Romanovin kivet (1993)
- Tuotantovuosi:
- 1993
- Ohjaajat:
- Aleksi Mäkelä
- Pääosissa:
- Kari-Pekka Toivonen, Katariina Kaitue, Minna Sanchez, Samuli Edelmann, Santeri Kinnunen
- Maat:
- Suomi
- Pituus:
- 90 min
- Genret:
- Toiminta
Keskiarvo
Arvostelut (2): 
Pikatuomiot (43):
Oma pikatuomio
Aleksi Mäkelä on mies, joka on tehnyt kuusi pitkää elokuvaa, ja tekee niitä jatkuvasti lisää. Mäkelän leffoja on parjattu, pilkattu ja haukuttu oikein olan takaa, ja kriitikot tuntuvat välistä ottavan oikein kisaa siitä, kuka keksii nasevimman tavan teilata ukon teokset. Hyvistä yrityksistä huolimatta ammattikriitikot eivät kuitenkaan ole vielä onnistuneet lannistamaan Mäkelää, joka valmistelee juuri seitsemättä filmiään, joka ironisesti kertoo "maailman menestyneimmästä mäkihyppääjästä". Niin, siitä samasta, joka on eronnut vaimostaan jo useammankin kerran ja josta iltapäivälehtien on suorastaan mahdotonta pysyä erossa viikkoa pitempään. Aihe on typerä, eikä henkilödraama välttämättä ole genre, jota Mäkelän kannattaisi yrittää tehdä, mutta ei nyt puhuta siitä.
Puhutaanpa ensin Mäkelän aikaisemmista tuotoksista. Mies on onnistunut aika hyvin pitämään linjansa, eli tekemään suomalaisia toimintafilmejä amerikkalaiseen malliin, mutta silti niin, että ne näyttävät suomalaisilta. Ja ohjaajaltaan. Parhaiten tässä Mäkelä onnistui varmasti kolmannessa kokopitkässään, pohjanmaalaisia puukkojunkkareita tragikoomisesti kuvanneessa Häjyt-filkassa. Ennen Häjyjä valmistunut road movie Esa ja Vesa - Auringonlaskun ratsastajat veti myös uskomattoman tyylikkäästi yli, ja onnistui olemaan viihdyttävä ylistyslaulu junttiudelle. Sittemmin Mäkelä räjäytti pankin tekemällä moraaliltaan hyvin kummallisen kuvauksen muutamsta vesipäästä, jotka varastelivat, kun eivät muuta osanneet. "Kesän kuumimpana"-mainostettu Pahat pojat oli hitti, mutta harmi vain, että suurehko budjetti ei riittänyt pelastamaan käsikirjoitukseltaan uskomattoman heikkoa teosta. Pahojen poikien jälkeen Mäkelä filmatisoi Reijo Mäen kirjan, ja toi kankaalle turkulaisen juoppoetsivän, Jussi Valtteri Vareksen, siirtäen Tarantinomaisen, komiikkaa lähentelevän verenroiskeen ja tyylittelyn härmäläiseen kulttuuriin. Ulkomailla kuvattu rikoskomedia Lomalla oli niin väliinputoaja, ettei siitä kannata tässä alkaa puhumaan.
Mutta ennen noita kaikkia Mäkelä ehti tekemään ehkäpä kunnianhimoisimman elokuvatyönsä tähän mennessä: Romanovin kivet. Romanovin kivet on kaikista miehen leffoista amerikkalaismaisin, idioottimaisin, kliseisin ja lapsellisin. Ja tästä johtuen erittäin viihdyttävää roskaa. Samuli Edelmann ja Santeri Kinnunen esittävät kovanaamaisia pyssysankareita, joita suomalainen rikollispomo vetää nenästä, ja jättää ukot kuolemaan keskelle lappia. Ukotpa onnistuvat kuitenkin nirhaamaan pahiksen kätyrit ja kätkemään koko kuvion keskuskohtana pyörivät timantit poronkalloon keskelle mehtää. Mutta kun tilanne parin vuoden päästä on rauhoittunut, ja kiviä yritetään noutaa, ei niitä (ylläripylläri) löydykään! Jukolauta, vaikka asia ei minulle kuulu, niin minä vaan kysyn: Missä ovat Romanovin kivet?!
