Matrix (1999)
- Alkuperäinen nimi:
- The Matrix
- Tuotantovuosi:
- 1999
- Ohjaajat:
- Andy Wachowski, Larry Wachowski
- Pääosissa:
- Carrie-Anne Moss, Hugo Weaving, Keanu Reeves, Laurence Fishburne
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 136 min
- Genret:
- Toiminta, Sci-fi
- Elokuvasarja:
- Matrix, The Matrix Reloaded, The Matrix Revolutions
Matrix sai aikanaan melkoisesti huomiotta ja taisi se saada melkoisen fanijoukonkin. Myös kaksi jatko-osaakin se sai, mutta niitä ei yleisesti, ja ihan aiheestakin, pidetä kovin onnistuneina. Trilogiaa kyllä tästä ihan alun perin suunniteltiinkin. Itse kyllä pidän Matrixia melko ylihypetettynä, vaikkei se mikään huono elokuva ole.
Matrixin perusidea, eli maailma tietokoneiden vallassa ja ihmiset niiden orjina, on ihan mielenkiintoinen, vaikkei sitä voikaan sanoa maailman omaperäisimmäksi ideaksi. On maailmanvalloitusta yrittäviä koneita nähty sci-fi -kirjallisuudessa ja -elokuvissa useat kerrat. Matrix on muutenkin todella paljon velkaa muille tahoille. Oppia on otettu erilaisista mytologioista, honkkaritoimintaelokuvista ja wuxia-leffoista. Ja mukaan on vielä otettu hieman vaikutteita Hollywoodista ja sitten pistetty tehosekoittimeen, ja näin saatu aikaiseksi jotain Matrixin kaltaista. Ihan hyvin vaikutteet ovat sekoittuneet, mutta ei tässä juuri mitään omaa ole. Ei voi myöskään dialogia sanoa maailman omaperäisimmäksi. Välillä lauotaan jo sadat kerrat kuultua filosofista höpinää.
Tulevaisuus on tietenkin erittäin synkkä. Itse asiassa eipä tule edes mieleen, milloin on tullut eteen näin synkkää tulevaisuudenkuvaa. Tämähän on tietenkin vain plussaa. Meininki on synkkää oikeastaan koko elokuvan ajan ja puolenvälin paikkeilla ollaan jo melko rankoissa kuvissa. Homma on välistä suorastaan nihilististä. Myös taistelukohtaukset on toteutettu useimmiten melko hyvin, vaikka joiltakin kohdin meneekin hieman överiksi. Huomaa, että ainakin John Woon elokuvat on tullut katsottua. Sen verran on hidastuksia ja kahdella aseella ampumista samanaikaisesti, joita nähdään Woon 1980- ja 1990-luvun vaihteen Hong Kong -tuotannoissa. Samalle tasolle ei kylläkään väkivallan rankkuuden kanssa päästä. Taistelukohtauksiin on käytetty hieman liikaa CGI:tä. Luotien väistelyt nyt vielä sulattaa, mutta on suorastaan huvittavaa katsella, kuinka ilmassa leijuu taistelun tuoksinassa kivimurskaa.
Näyttelijätiimi on tasoltaan vaihtelevaa. Keanu Reeves on Neona hieman pökkelö, muttei sentään pääse ärsyttämään. Laurence Fishburne on melko hyvä Morpheuksena. Carrie-Anne Moss ei ole kovin vakuuttava Trinitinä. Välillä tulee olo, että hän olisi mukana vain siksi, että sankarille saataisiin naispari. Hugo Weaving tekee agentti Smithinä elokuvan parhaan suorituksen. Mies osaa olla suorastaan hyytävä.
Matrix ei siis ole mikään hirveän omaperäinen leffa, mutta kyllä tässä on niin paljon hyviä juttuja on, ettei tätä huonoksi pääse moittimaan. Kaikesta tutunoloisuudestaan huolimatta Matrix on ihan viihdyttävä leffa, mutta mitään elämää suurempaa ei tältä kannata odottaa.
Wachowskin veljekset? Näistä en ollut kuullut mitään ennen kuin näin mielenkiintoisen ja tajunnanräjäyttävän The Matrixin. Nämä veljekset toimivat samalla lailla kuten eräät toiset ohjaajaveljekset, Coenit. Eli käsikirjoittavat ja ohjaavat elokuvansa.
Matrix on eräänlainen virtuaalimaailma, jota ihmiset pitävät totena. Kaikki heidän ympärillään on toteutettu tietokoneella. Saattaa kuulostaa ihmeelliseltä? Oikeassa maailmassa elätään jo 2100-luvun loppua ja ihmiskunta on vaarassa koneiden hallittaessa maailmaa. Mutta ihmisillä on vielä toivoa sillä Morpheus ja hänen jenginsä yrittävät epätoivoisesti pelastaa ihmiskunnan Matrixilta.
