Jaa linkki

Salainen agentti 007 ja tohtori No (1962)

***½
Pisteytyksiä: 254
Tarkka arvo: 3,500
Arvosteluja: 6
Kommentteja: 53

Anna oma pikatuomio


Arvostelut (6)

Lähtökohdat eivät olleet kovinkaan mairittelevat.

Iskevästi rihlatun piipun lävitse näkyy siististi puettu mies (Bob Simmons) joka kääntyy kohti ja avaa tulen suoraan kohti kameraa, seuraa valuva veri, vaapuntaa ja raikuva teemamusiikki. Niin käynnistyy ensimmäinen James Bondista kertova elokuva koskaan ja alku on vahva paitsi elokuvalle myös koko sarjalle.

Ensimmäisessä Bond-elokuvassa agentti 007, James Bond (Sean Connery) saa vastaansa häikäilemättömän tiedemiehen Dr No:n (Joseph Wiseman), jonka mielipuolinen suunnitelma Yhdysvaltojen avaruusjärjestelmän vahingoittamisesta uhkaa koko maailman turvallisuutta. Onko Bondista Dr. No:n pysäyttäjäksi vai onko tämän vallanhimoisen tiedemiehen suunnitelma jopa liian kova pala agenttien agentille?

Ensimmäinen James Bond tehtiin aikaansa nähden vaatimattomalla budjetilla. Pääroolia hoitamaan palkattiin maitomiehenä, jalkapalloilijana ja Mr. Olympia-pronssimitalistina kunnostautunut skotlantilainen suhteellisen tuntematon näyttelijä. Ohjauksesta vastaava Terence Young opetti hieman eleganssia tälle tummalle mieskomistukselle ja Connery suoritti työnsä niin vakuuttavasti että itse maestro-Fleming otti vaikutteita hahmon olemukseen. Ursula Andress hoitaa kaunistuksen roolin ja vaikka tarinassa hänen roolinsa jää pahasti avuttoman neidon rooliin on suorituksessa karismaa ja tiettyä luonnonlapselle ominaista viattomuutta. Joseph Wiseman on taidokkaasti maskattu itämaisia juuria omaavaksi Tohtoriksi ja tekee suorituksensa hyytävällä itsevarmuudella ollen ensimmäinen todellinen Bond-roisto suurisuuntaisine juonineen ja eksoottisine piirteineen.

Vaikka Tohtori Ei on vahva debyytti legendalle on siinä silti muutamia siedettäviä, mutta silti pahasti näkyviä heikkouksia. Toteutus on ajoittain hieman kankeaa ja tietty ilmaisun epävarmuus on mukana aiheuttaen ajoittaista lipsumista kerronnassa, tarpeetonta hidastelua tai latteahkoa dialogia, vaikkakin Bondin ja Tohtorin kohtaaminen onkin silkkaa timanttia. Lähtökohdat eivät olleet kovinkaan mairittelevat vaikka Ian Flemingin kirjoissa tutuksi tullut hahmo olikin jo saavuttanut laajaa suosiota, mutta silti Tohtori Ei lupaa ja toteuttaa sen mitä lupaa, vaikka ei lupaa mitään todellista mestariteosta.

Jurpo
Tähtääjä, 396 arvostelua
Pisteet: ***
Arvostelu: 06.01.2009
Katsottu: Kotona

Arvostelun pisteet

+0 pistettä

Bond on se tuttuakin tutumpi herrasmies, joka laukoo nerokkaita one-linereita, pieksee konnia ja hurmaa naisia. Muistettava ja merkittävä teos.

Näin uuden Bond-leffan (Quantum of Solace, 2008) ilmestymisen aikakautena päätin katsastaa silkasta mielenkiinnosta ihka ensimmäisen Bond-seikkailun. Salainen agentti 007 ja tohtori No ilmestyi jo vuonna 1962 (!) eli ikäero uusimpaan Bond-pätkään on jo huimaavat 46 vuotta! (Jos onnistuin laskuissani...) Vaikka vuosikymmenet ovat vierähtäneet huimaan tahtiin, ei ykkösosasta tuttu vanhahenkinen (ja se aito) Bond-tunnelma ole kadonnut mihinkään. Mitään Q:n salaisia vempaimia tai ihmeautoja ei ole turhaan väsäilty, vaan Bond, James Bond on tuiki tavallinen salainen agentti pyssyineen. Se tuttuakin tutumpi herrasmies, joka laukoo nerokkaita one-linereita, pieksee konnia, hurmaa naisia, ravistelee vaan ei sekoittele vodkamartinejaan ja selviää pahimmastakin pulasta.

Sean Connery sai kunnian olla ensimmäinen Bond. Connery sopii olemukseltaan, tyyliltään ja ulkomuodoltaan täydellisesti Bondin saappaisiin. Bondin tyyli, josta saamme pitkälti kiittää Conneryn tulkintaa, periytyi myöhempiin osiin muiden näyttelijöiden tulkitsemana. Aina Roger Mooresta Pierce Brosnaniin asti. Sen sijaan uusin Bond, Daniel Craig muutti Bondin tyyliä aiemmasta synkempään.