Jeps, Mäkelä on Bondinsa ja chucknorrisinsa katsonut. Mukana on roppakaupalla kasarikliseitä, kökkötoimintaa, vakkarionelinereita suomeksi käännettyinä ("Tästä se hupi alkaa!") ja verikin roiskuu ihan kiitettävästi. Rakkauskin roihuaa aina välistä, mutta naiset saavat jäädä itkemään kun ukot juoksevat timanttien perässä. Aina silloin tällöin jotain vedetään turpaan, ja ihan kiitettävä määrä ruumiitakin syntyy reissun edetessä. Käsikirjoitus on siis mukavan kalkkunamainen, ja sitä on valmis elokuvakin. Tahatonta (ja tahallista) komiikkaa riittää, mutta välistä Romanovin kivet on melkein liiankin tönkkö teos. Keskivaiheilla Mäkelä yrittää tosissaan rakentaa jonkinlaista jännitystä, ja tämä ei ole ollut hyvä idea, sillä mukaan mahtuu pari armottoman tylsää hetkeä.
Kaikenkaikkiaan Mäkelän esikoisteoksesta kuultaa läpi kokemattomuus ja poikamainen into, tarina on surkea ja valmis filmi naurettava, mutta niin se vain viihdyttää. Rehellisesti, kyllä Romanovin kivet kestää yhden katsomiskerran ilman suurempia kakisteluita.
Pisteet:
Arvosteltu: 24.09.2005
Katsottu: Kotona
Romanovin kivet. Siinä on haukuttu kotimainen elokuva jossa yritettiin ensimmäisen kerran tehdä suuren luokan toimintaelokuvaa suomalaisittain. Lopputulosta on haukutta lähes kaikkialla kalkkunaksi ja itse olin valitettavasti onnistunut missaamaan elokuvan. No, kun televisio päätti näyttää elokuvan uusintana niin pakkohan ruudun ääreen oli liimautua ja katsoa miten kotimainen action luonnistuu.
Ja ihan hyvinhän se luonnistui. Itse ihan yllätyinkin kuinka viihdyttävä Romanovin kivet oli ja elokuva päihittääkin monet amerikkalaiset ö-luokan äksönleffat. Tietysti jenkkileffojen apinointia leffassa nähdään lähes tauotta ja se saattaakin ärsyttää monia mutta allekirjoittaneelle se vain lisäsi katselunautintoa kun pystyi nauramaan jo puhkikuluneille kliseille.
Ja juonihan on perinteinen ryöstösaaliin piilottaminen ja sen etsiminen. Tony (Santeri Kinnunen) ja Patrick (Samuli Edelmann) ovat kaveruksia jotka tekevät keikkoja isolle kiholle. Tällä kertaa tehtävänä olisi lähettää suunnattoman arvokkaat venäläiset jalokivet oikeaan osoitteeseen ryöstämälle ne vääriltä omistajilta. Keikka menee hyvin vaikka se lipsuikin suunnattomaksi verilöylyksi. Kaverukset piilottavat timantit Lapin maastoon ja palaavat pitkän ajan jälkeen hakemaan niitä. Valitettavasti timantit ovat kadonneet mystisesti mutta kaverukset eivät luovuta helpolla. Siitähän seuraa runsaasti takaa-ajoja ja ampumisia.
En erityisesti pidä Aleksi Mäkelän tuotannosta mutta Romanovin kivet kolahti ihan mukavasti meikäläiseen. Ehkä juuri sen takia että se on hupaisa B-luokan toimintaelokuva, joka sisältää runsaasti tahatonta huuomoria ja hilpeää toimintaa (etenkin lopun takaa-ajo varmistaa takuuvarmat naurut kaikessa kökköydessään). Ja tämä kaikki tietenkin oikeassa seurassa nautittuna. Harmi vain että suomenmaallla ei enää tämän jälkeen saatu tälläistä aikaan.
Kaikenkaikkiaan Romanovin kivet on viihdyttävä elokuva, joka on kohtalaisen hyvä yritys saada aikaan kotimaista toimintaelokuvaa. Turhan paljon haukuttu elokuva täytyy katsoa oikeassa mielentilassa jos siitä haluaa nauttia. Kaiken kruunaa vielä Kinnusen ja Edelmannin yritykset olla Suomen Stallone ja Schwarzenegger. Näiden muskeliveikkojen tasolle ei kyllä päästä mutta kyllä poikien kruisailua on hauska seurata. Eli harvinaista kotimaista B-luokan toimintaa olisi tarjolla josta ei kannata jäädä paitsi camp-viihdyttävyytensä takia.
nimimerkki: Mask
Pisteet:
Arvosteltu: 24.09.2005
Katsottu: Kotona
