Marvel-ohjaaja valaa uskoa faneihin viivästysten keskellä

Viimeaikaiset ilmoitukset useiden elokuvien lykkääntymisestä eivät ehkä ole olleet omiaan nostattamaan mielialoja. Marvel-leffa Doctor Strangen puikoista tuttu Scott Derrickson kuitenkin toppuuttelee faneja murehtimasta asiaa.

Derrickson, jonka piti ohjata myös Benedict Cumberbatchin tähdittämän Doctor Strange -leffasarjan jatko-osa, mutta hän jätti pestin sikseen jokin aika sitten. Syynä tähän olivat näkemysristiriidat. Uusi Doctor Strange -elokuva, Doctor Strange in the Multiverse of Madness, on kuitenkin tulossa, mahdollisesti Sam Raimin (mm. Spider-Man-trilogia) ohjaamana. Sen maailmanensi-iltapäivää on lykätty toukokuulta 2021 marraskuulle 2021. Muita eteenpäin puskettuja maailmanensi-iltapäiviä ovat saaneet mm. Black Widow (marraskuu 2020), The Eternals (helmikuu 2021) ja Jungle Cruise (heinäkuu 2021).

Derrickson näkee tilanteessa myös hyvää. Ohjaajan alkujaan Twitterissä julkaiseman lausunnon perusteella faneilla on lupa odottaa tulevalta aiempaa enemmän:

- Kaikkien näiden isojen tuotantojen julkaisujen siirtäminen kasvattaa näiden [elokuvien] laatua - enemmän aikaa käsikirjoittamiseen ja tuotannon suunnittelun kehittämiseen. Blade Runner näyttää niin uskomattomalta, koska Ridley Scott ja hänen tiiminsä hioivat vuoden sen visuaalista puolta näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakon aikana 1980-81.


Lähteet: CinemaBlend, The Verge, THR, Twitterissä

Kuva: Dsiney/Marvel/ Doctor Srange, 2016

R. Isoviita 07.04.2020 klo 13:49

Uusimmat uutiset