Miss Farkku-Suomi (2012)
Vuosi 1977. Punk ja uusi aalto rantautuvat Suomeen ja pohjoisen kalpeaan pikkukaupunkiin Ouluun, jossa yhä luetaan Suosikkia ja kuunnellaan Nuorten Sävellahjaa, Abbaa ja Finnhitsejä. Kaikki pukeutuvat farkkuihin. Suosikki -lehden kauneuskilpailussa valitaan joka vuosi uusi Miss Farkku-Suomi. Välde (17) ei kuulu joukkoon. Hän kuuntelee Lou Reediä, New York Dollsia ja David Bowieta. Kun muut tanssivat diskossa, Välde pyöräilee yksin laitakaupungilla ja taltioi mieleensä kuvia tehtaan piipuista, au... Lue lisää
- Ohjaajat:
- Matti Kinnunen
- Käsikirjoittajat:
- Kauko Röyhkä, Matti Kinnunen
- Pääosanäyttelijät:
- Aiden Lind, Maria Ylipää, Olavi Uusivirta, Pirkko Hämäläinen, Valdemar Virtanen, Ville Myllyrinne
- Maat:
- Suomi
- Kielet:
- suomi
Arvostelut
Ydintarinana on lovestory, mutta onneksi tarina sisältää useampia kerroksia ja hienoja oivalluksia.
Vuoden 1977 Oulussa eletään tehtaiden tuottamassa katkussa ja erilaisuuden tiukassa torjunnassa. Nuoriso pelaa potkupaloa OTP:ssä, ja ne jotka eivät vanno lestadiolaisuuden nimeen hakevat maailman virikkeitä Suosikista, Rattorilupilta ja Kuusrockista.
Välde (Mikko Neuvonen) on virikeimuri joka tallaa omaa polkuaan, vaikka koulukurmotusta (nyk. koulukiusausta) tulee luokan kingeiltä. Väldellä on tähtäimessä oma bändi ja luokkakaveri Pike, joka valitaan Miss Farkku-Suomeksi.
Kauko Röyhkän kirjan on visualisoinut ohjaaja Matti Kinnunen. Kirja on lukematta, mutta elokuvan perusteella ajankuvaus on pointtina. Ja se välittyy hienolla maulla leffassa. Uskonnolliset viritteet ja pohjoisen perukan ahdas meininki kerrotaan pilke silmäkulmassa, joka oululaisena alkuasukkaanakin tuntuu juurikin oikealta lähestymiskulmalta. Oululaisuutta ei kuitenkaan kannata liiaksi korostaa, koska leffa toimii elokuvallisten arvojen lisäksi kaikille aikalaisille hienona nostalgiatrippinä ja nuoremmalle porukalle lovestoryn lisäksi myötähäpeällisenä verrokkina omien vanhempien valokuva-albumin sisällölle. Ohjaaja Kinnuselle voi povata ilman mustalaishuivin tuomaa sertifikaattiakin hyvää tulevaisuutta kokoillan elokuvien saralla.
Leffan näyttelijät tuntuivat olevan sisällä käsikirjoituksessa murretta myöden, ja Suomi-filmin uudet tuttavuudet hoitavat homman kunnialla kotiin. Tosin Pikeä näyttelevän Sanni Kurkisuon suoritukset tuntuvat välillä päälle liimatulta ja kankealtakin ja 22 Pistepirkosta tuttu P-K Keräsen istutus leffaan arveluttavalta, mutta kokonaisuutta ajatellen leffa ei näihin karikoihin karahda.
Elokuvaan on koottu mukavan mausteinen hahmogalleria. Sivuosat on miehitetty nimekkäimmillä näyttelijöillä, mutta he pysyvät ruodussa sopivasti. Sivuosien hahmogalleriasta erikoismaininta tässä kohtaa lestadiolaisia veljeksiä näytteleville pikkupojille.
Miss Farkku-Suomi -elokuvan herättämät tuntemukset ovat pelkästään positiivisia. Vaikka elokuva draamaksi genretetäänkin, näen siinä paljon komediallisia asioita. Uskon että en ole ainoa, joka spontaanisti pärähtelee hekottamaan leffan aikana.
Ydintarinana on lovestory, mutta onneksi tarina sisältää useampia kerroksia ja hienoja oivalluksia. Ja koko keitosta raamittaa Oulun tragikoominen 70-luvun elo, jota junan viemät muistelevat samalla lämmöllä kuin koulun tillilihaa.
Täältä tullaan elämä! –elokuva on saanut vertaisensa ajankuvaajan.
Viljami
Ylläpitäjä, 232 arvostelua
Arvosteltu: 08.08.2012
Katsottu: Teatterissa
Leikkelee kirjan keskeisimpiä kohtauksia pois surutta ja pursottaa tekodramatiikkaliimaa leikkaushaavoihin.
