Aleksi Mäkelä on onnistunut siinä, missä hyvin harvat suomalaisohjaajat ennen häntä: Tekemään useita kotimaisia hittejä putkeen, eikä Rööperikään ole poikkeus, ovathan elokuvan katsojaluvut jo nyt komeat.
Tarina on gangsterielokuville, muttei suinkaan suomalaiselle elokuvalle tyypillinen. Tomppa (Samuli Edelman) päättää yhdessä kavereiden Krisun (Peter Franzén) ja Karin (Kari Hietalahti) kanssa vallata Rööperin, eli Punavuoren viinantrokauksen vuonna 1966. Hoidettuaan kilpailijat pois alkaa bisnes pikkuhiljaa tuottaa. Keskioluen myynnin vapauttaminen kuitenkin tuhoaa sujuvan bisneksen. Krisu päättää lähteä Ruotsiin, jossa viinantrokauksella voi vielä tienata, kun taas Tomppa aikoo ryhtyä rehelliseksi ja perustaa perheen vaimonsa kanssa perustaen pornokaupan. Kari taas joutuu vankilaan, jossa kuitenkin viihtyy hyvin.
Elokuva on mielestäni jälleen kerran onnistunut kotimainen rikospaketti Mäkelältä. Pahojen Poikien ja Matin tyylistä huumoria isketään ja väkivaltaa ei peitellä. Ei tämä kuitenkaan mielestäni ihan yllä Mäkelän parhaimman elokuvan, Häjyjen, tasolle, jossa siinäkin liikuttiin viinantrokaamisen traagisessa maailmassa.
Elokuvasta jää puuttumaan Häjyjen kantava voima, eli toveruus ja yhteenkuuluvuus. Krisun ja Tompan välinen suhde ei toimi niin hyvin, kuin se olisi voinut, vaikka hahmot ovatkin jotenkin sukua edellämainitun elokuvan parivaljakolle.
Hahmoista kuitenkin löytyy tämän elokuvan vahvuus: Edelmann tekee tyypillisen perussuorituksen Tomppana, kun taas muut näyttelijät suoranaisesti loistavat: Franzén tekee uransa parhaan roolin Krisuna, joka palaa Ruotsista vahvasti huumeriippuvaisena. Jasper Pääkkönen tekee erikoisen roolin nulikkamaisena ja ärräpäitä suoltavana gangsteripomo Korppuna. Parasta antia on kuitenkin Kari Hietalahden tulkitsema Kari, joka haluaisi, että asiat olisivat niinkuin ennen, eli että trokattaisiin edelleen viinaa ja äiti olisi vielä hengissä.
Myös elokuvan dialogille on nostettava hattua! Kerrankin käy niin, etteivät kotimaisen elokuvan puheenparret herätä myötähäpeää, vaikka onhan niitä kliseitäkin sattunut mukaan (”Rööperi on liian pieni meille molemmille!”)
Elokuva ansaitsisi viisi tähteä, on se siinä mielessä erikoinen kotimainen elokuva, mutta loppukohtaaminen Tompan ja Korpun välillä kuivuu niin ikävästi kokoon. Tuntuu, kuin elokuva olisi luovittu liian helposti loppuun, sillä itse ainakin olisin kaivannut Gangs Of New York-elokuvan tyylistä koitosta kahden rikollisjengin välillä, mutta pakko kai tähän on tyytyä. Katsomisen arvoinen
