Grace Kellysta suunnitellaan elokuvaa

Legendaarisesta näyttelijästä Grace Kellysta on suunnitteilla elokuva nimeltään Grace of Monaco. Kelly oli 50-luvun alkupuolella yksi television kulta-ajan klassisia kaunottaria ja nopeasti nouseva leffatähti, joka teki Alfred Hitchcockin kanssa yhteistyötä elokuvissa Täydellinen rikos, Varkaitten paratiisi ja Takaikkuna. Avioituminen Monacon ruhtinas Rainier III:n kanssa vuonna 1956 kuitenkin pysäytti elokuvauran, kun Kelly siirtyi Monacon ruhtinattareksi. Grace of Monaco keskittyy 1960-luvun alkuun, jolloin pikkuinen Monaco taistelee veroparatiisiaseman säilyttämisestä ja sitä kautta olemassaolostaan.


Arash Amelin käsikirjoitus löytyi 2011 ns. mustalta listalta, joka pahaenteisestä nimestään huolimatta listaa puhutuimmat, toistaiseksi tuottamattomat käsikirjoitukset Hollywoodissa. Ohjaajaksi on kiinnitetty Olivier Dahan (La Vie en Rose), ja Varietyn tietojen mukaan nimiroolin paikasta on käynnissä kova kilpailu Hollywoodin suurimpien naisnäyttelijöiden kesken, sillä etukäteen elokuvasta uumoillaan kovaa Oscar-suosikkia - yhdistäähän konsepti paperilla Kuninkaan puheen ja My Week with Marilynin. Vahvimpana kandidaattina näyttäytyy tällä hetkellä Nicole Kidman, jolle Oscar-loisto ei olisi entuudestaan vierasta (voitto elokuvasta Tunnit, ehdokkuus elokuvista Moulin Rouge ja Rabbit Hole).


Lähde: BBC

Ilkka Hemmilä 09.04.2012 klo 14:31

Uusimmat uutiset

Christopher Nolan jatkaa härnäystä Tenetillä

Uusi härnäke julki.

R. Isoviita

Netflix paljasti The Irishmanin maailmanlaajuiset katseluluvut

Martin Scorsesen elokuva kiinnostaa, mutta...

R. Isoviita

Clint Eastwoodin uusin elokuva johti haasteeseen

Tuotantoyhtiötä syytetään.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...