Edesmenneen Marlon Brandon kunniaksi täytyi katsoa uudestaan tämän hiukan unohdettu ja melko aliarvostettu länkkäri, joka kuitenkin nauttii kulttihuomioista ja korkeimpien elokuvafriikkien viittauksista. Vihan riivaama on Brandon ainoaksi ohjaustyöksi jäänyt elokuva vuodelta 1961 ja se jytää kunnolla. Syy miksi se on ehkä unohdettu, on se että siitä on vaikea pitää, ja sitä on vaikea pitää täydellisenä teoksena. Elokuva on tehty halvalla, siinä ei ole sanomaa taikka kosketuspintaa, ja sen loppuratkaisu on vähintäänkin kyseenalaistettava. Silti minä rakastan sitä juuri sen heikkouksien puolesta, jotka tekevät siitä virheettömän elokuvan. Rehellisesti voin sanoa, että tässä on maailman paras länkkäri. Minulla on omat syyni olla tätä mieltä.
Elokuvan juoni on melko simppeli. Rio (Brando) ja Dad (Karl Malden) ovat kaksi pankkiryöstäjää Meksikossa, jotka menestyneen keikan jälkeen ovat karkuteillä. Dad näkee mahdollisuuden ottaa varastettu kulta itselleen ja paeta. Hänen kamunsa Rio jää vangituksi ja hänet passitetaan vankilaan moniksi vuosiksi. Kun hän pakenee sieltä pois hän haluaa etsiä Dadin käsiinsä ja kostaa hänelle. Dad on nykyisin parantanut tapojaan ja on kunnioitettu sheriffi, mutta pelkää että Rio kostaa hänelle.
Marlon Brandon viehättävin roolisuoritus on tässä elokuvassa. Kun vanha oikeistolainen kommunisteja vihaava köntys nimeltä John Wayne kävelee kuin hänen persuksiin olisi ahdettu puolen metrin mittainen rautakanki ja latelee käskyjä vihaisella, katkeroituneella äänellä ja katselee ympärillään olevia ihmisiä kuin haluaisi tappaa jokaikisen heistä. Nuori, ruskettunut ja sileä Brando mumisee ja liukuu paikasta toiseen vietellen kaikki naiset. Hän myös ampuu muita selkään, mitä Wayne ei ikinä suostunut tekemään.
Tässä siis vertailin kahta lännensankaria. Wayne teki koko uransa lännenelokuvia ja veti samaa roolia aina, kun taas metodinäyttelijä Brando teki vain pari tällaista elokuvaa ja esiintyi melko erilaisissa elokuvissa ja rooleissa. Brandon olen valmis kuitenkin nostamaan kaikkien aikojen lännensankariksi, sillä niin mahtavan cool hän on tässä elokuvassa, eikä Rion rooli ollut varmaankaan hänen urallaan se vaikein näyteltävä. Rio on päähahmo ja samalla pääpahis, mutta silti hyvinkin sympaattinen hahmo, kiitos Brandon tulkinnan. Brando tekee pahuudesta viehättävää ja ihailtavaa. Hän on askeleen muita edellä, niin kuin CMX:n laulussa, ja kun ei ole, niin hän epäonnistuu ja tekee sen tyylillä. Katsoja toivoo, että hän onnistuu tavoitteessaan nirhata Dad.
Tässä elokuvassa ei siis ole sanomaa, eikä kosketuspintaa, mutta katsokaa sitä tyyliä!
nimimerkki: Nelisilmä