Kauko Röyhkä on karismaattinen ilmestys suomalaisella musiikkikentällä. Ja ennen kaikkea oman tiensä kulkija ja velmusti virnistelevä provosoija, jonka kirjallisesta tuotannosta löytyy iso pino helmiä – kirkkaimpina osasinaan loistavat teokset Kaksi aurinkoa ja Miss Farkku-Suomi. Näistä jälkimmäinen, teiniangstia tihkuva aikalaiskuvaus 70-luvun Oulusta, löysi lopulta tiensä myös valkokankaalle – joskaan ei sellaisena versiona, jonka se olisi ansainnut. Miss Farkku-Suomen taivaalla ei nimittäin ole kahden auringon loistokkuutta, eikä edes yhden. Siellä on vain kolmen himmeän tähden loisto ihmettelemässä, kuinka tässä kävi näin.
Vaikka kirjat on syytä pitää kirjoina ja leffat leffoina, sortuu Miss Farkku-Suomi leffasovitussynneistä pahimpaan ja jo lähtökohdiltaan toimivaa tarinaa tiivistäessään se leikkelee kirjan keskeisimpiä kohtauksia pois surutta ja pursottaa tekodramatiikkaliimaa leikkaushaavoihin. Alkuperäisen tarinan röyhkeästä, pohdiskelevasta ja kolmen naisen – tai Pikemminkin yhden naisen, yhden teinin ja yhden teiniunelman – lumoissa olevasta Väldestä tuleekin naapurin lestapenskoille luennoiva friikki, joka näyttää diggaavan jopa Flash-yhtyeen musasta enemmän kuin oman hyvän musansa muusasta, siis siitä kuulusta Miss Farkku-Suomesta. Jostakin syystä mm. keskeinen ujon intiimi tanssihetki Seelarissa ja koko Kara-neidon ympärille kirjoitettu osuus loistavat poissaolollaan. Karan seksuaalisen vetovoiman puuttuessa teini-Välden maailma menettää ison siivun magiastaan.
Liialla tiivistyksellä on muitakin negatiivisia seurauksia. Elokuvateatterista purkautuessa hiljaiset soraäänet käytävällä kuuluivat takertuneen samaan ongelmaan kuin allekirjoittanutkin: Miss Farkku-Suomi on kuin laajahko museokokoelma nostalgisia 70-lukulaisia hetkiä ja teiniepävarmuudella maalattuja nuoruuskuvia, mutta paikalle saapuneiden ihastelijoiden oppaana toimii lopulta (ennalta opeteltu) kirja, eikä elokuva. Kuinka tällöin käy heille, jotka matkaavat mukana ilman opasta? Selviävätkö he äkkinäisistä käännöksistä vai putoavatko kyydistä?
Vaan ei elokuva huono ole. Nuoren tähtikaartin läsnäolo on vahvaa. Neuvonen pistää taidokkaasti Välden ponnahtelemaan epävarmuudesta ”Mä oon teidän uusi idoli!” -uhoon. (Jossakin määrin Kirsten Dunstia muistuttava!) Sanni Kurkisuo puolestaan herättää kirjan muusahahmon, mystisen Piken, henkiin jopa pelottavan hienosti. Sasu-hahmo on hieman kehno, mutta Elias Gould ei todellakaan.
Röyhkän musiikki soi läpi leffan komeasti ja välillä jalka alkaa naputtaa tahtia leffateatterin lattiaa vasten, ei vähiten kohokohtabiisi Cooperin testin kohdalla. Cooperin testi on muutenkin jonkinlainen vedenjakaja ja keskipiste: lauma v*ttuuntuneita nuoria juoksemassa kehää ”paskakisoissa”, vain koska ope niin sanoo – ja koska ”Cooper oli natsi, merijalkaväen vääpeli ja sänkitukka”. Samaan aikaan jossain kaukana Disko-Datsuneiden bassot jylisevät, ihastukset ja idolit hymyilevät vienosti Suosikin keskiaukeamalla ja luokan outolinnun essee pursuaa terävän kyynisiä huomautuksia ympäröivästä maailmasta: nuoruus ilmenee aitona auktoriteetteja vastaan suunnattuna kapinana ja kipeänä muuntumisena kohti aikuisuutta. Siksikin täytyy arvostaa sitä, kuinka Lou Reed tarkkailee muuntumista Välden huoneen Transformer-julisteessa.
Miss Farkku-Suomi on ärsyttävistä muunnelmistaan (mm. keskeiset vahvat naishahmot Kara ja Katja turhakkeina, Partanen ja luokan mulkvistit korneina sivuhahmoina) huolimatta ok kertakatseluleffa. Vaaraton ja silti villi. Pari kertaa saa nauraakin. Enempään olisi ollut rahkeita: leffa olisi voinut kasvaa kilpaa Välden kanssa. Nyt käy niin, että puolitoistatuntisen lukisi mieluummin Kauko Röyhkän Facebook-blogia. Se on nimittäin viihdyttävämpi kuin mutkat suoriksi ajava leffa.
Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä, 813 arvostelua
Arvosteltu: 15.08.2012
Katsottu: Teatterissa
Videot
Kuvat
Suosituksia
Kommentit
stranger in this town
Käyttäjä
Punakuu
Käyttäjä
Arvostelut
Ydintarinana on lovestory, mutta onneksi tarina sisältää useampia kerroksia ja hienoja oivalluksia.
Viljami 08.08.2012 21:59
Leikkelee kirjan keskeisimpiä kohtauksia pois surutta ja pursottaa tekodramatiikkaliimaa leikkaushaavoihin.
Arsi T. Elokolikko 15.08.2012 02:55
Videot
Kuvat
Kommentit
stranger in this town
Käyttäjä
15.03.13 klo 16:59
Varsin laadukas nuorisoelokuva. On aina piristävää kun kuvataan jotain muutakin Suomea murteineen kuin Helsinkiä. Hyvin tehty kuvaus, vaikkakin vähän yksipuolinen näkökulma ja musiikki viitekehyksenä. Hyvin tuotu esiin nuorten ihmisten näkökulmaa, kun kaikki hyvä on mukamas jossain muualla. Ihastuksia, identiteettiongelmia, toivottua ja hukattua rakkautta, ennakkoluuloja, toiveita, haluja, kaikkea mitä nuoruuteen kuuluu. Olisi voinut olla iloisempikin lopputulos, mutta silti lopulta kuitenkin jää hyvä mieli. Väldeä näytellyt kaveri onnistuu roolissaan erinomaisesti, samoin Piken pikkusisko sekä naapurin lestadiolaispojat jotka ovat mainioita hahmoja, mutta myös onnistuvat rooleissaan. Muut sivuosat jäävät kylmiksi statisteiksi. Ei ihan osu maaliinsa vaan häviää lopputuloksessa rinnanmitalla onnistuneesta, mutta yksi parhaista kotimaisista nuoruuskuvauksista viimeiseen tusinaan vuoteen.
Punakuu
Käyttäjä
07.01.13 klo 21:14
Pitkästä aikaa tosi hyvä suomalainen elokuva! Tarina on loistava sekä näytteliät ja musiikki. Samaan aikaan kaunis ja surullinen elokuva.
EdvardH
Käyttäjä
28.12.12 klo 22:10
Oikein hyvä leffa. Hyvät musiikit ja 70-luku hienosti toteutettu. Plussaa siitä, ettei tässä ole taas niitä samoja naamoja kuin 80 % suomalaisista elokuvista. (tarkoitan muunmuassa kolmikkoa Edelmann, Franzen, Veijonen) (en toki väitä että edellä mainitsemani henkilöt olisivat huonoja näyttelijöitä, heitä vain näkee liikaakin). Pikku lestadiolaispojat ovat elokuvan hauskinta antia. Ehdottomasti vuoden parhaita kotimaisia.
Chadagun
Käyttäjä
05.12.12 klo 22:09
Nyt vihdoin hoksasin, että hei hetkinen, minä en näemmä pahemmin perusta suomalaisista elokuvista. Pari poikkeusta löytyy, mutta yleisellä tasolla suomalaiset tuntuvat olevan turhan itserakkaita kotimaisia teoksia arvostellessaan.
On siis varmaan selvää, ettei Miss Farkku-Suomi kuulu poikkeuksiin. Olen liian nuori tunnelmoidakseni 70-luvun Oulua, läppä ei aukea, hahmot ärsyttävät, rakkausstoori on typerä ja tarinankuljetuskin tuntuu äärettömän laahaavalta. Tuskin pitäisin kirjastakaan, jos sen sattuisin lukemaan.
Ainoa hyvä puoli tuntuu olevan mainio ja menevä musiikki, mutta muutoin elokuva jää ok-tasolle. Tässä ei vain tuntunut olevan oikein mitään minulle. Tämän kehnompaa tähtimäärää en silti tohdi antaa.
AAnyway
Käyttäjä
17.08.12 klo 13:42
Tykkäsin hirveästi, vaikka jotenkin olin ajatellu, että tämä olisi ollut hauskempi. Suomalaiselokuvien taso näyttäisi olevan muutenkin nousussa tai sitten mä vaan on vihdoin alkanut katsomaan oikeita leffoja. Tämä elokuva oli aito ja realistinen ja tietenkin tässä oli osuva musiikki
wh4tsern4me
Käyttäjä
04.08.12 klo 22:57
70-luvun Oulu on hauskasti kuvattu. Elokuvan olisi kuitenkin toivonut keskittyvän Röyhkään ja musiikkikuvioihin kömpelön rakkausviritelmän sijaan.
Miketti
Käyttäjä
04.08.12 klo 08:30
Elokuvan tunnelma on kiehtova. Juoni kulkee päähenkilön erikoisuuden ympärillä koko elokuvan ajan, eikä leffasta löydy turhaa ylimääräistä jauhamista.