Tuo erinomaisesti esille metalli-genren syvintä olemusta, mutta unohtaa kertoa että musiikkigenre kehittyy edelleen.

21.8.2006 21:56

Arvioitu elokuva

Toistaiseksi paras elokuvadokkari jonka olen katsonut. Soundtrack iski ja kovaa. Genren eri haaroihin olisi voinut kylläkin paneutua vaikka vain kymmenellä ekstra-minuutilla. Vaikka mukaan mahtuu naisvokalisteista Arch Enemyn laulaja, jää yleiskuva metallin muutoksesta 90-luvun lopulla ja 2000-luvun taitteessa hieman ohueksi. Lisäksi itseäni jäi vaivaamaan etenkin Nightwishin ja Opethin puuttuminen, sillä molemmat bändit ovat tuoneet valtavan panoksen nykyiseen metalliin.

Dokkari tuo erinomaisesti esille metalli-genren syvintä olemusta, mutta unohtaa kertoa että musiikkigenre kehittyy edelleen ja mukautuu yhteiskunnan mukaan. Esille tuodaan erinomaisesti bändiläisten sosiaaliset, työ-, sekä uskonnolliset taustat jotka vaikuttivat metallin syntymään, mutta tässä yhteydessä olisi voitu mainita että metalli tuskin katoaa vaikka kristinuskosta tulisikin vähemmistöuskonto. Sanoma todennäköisesti muuttuisi ja lyriikat löytäisivät uusia epäkohtia paljastettavaksi, jolloin myös genre uusisi nahkansa.

Ainoa todellinen ongelma tällaisessa dokumentissa on kuitenkin se perinteinen vasta-asettelu ja asioiden jokseenkin tarpeeton selittely, jota on äärettömän vaikea sivuttaa. Vaikka Headbanger’s Journey tarjoileekin vaihtoehtoisia ajatuksia ja näkemyksiä, jäävät nämä selkeästi sivurooliin ja dokkariin päässeet hyvätkin vastaväitteet ohitetaan lentämällä. Olisi ollut varsin mielenkiintoista kuulla metallista edes jotain hyvää sanottavaa metallin vastustajilta, mutta näkökulmat jäävät molemmilla osapuolilla hieman yksipuolisiksi. Marilyn Manson pohti mielestäni Bowling For Columbinessa yksin yhtä paljon kuin Headbangersissa kymmenen legendaarista vaikuttajaa yhteensä. Lisäksi dokkarista heijastuu hieman Mooremaista ”mikä on tarinan opetus ja ketkä on väärässä” sanomaa, vaikka tätä tuskin oli tietoisesti haettu. Dokkarin sulkeva monologi toteaakin loistavasti jotakuinkin: ”If you like don’t metal, don’t mind. We will do just fine by our own”… ja hyvä näin! m/

nimim: Reaktor

Arvosteltu: 21.08.2006

Lisää luettavaa