Metal - A Headbanger's Journey (2005)
- Genret:
- Dokumentti, Musiikki
- Valmistusvuosi:
- 2005
- Pituus:
- 94 min
- Ohjaajat:
- Sam Dunn, Scot McFadyen
- Pääosanäyttelijät:
- Sam Dunn
- Maat:
- Kanada
Arvostelut
Tuo erinomaisesti esille metalli-genren syvintä olemusta, mutta unohtaa kertoa että musiikkigenre kehittyy edelleen.
Toistaiseksi paras elokuvadokkari jonka olen katsonut. Soundtrack iski ja kovaa. Genren eri haaroihin olisi voinut kylläkin paneutua vaikka vain kymmenellä ekstra-minuutilla. Vaikka mukaan mahtuu naisvokalisteista Arch Enemyn laulaja, jää yleiskuva metallin muutoksesta 90-luvun lopulla ja 2000-luvun taitteessa hieman ohueksi. Lisäksi itseäni jäi vaivaamaan etenkin Nightwishin ja Opethin puuttuminen, sillä molemmat bändit ovat tuoneet valtavan panoksen nykyiseen metalliin.
Dokkari tuo erinomaisesti esille metalli-genren syvintä olemusta, mutta unohtaa kertoa että musiikkigenre kehittyy edelleen ja mukautuu yhteiskunnan mukaan. Esille tuodaan erinomaisesti bändiläisten sosiaaliset, työ-, sekä uskonnolliset taustat jotka vaikuttivat metallin syntymään, mutta tässä yhteydessä olisi voitu mainita että metalli tuskin katoaa vaikka kristinuskosta tulisikin vähemmistöuskonto. Sanoma todennäköisesti muuttuisi ja lyriikat löytäisivät uusia epäkohtia paljastettavaksi, jolloin myös genre uusisi nahkansa.
Ainoa todellinen ongelma tällaisessa dokumentissa on kuitenkin se perinteinen vasta-asettelu ja asioiden jokseenkin tarpeeton selittely, jota on äärettömän vaikea sivuttaa. Vaikka Headbanger's Journey tarjoileekin vaihtoehtoisia ajatuksia ja näkemyksiä, jäävät nämä selkeästi sivurooliin ja dokkariin päässeet hyvätkin vastaväitteet ohitetaan lentämällä. Olisi ollut varsin mielenkiintoista kuulla metallista edes jotain hyvää sanottavaa metallin vastustajilta, mutta näkökulmat jäävät molemmilla osapuolilla hieman yksipuolisiksi. Marilyn Manson pohti mielestäni Bowling For Columbinessa yksin yhtä paljon kuin Headbangersissa kymmenen legendaarista vaikuttajaa yhteensä. Lisäksi dokkarista heijastuu hieman Mooremaista "mikä on tarinan opetus ja ketkä on väärässä" sanomaa, vaikka tätä tuskin oli tietoisesti haettu. Dokkarin sulkeva monologi toteaakin loistavasti jotakuinkin: "If you like don't metal, don't mind. We will do just fine by our own"... ja hyvä näin! \m/
nimim: Reaktor
Vieras
Arvosteltu: 21.08.2006
Katsottu: DVD
Lähes pakko-ostos lättykokoelmaan jos sattuu diggailemaan tätä musiikkityyliä.
Kanadalainen 35-vuotias antropologi Sam Dunn päätti tutkia metallimusiikkia hiukan tarkemmin ja tulos on nähtävillä tämän dokumentin muodossa. Mies paneutuu aiheeseen fanin näkökulmasta. Heppu on ollut vuodesta -86 metallidiggari.
Dokumentin ote on perusteellinen ja analyyttinen. Pläjäyksessä pohditaan heavy metallin syvintä olemusta sekä käydään läpi nykyiset metallin eri tyylisuunnat esimerkkien ja sukupuu-tyylisten kaavioiden kanssa. Bändejä ja asiaa olisi paljon, mutta ihan kiitettävästi mies on onnistunut puristamaan puoleentoista tuntiin aiheen josta saisi aikaan varmasti vaikka kokonaisen TV-sarjan.
Haastateltavina nähdään mm. Bruce Dickinson, Dee Snider, Vince Neil, Lemmy, Ronnie James Dio, Tommy Iommi, Rob Zombie, Slayerin ja Slipknotin miehet sekä monia muita. Heppu vierailee Norjassa haastattelemassa paikallisia black-miehiä. Wackenissa pörrätään myös mm. Children Of Bodomin keikalla vaikka itse aktia ei näytetä niin musa kyllä kuuluu ja Sam paljastuu COB-faniksi. Lätyn kohokohtia on vanha tallenne Dee Sniderista oikeudessa 80-luvulla jossa tämä puolustaa lyriikoitaan ahdasmielisiä kukkahattutätejä vastaan. Myös Dion lanseeraaman ja koko metalligenren symboliksi jääneen sormimerkin syntyhistoria selviää miehen itsensä kertomana.
Lätyllä nähdään haastattelujen lisäksi paljon livemateriaalia. DVD on lähes pakko-ostos lättykokoelmaan jos sattuu diggailemaan tätä musiikkityyliä. En oikein usko että muut jaksavat dokkarista innostua.
arska
Ylläpitäjä, 637 arvostelua
Arvosteltu: 20.08.2006
Katsottu: DVD
Videot
Kuvat
Suosituksia
Kommentit
Shabbath
Käyttäjä
ShadowDragon
Käyttäjä
Kuosimodo
Käyttäjä
IronMaiden
Käyttäjä
Arvostelut
Tuo erinomaisesti esille metalli-genren syvintä olemusta, mutta unohtaa kertoa että musiikkigenre kehittyy edelleen.
Vieraileva stara 21.08.2006 21:56
Lähes pakko-ostos lättykokoelmaan jos sattuu diggailemaan tätä musiikkityyliä.
arska 20.08.2006 18:24




