On vain yksi Indy

2.12.2015 16:28

Vaikka viidennen Indiana Jones -elokuvan valmistumisaikataulu on vielä iso kysymysmerkki, leffan tiimoilta tipahtelee uutta tietoa. Pitkään velloneet huhut siitä, että Harrison Fordille haettaisiin manttelinperijää uuteen Indy-rainaan eivät ota laantuakseen. Nyt kuitenkin itse ohjaaja Steven Spielberg, joka oli myös elokuvasarjan aloittaneen Kadonneen aarteen metsästäjien puikoissa, on astunut esiin toppuutellakseen juoruja.

Näyttelijä Harrison Ford täytti kesällä 73 vuotta, mutta ikäänsä nähden mies on hyvässä kunnossa – joskin onnettomuudet ovat hieman hidastaneet hänen menoaan. Vastikään Screen Dailylle antamassaan haastattelussa Spielberg asettuu kuitenkin tukevasti Fordin puolelle:

– En usko, että kukaan voisi korvata Harrisonia Indynä, en usko sen ikinä tapahtuvan.

Koska Spielberg on tällä haavaa myös tulevan ja vielä virallista nimeä odottavan Indiana Jones -elokuvan ohjaaja ja yksi tuottaja, hänellä on asiaan valtaa. Seikkailija-arkelogin hattua on sovitettu jo mm. Chris Prattin (Guardians of the Galaxy) päähän, mutta Spielberg aikoo selvästi tehdä seuraavan Indiana Jones -leffan Fordin kanssa.

– Minun tarkoitukseni ei todellakaan ole ottaa toista näyttelijää hänen housuihinsa niin kuin on tapahtunut Spider-Manin ja Batmanin kohdalla. Tulee olemaan vain yksi näyttelijä, joka näyttelee Indiana Jonesia ja se on Harrison Ford, Spielberg toteaa.

Lähde: Screen Daily

Kuva: Paramount Pictures/ Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta

Lisää luettavaa