Connery on erinomainen huolettomana ja leppoisana brittiagenttina. Syötävän kauniit Bond-tytötkin muodostuivat myös ykkösosan kautta perinteeksi. Uhkean muhkea Ursula Andress sai kunnian olla ensimmäinen Bond-tyttö. Ja samoin kuin Connery, hän loi myös oman tyylinsä Bond-tytöille, joka on periytynyt myöhempiin elokuviin monien erilaisten ja eritasoisten näyttelijöiden tulkitsemana. Jatkuva hämmentyneisyys, vähäsanaiset repliikit, Bondin tahtoon alistuminen ja lukuiset muut Bond-tytölle omaiset piirteet ovat lähtöisin ensimmäisestä osasta.

Vaikka monet nyky-Bondeista bongatut asiat ovat peräisin ykkösosasta, ei ensimmäinen osa ole kuitenkaan paras Bond-elokuva. Ohjaaja Terence Young oli selvästi kokematon vielä tämän elokuvan ohjaajan puikkoihin tarttuessaan. Välillä liikaa huumorin ja toiminnan puolelle katoava tarina unohtaa oman tarkoituksensa. Katsoja unohtaa varsinaisen juonen hyvin helposti, kun muita juonen sivuosia korostetaan liikaa. Monet, tarinan kannalta merkityksettömät sivuhahmot, tulevat liikaa esille. Onneksi tarina pyörii yhden miljöön ympärillä, joten katsoja ei voi pudota kärryiltä totaalisesti.

Juoni on varsin simppeli ja juuri sen yksinkertaisuuden takia oli harmittavaa huomata sen ajatuvan paikoittain Youngin käsissä sivuraiteille. James Bond saa tehtäväkseen pysäyttää vallanhimoisen hullun Tohtori No:n (Joseph Wiseman), joka aikoo vahingoittaa Yhdysvaltain avaruusjärjestelmää pönkittääkseen omaa etuaan. Tohtori No:n suuri juoni kasvaa välillä liian suureksi, ainakin katsojan ymmärrettäväksi. Katsoja voi hämmentyä ja raapia päätään helposti miettien Tohtorin varsinaista suunnitelmaa, joka kerrotaan harmittavan epäselvästi.

Huolimatta puutteista Salainen agentti 007 ja tohtori No on muistettava ja merkittävä teos, joka aloitti pisimmän elokuvasarjan, mitä on ikinä tehty ja tietenkin tunnetuimman. Vauhdikasta toimintaa piisaa, legendaarinen tunnari kiehtoo ja olo katsomisen jälkeen on äärimmäisen nostalginen ja rentoutunut.

E-Mies
Tykittäjä, 39 arvostelua
Pisteet: ***½
Arvostelu: 15.11.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelun pisteet

+0 pistettä

Ensimmäinen Bond -leffa on loistava kulttiteos, joka jää historiaan.

Salainen agentti 007 ja tohtori No on kaikkien aikojen ensimmäinen James Bond -elokuva. Pääosaa esittää loistava ja charmikas Sean Connery. Connery onkin kaikkien aikojen toiseksi paras Bond, heti Daniel Craigin jälkeen. Niin tyylillä Connery roolinsa vetää, että ei sitä voi kuin ihannoida ja ylistää.

Elokuvan juoni on vallan yksinkertainen. James Bond on siis salainen agentti 007, joka työskentelee Britannian salaiselle palvellu MI6:lle. Hän on tehokas, ja hyvä agentti, joka tappaa vihollisia, ja samalla flirttailee ja kellastaa naisia pedin puolelle. Varsinainen Britannian gigolo varustettuna Walther PPK:lla. Bondin täytyy pysäyttää vallanhimoinen hullu tohtori No, joka aikoo tuhota Yhdysvaltain avaruusalusteknologian, avaruusalusten keikautuslaitteella.

Juoni onkin hiukan yksinkertainen, mutta toimii hyvin koko kaksituntisen ajan. Vielä emme nähneet tässä elokuvassa niitä legendaarisia Q:n vekottimia, ja sitä kuuluisaa kinastelua Bondin kanssa. Kuitenkin elokuva on loistava kulttiteos, joka jää historiaan. James Bond on alansa ykkönen.

"My Name is Bond, James Bond"

Edward
Käyttäjä, 5 arvostelua
Pisteet: ****
Arvostelu: 28.03.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelun pisteet

+0 pistettä

My name is Bond, James Bond

Tästä se kaikki alkoi. Legendaarisen Bond-leffasarjan ensimmäisessä osassa saimme tutustua Bond, James Bondiin. Tuohon smokkiin pukeutuvaan, naisia rakastavaan, hienoja one-linereita heittävään mieheen. Ja ensimmäisen kerran saimme kuulla: ”My name is Bond, James Bond” ja saamme kuulla tuota vielä neljänkymmenen vuoden jälkeenkin.