Kommentit
Shabbath
Käyttäjä
11.09.11 klo 02:07
/,,/
ShadowDragon
Käyttäjä
09.08.11 klo 21:04
Hyvä dokumentti, mutta sisältää virheellisiä tietoja.





Kuosimodo
Käyttäjä
15.07.11 klo 20:39
Aika turha dokkari jossa käsitellään asioita joista voi yhtä hyvin ottaa selvää lukemalla wikipediasta.
IronMaiden
Käyttäjä
19.06.11 klo 19:43
Tämä dokkari on loistava valinta, jos et juurikaan ole metallimusiikkiin perehtynyt ja haluaisit aiheesta jotain oppia. Mukana on mm. monen legendan haastatteluja ja kuvaa Wacken-festareilta.





Anzalone
Käyttäjä
19.01.11 klo 21:00
Ihan kiva pintaraapaisu metallimusiikin historiasta ja eri genreistä. Ei tämä todellakaan mitään syvää kuvaa anna. Itse en paljoa metallia kuuntele 60- ja 70-lukujen alkuperäistä heavy metalia (Zeppelin, Blue Cheer, Sabbath...) lukuunottamatta, mutta silti tämä dokkari oli mielenkiintoinen, vaikka tosiaankin hyvin pinnallinen.
Jos tästä aiheesta haluaa oppia enemmän, ovat kirjat parempi vaihtoehto. Ihan kiva dokkari silti.
Glenn
Käyttäjä
21.06.10 klo 02:16
Kyllä on todella hyvä ja mielenkiintoinen dokumentti. On tullut katsottua useaan kertaan.




