Herttainen ja antoisa kertomus itsensä löytämisestä, tuntemisesta ja omien virheiden hyväksymisestä.

8.1.2009 23:22

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Smultronstället
Valmistusvuosi:1957
Pituus:90 min

Mansikkapaikka on kuuluisan ruotsalaisen ohjaajan Ingmar Bergmanin ensimmäinen teos, joka sai mainetta ja kunniaa muuallakin kuin Ruotsissa. Elokuvasta tuli myöhemmin kulttiteos, joka on jäänyt monien ihmisten mieleen herttaisena kuvauksena itsensä löytämisestä, tuntemisesta ja huomaamisesta, että kaikki kuolevat joskus ja elämä kannattaa käyttää hyödyksi kun sitä vielä on jäljellä.

Pelkkiä mansikoita ei Bergman kuvannut, vaan mansikat ovat toisella tapaa tärkeässä osassa elokuvassa. Mansikkapaikka kertoo vanhasta professorista Isak Borgista (Victor Sjöström), joka lähtee autollansa matkalle Lundiin, jossa hänet palkitaan kunniallisin menoin riemutohtoriksi. Matkalle lähtee mukaan hänen miniänsä Marianne (Ingrid Thulin), joka on hiljalleen erkaantumassa miehestään, Isakin pojasta Evaldinista (Gunnar Björnstrand). Evaldin on kyyninen ihmisiä ja elämää halveksuva mies, joka peittää yksinäisyytensä ihmisvihaan ja halveksuntaan. Matkan aikana Isak kulkee antoisan muistelmien matkan niin nuoruusvuosien ilosta ja onnellisuudesta jälkivuosien suruun ja virheisiin asti. Nämä kaikki muistot liittyvät erinäisin tapahtumin mystiseen mansikkapaikkaan.

Mansikkapaikka on Bergmanin suuresta filmografian taideteoskakusta ehkä se leppoisin ja hellyttävin pala. Miellyttävän rauhallisesti eteenpäin kulkeva tarina antaa katsojalle aikaa nauttia elokuvasta ilman turhia pähkäilyjä. Varsin simppelistä aiheesta kertova elokuva laajenee lopulta monipuoliseksi kuvaukseksi Isak Borgin elämänkaaresta, jonka toisesta päästä saattaa hyvinkin löytyä kolkko ja eloton kivi tai sitten kimalteleva ja ikuista elämää symboloiva kulta-aarre. Aarre ei välttämättä ole aina materiallinen, se voi tarkoittaa myös vertauskuvallisesti anteeksiantoa, oman itsensä hyväksymistä ja omien virheidensä myöntämistä, minkä seurauksena löytää ihmisille sen tärkeimmän aarteen, sisäisen harmonian ja rauhan. Näitä teemoja ohjaaja Bergman käsittelee elokuvassaan ovelasti verhottuna Isak Borgin muisteluihin ja menneisyyden kokemuksiin.

Isak Borgia mielistelemättömästi esittävä Victor Sjöström saa katsojan sympatiat puolelleen herttaisella vanhuudenhöperyydellään. Sjöströmin suorituksesta huokuu suuri ammattitaito, varmuus ja kokemus. Sjöström saa luotua hahmoonsa Borgiin niin paljon tunnelatausta, että katsoja pystyy kuvittelemaan ja tuntemaan Isak Borgin kokemukset uskomattoman empaattisesti. Myös muut näyttelijät tekevät hyvää työtä. Miniä Mariannea näyttelevä Ingrid Thulin on sopivan piikittelevä ja suorasanainen, joka ei epäröi paljastaa Isakin huonoja puolia ja heikkouksia. Isakin poikaa Evaldiniä näyttelevä Gunnar Bjönrstrand tuo hahmonsa kyynisyyden ja tympääntyneisyyden vahvasti esille, minkä seurauksena katsojakin tuntee olonsa hiukan kyyniseksi ja turhaantuneeksi.

Ohjaaja Bergman onnistuu tuomaan elokuvaansa pieniä paloja elämän valo- ja varjohetkistä, joita hän korostaa nerokkaasti takaumia ja flashbackejä apuna käyttäen. Myöskin kertojaäänen käyttö on varsin onnistunut ratkaisu Bergmanilta, ja se tuo myös Isakin itsensä näkökulmaa elämänsä tilanteeseen. Kohtaukset ovat hyvin huolella tehtyjä, mikä korostuu rauhallisesta asettelusta, järjestelmällisyydestä ja viisaan opettavaisesta dialogista. Kaikkien näiden seikkojen palasista yhdistyy suuri, mestarillinen kokonaisuus, joka saa katsojan pirteälle mielelle ja toivottavasti jopa elämisen kannalta hiukan viisaammaksi. Ehkäpä mansikkapaikka onkin vertauskuva tapahtumarikkaalle ja kertakäyttöiselle elämälle, josta kannattaa nauttia. Ken tietää.

Arvosteltu: 08.01.2009

Lisää luettavaa