Tohtori No:n juoni lyhyesti. Bondin on pelastettava maailma ja siinä sivussa muhinoida mahdollisemman monen naisen kanssa.

Sean Connery on kuin luotu Bondiksi, vaikka vasta kolmannessa Bond-leffassa hän vakiinnutti hahmon ja samalla Kultasormi on vieläkin paras Bond-leffa, kiitos Conneryn.

Bondit ovat jääneet elokuvahistorian kirjoihin ja meille suodaan mahdollisuus katsastaa Bond-klassikkojen parhaimmistoa. Uudelleen ja uudelleen on pakko sanoa Bondin jäävän mielemme lokeroihin miehenä, jota me ihastelemme ja haluaisimme olla.

Filmer
Käyttäjä, 244 arvostelua
Pisteet: ***½
Arvostelu: 23.09.2003
Katsottu: DVD

Arvostelun pisteet

+0 pistettä

Eihän bondleffoja voi arvostella elokuvina, ne ovat bondleffoja.

Tämä on siis ensimmäinen James Bond leffa. Kun pääsin vakiotykittäjäksi, tein itsekseni päätöksen etten arvostele Bondleffoja ollenkaan, koska eihän niitä voi arvostella elokuvina, ne ovat bondleffoja. Tämä on kuitenkin se ainoa alkuperäinen, joten kyllä tämä nyt täytyy tykittää. Ja valitettavasti tämän jälkeen tulen luultavasti arvostelemaan enemmänkin bondeja...

Juonta nyt ei sen kummemmin tarvitse selitellä. Pahikset aikovat vallata maailman, ja Bondin täytyy pelastaa. Näinhän se menee.

Vaikka leffa on kymmeniä vuosia vanha ja sama homma on tehty uudestaan ja uudestaan yhdeksäntoista kertaa tämän jälkeen, niin silti siinä on hienoinen freshiyden tunne. Bond toteaa ensimmäisen kerran "nimeni on Bond, James Bond." Ja irrottelee kunnolla. Mies saa muutaman kerran jopa kunnolla turpaansa, ja pukukin tahriintuu. Varmaan ainoan kerran sarjan historian aikana Bond riehuu pahisten tukikohdassa paitahihasillaan ja verisenä. Ja onhan Sean Connery paras Bondnäyttelijä. Hänen tasolleen nousee seuraajista varmaan vain turhaan morkattu Timothy Dalton... tosin Daltonin bondien näkemisestä on jo aikaa. Muista näyttelijöistä. No, kyllähän tuota Ursula Andressia mielellään katselee.

Näkemistäni bond-leffoista tämä on varmaan paras.

Raato-A
Tykittäjä, 387 arvostelua
Pisteet: ***½
Arvostelu: 04.09.2003
Katsottu: DVD

Arvostelun pisteet

+0 pistettä

Dr. No on hyvä hyvis-pahis-leffa, jossa pelastetaan jotain suurta ja Bond saa ajoittain. Mitättömyydet teilataan ja pääpahis kuolee taistelun jälkeen.

James Bond -sagan alku. Tällä leffalla määriteltiin kuviksi se minkä Ian Fleming oli kirjoittanut kirjaksi. Bondin persoona, tekniikkakikkailut, Bond-tytöt, Bond-musiikin teemat, alkukuvien aseen piippujuttu... kaikki on lähtöisin Dr. No:sta.

Elokuva itsessään kestää katsomista vielä, vaikka vuosikymmeniä on kulunut. Tottakai katsojana vertaa nykypäivän Bondeihin ja edelleen 2000-luvun Bondeissakin kunnioitetaan edelleen Dr. No:ssa tehtyjä linjauksia. Se helpottaa vanhojen Bondien katsomista. Kun ei vaan suhtaudu liian kriittisesti elokuvan tekemisen tekniikkaan. Näkyyhän siellä Bondin olkapään ja tarantellan välissä lasi, but so what.

Dr. No on hyvä hyvis-pahis-leffa, jossa pelastetaan jotain suurta ja Bond saa ajoittain. Mitättömyydet teilataan ja pääpahis kuolee taistelun jälkeen. Näinhän sen pitää mennäkin.

DVD:nä elokuva on vertaistaan vailla, jos luetaan pois Fight Clubin R1-versio. Lisäsälää on kerätty kiitettävästi ja mielenkiintoisesti. Itse elokuvan teon lisäksi levyllä on koottu promokamaa, joka saa hymyn kirpoamaan. DVD:n lisäsälät on kulttuuriteko!

Toivoisi vain että muutkin klassikko-ja muiden DVD:n kokoajat tajuaisivat formaatin hyödyt. Extrat tekevät normaalista leffahemmosta friikin ja ne ovat samalla vanhojen friikkien kokoelmien helmiä.

Viljami
Ylläpitäjä, 218 arvostelua
Pisteet: ****
Arvostelu: 27.05.2001
Katsottu: DVD

Arvostelun pisteet

+0 pistettä