WreckMe666
Käyttäjä
27.05.10 klo 15:22
Metal – A Headbanger’s Journey on erittäin mielenkiintoinen dokumentti metallimusiikin eri alalajien synnyintarinasta, ja siitä, miksi metallimusiikki on ylipäätänsä niin suosittua joissakin maissa. Itsekin kyseisen musiikkityylin fanina olen tietenkin kiinnostunut dokumentin käsittelemästä aiheesta.
Ääneen pääsevät niin edesmennyt Heavy legenda Ronnie James Dio, Lemmy, Tony Iommi, Vince Neil, Dee Snider, Rob Zombie kuin Bruce Dickinsonkin.
Ehkäpä ainut miinus tulee siitä, että dokumentissa ei pahemmin perehdytty maahan, joka on tuonut mm. useita Thrash- ja Heavy Metal -bändejä maailman ”Headbangeriden” kuunneltavaksi (mm. Kreator, Sodom, Destruction ja Headhunter).
Dokumentissa päästään haastatteluiden lisäksi kurkkaamaan ”metallin suuren pienen miehen”, Ronnie James Dion Marylandin kotiin, joka on sisustettu, mitä erikoisimmin, miekoilla ja kaikella keskiaikaisella tavaralla. Mies kertoo myös, että mistä hänen lanseeraamansa pirunsarvimerkki on saanut alkunsa.
Dokkarissa Sam Dunn matkustaa myös Norjaan, Black Metallin luvattuun maahan ja haastattelee erilaisia Black Metallisteja. Sekä muita varhaisen Black Metallin nimiä tulee esiin kuten esim. Venom. Dokkarissa käväistään myös maailman suurimmalla metallifestareilla, saksalaisella Wacken Open Airilla.
Allekirjoittanut oli hyvin mielissään siitä, että dokkarissa ei nostettu kokoajan esille niitä kahta tunnettua, sekä samalla aikaa hyvin yliarvostettua bändiä, nimittäin Iron Maidenia ja Metallicaa.
Vaikka toki molempia bändejä kuuntelen ja arvostan, niin ovat ne silti liikaa esillä, kun puhutaan Heavy metallista.
Signup80
Käyttäjä
20.09.09 klo 13:06
Viihdyttävä dokumentti aiheesta kiinnostuneille.




HoboGoblin
Käyttäjä
06.08.09 klo 18:17
arska
Ylläpitäjä
06.08.09 klo 18:07
Yleisesti viihdyttävä ja tiedontäyteinen läpileikkaus laajaan ja värikkääseen raskaan musiikin maailmaan. Necessary evilinä jokaista genreä vilkaistiin vain pintapuolisesti, jolloin dokumentin anti jää väistämättä enempi asiaan tutustuneemmalle katsojalle hieman vaisuksi. Itselleni esimerkiksi ei tarjonnut mitään uutta.
Sam Dunn toimi oikein persoonallisena ja mukavana vetäjänä, josta huokui into metallimusiikkiin, sekä dokumentissa soineet kipaleet olivat allekirjoittajan mieleen.
Suosittelen.
DavidByron
30.01.09 klo 18:40
Erittäin kattava dokumentti lajin historiasta. Itse en kuulu noihin headbangereihin, vaikka jotain vanhaa heavy metal musiikkia kuuntelenkin. Enempi oon noita progemiehiä. Aika kului hyvin tämän kanssa.
eetulehtolaaa
13.12.08 klo 22:29
Manige
14.07.08 klo 19:44
Kattava dokumentti heavyn historiasta. Pakko ostos musiikkilajin diggarille.
Rocky
24.06.08 klo 19:46
Asiantunteva dokumentti raskaasta musiikista ja sen maailmasta. Sopii hevimusiikin ystäville sekä niille jotka eivät tiedä genresta mitään, Tämä voi valaista asioita.




mbay
Käyttäjä
02.03.08 klo 20:20
Monipuolinen doku jonka ei luulisi jättävän kovin montaa raskaan musiikin ystävää jäiseksi. "Bläck medal?"
Pancheritsh
08.01.07 klo 20:41
Kertoo hyvin metalligenren vaikeuksista ja eri genreista. Mukavana yllätyksenä dokkarissa käsitellään myös Norjan black metal-skeneä ja -musiikkia. Vaikka tiesinkin jo nämä, on silti aina mukava katsoa tv:stä kun kirkot palaa. Tieto, jota rainasta irtoaa, saattaa järkyttää joitakin. Varsinkin niitä, jotka eivät ole kaikesta tietoisia. Varsinkaan siitä, mitä Norjassa black metallin alettua kukoistamaan 90-luvun alussa tapahtui ja tehtiin. Kattava ja mainio dokkari metallista kiinostuneille ja jo valmiille hevareille.
apxel
26.11.06 klo 17:14
Puolensa ja puolensa elokuvalla on, mutta silti ei olla ihan 4-5 tähden arvoisesti onnistuttu. Aloittelijalle tämä varmasti riittää mutta syvällisemmässä mielessä ei juurikaan innosta.
Raastin
09.10.06 klo 18:52
Asiallinen ja mielenkiintoinen dokkari. Suosittelen lämpimästi jokaiselle genrestä kiinnostuneelle ja vähemmän kiinnostuneelle. Sivistykää.