottaa jotain rajoja rikkovaa, jotain Matrixia tiukempaa ja silti jotain käsin kosketeltavan kaunista ja liikuttavaa.
Ainakaan tekijätiimistä ei luovuutta ja potentiaalia puutu. Shutter Islandissa näyttelijänkykynsä osoittanut Leonardo DiCaprio saa rinnalleen mm. Joseph Gordon-Levittin (G.I. Joe), Ken Watanaben (Viimeinen Samurai, Kirjeitä Iwo-Jimalta), Marion Cotillardin (Public Enemies), Michael Cainen (Yön Ritari, Harry Brown) ja Tom Hardyn (Bronson). Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa tietysti itse Chris Nolan, ja elokuvan soundtrack on saksalaisen sensaatiofrankfurterin, Hans Zimmerin käsialaa.
Dominic ”Dom” Cobb (DiCaprio) tekee työkseen salaisuuksien penkomista täysin uudella tavalla; unimaailman kautta Cobb miehineen pystyy iskemään ihmisten alitajuntaan silloin kun nämä ovat haavoittuvimmillaan, siis kun he nukkuvat. Salaperäinen liikemies Saito (Watanabe) rekrytoi Cobbin sabotoimaan kilpailijansa yritysimperiumin vallanvaihtoa, iskemällä perijän (Murphy) alitajuntaan. Tämän operaation poliittisten jännitteiden ja systemaattisten suunnitteluntarpeiden takia Cobb joutuu rekrytoimaan apua hänet kouluttaneen Nilesin (Caine) kautta. Arkkitehdiksi mukaan rekrytoitu Adriane (Page) sekoittuu tulevan operaation lisäksi myös Cobbin menneisyyden salaperäiseen verkkoon, josta päällimmäisenä loistaa Cobbin unissa esiintyvä, salaperäinen nainen, Mallory (Cotillard). Malilla on selvästi jokin yhteys Cobbin synkkään mielentilaan ja kaoottiseen arkeen. Enemmän tai vähemmän suosiollisten terveisten jälkeen tiimiin liittyvät myös ammattiväärentäjä Eames (Hardy), kemisti Yusuf (Dileep Rao) ja Cobbin luottomies Arthur (Gordon-Levitt).
Viisikko matkaa unimaailmojen halki kohdaten sitä tunkeilijoilta suojelevia turvatoimia, heijastuksia, sekä erilaisia ajallisia haasteita. Maisemat muotoutuvat ja vaihtuvat katsojan mielikuvitustakin villimmällä tahdilla. Toimintaa ja ammuskelua löytyy tarpeeksi tyydyttämään kovimmankin kasarityypin tarpeet; sortuvia kaupunkeja, vuoria ja muita villejä maisemia on nähtävänä koko rahan edestä. Onneksi Nolan säilyttää tyylinsä; toiminta ei ole liian nopeasti leikattua tai hapuilevaa yrittämistä. Inceptionin räiskinnät ja toiminta ovat ammattitaitoisesti toteutettuja jaksoja, joiden toimivuutta edesauttavat Hans Zimmerin erinomainen musiikki ja kaikkea yhdistävä piinaava tunnelma.
Kaiken tehostemyrskyn ja räiskinnän keskellä piilee castingin upea kokonaissuoritus ja – uskokaa tai älkää – erinomaisen kässärin ennalta-arvaamaton juoni. Nolan on rakentanut toimintaelokuvan keinoilla toimivan sci-fin uuden merkkipaalun. Inception omaa upean tarinan ja kasan toinen toistaan mestarillisempia henkilöhahmoja, joita tulkitsee varsinainen tähtisikermä; etenkin Gordon-Levitt, DiCaprio ja Tom Hardy ovat jo näillä matkalla kohti palkintogaaloja.
Inception on varsinainen uniikkiteos Hollywood-bujettihirviöksi, sillä se vaatii katsojalta todellista valppautta ja miettimiskykyä. Nyt on jo todistettu, että The A-Team vaati suhteessa saman verran aivoja, kun juustohampurilainen haukkauksia, ja joillekin Prince of Persia saattoi tuntua välillä tuplajuuston kokoiselta purtavalta aivoille, toisille Sherlock Holmes oli kerroshampurilaisen kokoinen purtava. Christopher Nolanin uutuuden kohdalla on kuitenkin tilattava koko lista useaan kertaan, että Inception olisi verrattavissa tällä asteikolla. Se on todennäköisesti Christopher Nolanin tähän asti kekseliäin mestariteos ja vuoden 2010 paras elokuva. Tämä on ensimmäinen kerta sitten Matrixin, kun sci-fi ja toiminta yhdistyvät ammattitaitoisten kokonaisuuksien kohdatessa. Aivan säkenöivää.