Morpheus uskoo kuitenkin löytäneensä "valitun", joka voisi pelastaa heidät ja tämä valittu on tietokonehakkeri Neo (Reeves).
Ensiksi on pakko mainita että elokuvan juoni on mahtava! Kekseliäs ja omaperäinen tarina ei voi olla vetämättä mukaansa. Pakko ihmetellä mistä Wachowskin veljekset tämmöisen stoorin vetivät.
Neon rooli nosti Keanu Reevesin uran hurjaan nousuun, sillä hän tekee koko elokuvan parhaan roolisuorituksen.
Näyttelijäkaarti ja hahmot loistavat. Carrie-Anne Moss ja Laurence Fishburne tekevät myös erittäin hyvät suoritukset, mutta Reevesin lisäksi elokuvassa loistaa mies nimeltä Hugo Weaving, joka tunnetaan nykyään kassarohmuleffojen vakiokalustona. Weavingin roolihahmo, Agent Smith, on parhaimpia pahiksia mitä elokuvissa on nähty. Kaikenkaikkiaan hahmojen loistokkuutta ei vedä alas edes hieman kliseinen petturi, Cypher.
Elokuvan tärkeimmät elementti, juonen lisäksi, ovat erikoistehosteet ja kuvaus. Vaikka elokuvan julkaisusta on kulunut lähes kymmenen vuotta, näyttävät tehosteet täysin tuoreilta. Omasta mielestäni Matrixissa on parhaat erikoistehosteet ikinä.
Kaikki on tuotettu huolella. Taistelu- ja ampumiskohtaukset näyttävät loistavilta ja luovat upean tunnelman. Kun yhdistää hienot erikoistehosteet vielä upean musiikin kanssa, saadaan karvoja nostattava elokuvakokemus. Varsinkin elokuvan lopussa näytettävä kohtaus missä dramaattiset musiikit soivat taustalla, antaa hirveät chillit!
The Matrix kuuluu jokaisen leffafriikin hyllylle, ja sitä tulee varjella hyvin. Se on 90-luvun parhaimpia elokuvia ja se tullaan varmasti muistamaan Wachowskin veljesten parhaimpana elokuvana.
Mitä Matrix on? Tippuvia vihreitä kirjaimia? Tähän kysymykseen odotin saavani vastausta kun marssin paikallisesta leffavuokraamosta "The Matrix" kainalossani. Vastausten sijaan sainkin liudan uusia kysymyksiä ja päänvaivaa vaikka muille jakaa. Mutta sain myöskin ehkäpä parhaan ikinä tehdyn elokuvan. Tästä ei juurikaan voi elokuvaa parantaa.
Synkkä sci-fi tarina alkaa kun kaksoiselämää viettävä Mr Anderson A.K.A Neo herää näppäimistöltään. Mystisten pukumiesten jahtaamana Neo päätyy kuuluisan etsityn rikollisen Morpheuksen luokse. Morpheuksella onkin Neolle mielenkiintoisia uutisia: Maailma jossa elät on tietokoneiden luoma harhakuva. Tästä alkaa Mielenkiintoinen kaavasta poikkeava Action/Sci-fi elokuva, jonka tehosteet räjäyttävät tajunnan yhä vuosia jälkeenpäinkin.
Yhteen elokuvaan on onnistuttu kasaamaan niin ajatukset nyrjäyttävää filosofiaa, mahtavaa actionia ja kopallinen symbolismia. Vaikka elokuvan perusasetelma on suhteellisen kliseinen, idea ja tyyli jolla juonta viedään eteenpäin, nostaa Matrixin uuden elokuvan tasolle. Matrixin toimintakohtaukset ovat sanalla sanottuna maailmaa mullistavia. Aulakohtaus on yhä elokuvahistorian mahtavin toimintajakso. Elokuvan katsoo erittäin mielellään uudestaan, sillä vaikka perusjuoni käy tutuksi, juonesta aukeaa jatkuvasti lisää uusia yksityiskohtia.
Näyttelijäsuoritukset ovat erittäin onnistuneita. Erityisesti Keanu Reeves lyö itsensä läpi. Myös Belinda McGolry, Anne Carrie-Moss, Hugo Weaving ja Joe Pantoliano tekevät merkittävät roolityöt.
Lopullisesti Matrix erottuu massaelokuvien joukosta symbolismillaan. Elokuva sisältää viittauksia niin kristinuskoon kuin buddhalaisuuteenkin. Pelkistä nimistä voisi kirjoittaa gradun. Lähes jokainen vuosiluku, hotellinhuoneen numero ja auton rekisterinumero on viittaus raamatun aikaan tai binäärilukuihin. Lisää vastauksia näihin on tarjolla jatko-osissa.
