Francis Ford Coppola aikoo leikata Kummisetä-trilogiaa uusiksi

14.5.2019 13:12

Jos Francis Ford Coppola ei olekaan pitkään aikaan julkaissut yhtään suurta kansainvälistä huomiota saanutta elokuvaa, hän ei toki ole jäänyt ns. lepäämään laakereilleen. Huhtikuussa 80 vuotta täyttänyt ohjaajalegenda on saanut nyt uutta tarmoa tarkastella vanhoja töitään uudelleen.

Deadline-sivuston mukaan ohjaajakonkari sai puhtia pudotettuaan liki 30 kg elopainostaan neljän kuukauden terveyskuurilla. Virkistynyt mies aikoo seuraavaksi sekä leikata vanhaa tuotantoaan uusiksi että kuvata uuden leffan. Leikkaamoon päätyy Coppolan Kummisetä-trilogiaa, tarkemmin ottaen leffasarjan päätösosa, joka ei ole saanut yhtä suuria kehuja kuin edeltäjänsä.

Coppola suunnittelee muuttavansa trilogian päätösosan nimeä editoinnin yhteydessä. Aivan poikkeuksellista vanhan leikkaaminen uusiksi ei Coppolan kohdalla ole, sillä hän on muokannut pariin otteeseen myöhemmin myös esim. elokuvaansa Ilmestyskirja. Nyt.

Leikkaamotöiden lisäksi Coppola valmistelee pitkäaikaisen haaveensa, Megalopolis-elokuvansa kuvauksia. Leffan merkittäviin osiin on ajateltu mm. Jude Law’ta ja Shia LaBeoufia.

Lähde: Deadline

Kuva: Paramount

Lisää luettavaa