Kun Luokkakokouksesta tuli ensimmäiset uutiset, moni varmasti innostui Sami Hedbergin ja Jaajo Linnonmaan osallistumisesta mukaan. Tosin Hirviniemen pärstää joutuu taas kerran katsomaan, mutta menkööt. Ehkä yksi asia ainakin allekirjoittanutta harmitti; tämä on suomalainen versiointi jo olemassa olevasta alunperin tanskalaisesta elokuvasta. Pisti miettimään onko suomalaiselle elokuvateollisuudelle sattunut jo se mikä Hollywoodillekin – ideat loppuneet?
Kun leffasta alkoi porista mainoksia, vaikutti teos ihan huvittavalta hulluilulta. Uutisia ja arvosteluja lukiessa vähän tunti sääliä pääkolmikkoa kohtaan kun lehdistönäytöksessä ei paljoa naureltu eikä raina monille ollut kuin ajanhukkaa. Itse allekirjoittaneenkin elokuvateatterissa kuuli vain oman makean naurunsa.
Se on selvää ettei tällainen huumori pure kaikkiin, mikä on kyllä ihme kun nykyisyydessä aikuisviihde puskee esiin ajamaan nuorisoa sekä vanhempaa ikäpolvea netistä, televisiosta kuin radiostakin. Tai, noh… ehkä nyt ei radiosta sentään…vielä. Elokuva oli yllättävän hilpeä. Jo alun 5 minuuttia saivat minut pidättelemään tirskuntaani. Alapäähuumorin ja sovinistisuuden määrästä huolimatta kuoriutuu ronskin päälysteen alta niin suomalainen huumorileffa kuin voi ollakkaan. On myös mukava ajatella, että jatkoa on luvassa. Tämän katsoo mielellään enemmänkin kuin yhden kerran. Yksi menevin suomalaisraina aikoihin.