Ehdottomasti viiden pallukan arvoineen elokuva. Tästä ei niin kutsutusti puutu yhtään mitään. Juoni, action ja filosofoinnit kootaan toimivaksi palloksi joka heitetään katsojalle, sen sijaan että tarjottaisiin pari tuntia puuduttavaa ja itsestäänselvää pistooliactionia. Moni aliarvostaa elokuvan vain sen vuoksi että osa juonesta jää katsojalta ymmärtämättä. Jokaisele joka antaa alle 4 tähteä suositan uutta katsomiskertaa.
nimimerkki: Jage
Arvostelija
Jage
Vieras
"Ei mistään" ilmestynyt vuoden 1999 The Matrix kasvoi kulttifilmiksi. Elokuva on nerokkain tulevaisuudenkuvaus, mitä olen ikinä nähnyt, ja varmaan tulenkaan pitkään aikaan jos koskaan näkemään. Elokuvan ideahan varmasti on monille jo selvä (kaikessa nerokkuudessaan) ja se on selvä sanomattakin että fiktiivistä kuvausta voi hyvinkin olettaa todeksi tulevaisuudessa, vaikka monien mielestä se ahdistava onkin. Kunniaa Wachowskeille.
Elokuva alkaa nopeatempoisesti siirtäen katsojansa mielenkiinnon niin intensiivisesti lättyyn, ettei siitä ole irroittautumista. Pätkä ei päästä tylsistyttämään, juonenkäänteet ja etenevä ja kokoajan ahaa-elämyksiä tarjoava käsikirjoitus pitää sohvaperunan varmasti silmät auki. Kung-fu taistelu-kohtaukset ovat nekin suurehkossa roolissa, ja kauniina siinä tehtävässään ovatkin, mutta filosofinen tieteistarina on päällimmäisenä.
Elokuvan efektit miellyttävät katsojaansa edelleen vaikka ikää leffalle on päässyt jo kertymään. Mutta mikä elokuvassa kaikkein mahtavinta on, on henkilöhahmoissa oleva syvyys. Jokainen hahmo on persoonallinen ja näyttelijät tulkitsevat näitä mahtavasti, kaikki. Hugo Weaving, joka tuntuu vakuuttavan joka elokuvassa on taas kaikista vahvimman roolisuorituksen suorittava. Myös Laurencen päättäväisyys on kehuttavaa.
Jos pitää sci-fistä tämä elokuva on varmasti lähellä sydäntäsi, ja vaikket pitäisikään tämä elokuva mahdollisesti muuttaa mielesi. Tämä on paras ikinä valmistettu elokuva. Idea, juoni, näyttelijät, kirjoitus, toteutus, kaikki pelaa täydellisesti. Mainittakoon vielä ultimate collectionista kiinnostuneille, että ensimmäisen Matrixin extrat ovat mahtavat, ja niitä ei kannata kiertää, niinkuin ei tätä elokuvaakaan.
nimimerkki: mud
Matrix oli vuoden 1999 suurmenestys melkeinpä kaikkialla. Katsastin aikoinaan tämän leffan ja se oli pettymys vaikka se olikin ihan katsottava pätkä. Päätin katsoa uudelleen ja eihän se siitä ollut muuttunut sitten yhtään.
Thomas Anderson (Keanu Reeves) on kaksoiselämää elävä mies joka on päivisin konttorin työntekijä mutta öisin mestarihakkeri Neo. Sitten eräänä päivänä hän saa puhelunsoiton Morpheukselta (Laurence Fishburne) ja hän saa tietää että hän on vaarassa. Morpheus järjestää Neon turvaan ja paljastaa tälle karmean totuuden. Maailma jota me elämmä onkin valetta ja todellisuudessa koneet hallitsevat maailmaamme. Neo lähtee mukaan taisteluun koneita vastaan perässään liuta agentteja.
Matrix on mukiinmenevä elokuva jossa saa käyttää aivonkiemuroitansa ja kokea useita katselukertoja että tajuaa juonesta kaiken. Juoni on viisas ja älykäs ja näyttelijät hyviä, mutta jokin tätä elokuvaa vaivaa. Tämä ei ole mikään elämää suurempi katselukokemus mutta ei ole silti huono. Lopun turha väkivalta lannistaa katselukokemusta.
Loppujen lopuksi Matrix on mukavaa viihdettä jonka voi katsoa muutaman kerran uudestaan. Ja tämähän on niitä elokuvia joka poiki jatko-osia kaksin kappalein ja tämähän oli alunperinkin tarkoitettu trilogiaksi. Valitettavasti muut osat olivat pelkkää aivotonta mäiskettä joita en suosittele. Jälleen kerran ykkönen on trilogian paras osa.
nimimerkki: Mask
The Matrix antaa katsojalleen aivan uuden ulottuvuuden elokuva maailmaan. Juoni hipoo täydellisyyttä ja efektit hierovat katsojan silmiä. Keanu Reeves selviytyy vaikeasta tehtävästään vähintään hyvin.
Thomas Andersson on mies joka elää kahta elämää. Toisessa hänet tunnetaan nimellä Neo. Pian Neo saa tietää että maailma jossa elämme on vain kuvitelmaa ja todellisuudessa tietokoneet hallitsevat meitä. Neo liittyy joukkoon joka taistelee tietokoneita vastaan ja joukon päänä toimiva Morpheus osaa myös hommansa ja säilyttää uskottavuutensa leffan ajan. Carrie-Ann Moss näyttelee leffassa Trinityä, joka on kuuluu myös samaan poppooseen morpheuksen, Tankin, Dozerin, Chyperin, Swicthsin ja Apocin kanssa.
KungFu -kohtaukset ovat möys vakuuttavaa jälkeä. Koko näytteliäkaarti on tehnyt työnsä hyvin. Ensi vuoden alkupuolella onkin jo tulossa Matrix Reloaded, eli Matrix 2. Jos tämä arvostelu ei avaa sinulle mitään ovia, niin katso itse elokuva
Nimimerkki: Neo
Arvostelija
Neo
Vieras
Matrixia ei voi kuvailla, se pitää itse nähdä. Hyvä mainoskikka tämä.
Thomas Anderson (Reeves) elää kaksoiselämää isossa cityssä. Päivisin hän on kauluspaitainen setä konttorissa, mutta öisin häntä vaivaa Jari Sillanpää- syndrooma: hän ei saa unta. Silloin hän on Neo, näpsäkkä hakkerimies.
Eräänä kauniina päivänä Neo saa puhelun Morpheukselta (Fishburne), joka ilmoittaa hänen olevan vaarassa. Neon perässä on kuulemma liuta epäinhimillisiä agentteja, jotka haluavat hänestä jotakin. Morpheus ja hänen uskolliset apurinsa järjestävät Neon turvaan ja paljastavat hänelle hyytävän totuuden. Elämä on rompoolia ja humpuukia kuin Malin Turkan laulussa, ihmiset ovat koneiden orjia ja ne, jotka tietävät totuuden saavat agentit niskaansa. Silloin on hyvä olla suhteita Morpheuksen kaltaisiin hemmoihin. Ja lankapuhelin on must.
Morpheuksen mukaan Neo on Valittu, ainut ihminen, joka voi hallita Matrixia. Bittivirrasta valaistumista etsivä Neo joutuu paljon vartijaksi. Elokuva heittää eteen vanhoja tuttuja, mutta yhä herkullisia asetelmia: pelastaako Neo maailman, onnistuuko hän pelastamaan edes ystävänsä, miten käy petturille ja ovatko pahat pojat oikeasti kilttejä. Hugo Weaving tekee nerokkaan roolityön agentti Smithinä, joka etenee hienopiirteisesti kohti inhimillisyyttä vain murskatakseen sen. Yllättävän hyvä on myös Keanu Reeves, jolla oli synkistä tulevaisuusvisioista kokemusta jo pahasti flopanneen Johnny Mnemonic- elokuvan ajoilta.
Matrix ei ole välttämättä elämää suurempi kokemus. Näin elokuvan vasta kauan hypen jälkeen, kun samoja tehosteita oli jo iät ja ajat kierrätetty muissa yhteyksissä tylsistymiseen asti. Lisäksi elokuvan eräitä hahmoja vaivaa nk. cooliuteen liittyvä ongelma. Juttu on hiukan sama kuin huumorin kanssa. Sitä ei pitäisi teeskennellä tai se ei pure kunnolla. Tästä aiheutuu tahatonta huumoria, mutta ei kuitenkaan liiaksi.
Pointsit Matrix kuitenkin saa freesistä tavastaan kierrättää vanhoja teemoja, henkilöhahmojen kiinnostavuudesta ja tulevaisuusvisiosta, joka negatiivisuudestaan huolimatta ei tunnu ylettömän pahalta katsoa. Lisäksi tarinassa on ulottuvuuksia kuin muinaisessa klassikkoelokuvassa Laura. Ehkäpä Neo ei herännytkään näppäimistöltä.























































