Kuolema saa odottaa (2002)
- Alkuperäinen nimi:
- Die Another Day
- Tuotantovuosi:
- 2002
- Ohjaajat:
- Lee Tamahori
- Pääosissa:
- Halle Berry, John Cleese, Pierce Brosnan, Toby Stephens
- Maat:
- Iso-Britannia, USA
- Pituus:
- 132 min
- Genret:
- Toiminta
- Elokuvasarja:
- Salainen agentti 007 ja tohtori No, Salainen agentti 007 Istanbulissa, 007 ja Kultasormi, Pallosalama, Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa, Elät vain kahdesti, Timantit ovat ikuisia, Elä ja anna toisten kuolla, 007 ja kultainen ase, 007 - rakastettuni, Kuuraketti, Erittäin salainen, Octopussy, 007 ja Kuoleman katse, 007 vaaran vyöhykkeellä, 007 ja lupa tappaa, 007 ja kultainen silmä, Huominen ei koskaan kuole, Kun maailma ei riitä, Kuolema saa odottaa, Casino Royale, 007 Quantum of Solace
"Kuolema saa odottaa" on siinä mielessä erikoinen elokuva, että se onnistuu samanaikaisesti olemaan sekä tylsin, epäuskottavin, yllätyksettömin ja itseään toistavin James Bond -elokuva mitä tähän asti on tehty.
Elokuvan alussa Bond ajelee Koreoiden rajalla kommunistien ilmatyynyhyökkäysvaunulla ampuen mielettömästi, mutta jää vangiksi. Alkuun on oikein väkisin tungettu urheiluautojakin räjäytettäväksi, eli länsimaisia huippuautoja ja superkehittynyttä sotakoneistoa kommunistisessa ja jälkeenjääneessä P-Koreassa.
Tämän jälkeen katsojaa piinataan mitä omituisimpiin paikkoihin tungetulla ampumisella, joka ei millään tavalla onnistu viihdytämään. Ainoastaan Halle Berryn rooli yhdysvaltalaisena agenttina on jollain tavalla onnistunut ja ansaitsee jopa kiitosta -ainoana asiana koko kaksituntisessa roskassa!
Tökkivä juoni etenee valon nopeudella, ja siihen on työnnetty mukaan muun muassa näkymätön auto, laserleikkureita, todella surkeasti toteutettu efekti jonka kaiketi pitäisi esittää surffaamista, kaiken sulattava sädease, robottikäsi ynnä muuta riman alittavaa roskaa. Yhden minuutin aikana räjähtää enemmän pommeja kuin toisessa maailmansodassa, ja helikopterin käynnistäminen sen pudotessa lentokoneesta aiheuttaa voimakasta myötähäpeää elokuvan tekijöitä kohtaan.
"Kuolema saa odottaa" ei ole missään tapauksessa katsomisen arvoinen!"
Bond on todellakin siiretty 2000-luvulle. Eikä siitä paljon hyvää seurannut.
Pierce Brosnan ei ole ikinä oikein onnistunut säväyttämään James Bondina, mutta nyt miehelle tuli täydellinen pohjanoteeraus. Brosnan onnistuu pari kertaa elokuvan aikana jopa vaihtamaan ilmettä, joka tuntuu miehelle ylivoimaiselta saavutukselta.
Leffa alkaa kun Bond on on Pohjois-Koreassa suorittamassa tehtävää, joka menee kuitenkin pahasti pieleen ja hän jää Korealaisen kenraalin vangiksi. Bondia kidutetaan ja MI6 epäilee tämän murtuneen ja vaihtaa hänet korealaiseen pommimieheen, Zaoon.
Tästä alkaa sitten tuskastuttava ja töksö ajojahti joka onnistuu kuitenkin viihdyttämään paikkapaikoin. Halle Berry hemaseisevana jenkkiagentti Jinxinä ja elokuvassa nopeasti vilahtava John Cleese karismaattisena Q:na ovat ainoita näyttelijöitä jotka täyttävät odotukset.
Lisäksi elokuva on kuvattu oudosti ja tökkivästi. Outoihin paikkoihin on tungettu erillaisia valoilmiöitä ja hidasteita. Ohjaaja Lee Tamahorilta myöskin aliarvoinen suoritus.
Lisäksi normaalisti Bondeissa onnistuneet erikoistehosteet jäävät vajaaksi. Esimerkiksi kohtauksessa jossa Bond surffaa laskuvarjon avulla, tarkkasilmäisimmät voivat erottaa kohtauksen tietokoneanimaatioksi.
Kokonaisuudessaan surkea Bond-elokuva joka kestää korkeintaan yhden katselukerran, ja senkin vain jos aikoo hirttäytyä henkisesti.
Vuonna 2002 ensimmäinen James Bond-elokuva täytti 40 vuotta. Tällöin myös valmistui 20. Bond-elokuva. Tämä olikin eräänlainen juhla-Bond. Tämä näkyy muun muassa siinä, että tässä on pieniä viittauksia aiempiin Bond-elokuviin. Tässä näkyy myös Bond-elokuvien siirtyminen 2000-luvulle. Tässä on sitten paljon uusia juttuja, joista osa on hyviä ja osa huonoja.
Tässä Bond-elokuvassa nähdään, kuinka salainen agentti James Bond (Pierce Brosnan) tyrii tehtävänsä. Bond on Pohjois-Koreassa suorittamassa tehtävää, mutta hän epäonnistuu ja joutuu reiluksi vuodeksi korealaisten vangiksi. Kun Bond vapautetaan, niin häntä alettaan epäilemään tietojen vuotamisesta. James Bond päättyy Kuubaan, missä hän kohtaa kollegansa Jinxin (Halle Berry). Siellä Bond saa selville mielenkiintoisia asioitta.
Kuolema saa odottaa jatkaa samaa keskikertaista linjaa muiden 1990-luvun Bondien kanssa. Toimintaa löytyy paljon, mutta juonta ei ole niin hirveästi. Uusia härveleitä on kehitelty. Tosin nyt on kyllä menty aika typerään suuntaan. Eiväthän Bond-elokuvien teknologia kovin realistisia ole koskaan olleet, mutta DNA-siirto (siis koko perimä, eikä vain yksittäisiä geenejä) ja näkymätön auto ovat kyllä jo liikaa. Toinen epämiellyttävä juttu on kamerakikkailut, kuten esimerkiksi nopeat leikkaukset. Tällainen tuntuu olevan kovasti in-juttu 2000-luvulla. Tässä leffassa myös hahmot aina sanovat jotain, kun tappavat pahiksen. Tämä ei oikein sovi mielestäni Bond-elokuviin. Onhan ennenkin höpisty jotain pahisten listimisen yhteydessä, mutta ei se näin laajaa Bond-elokuvassa ole aiemmin ollut.
Tosin jotkut jutut ovat ihan toimivia. Varsin hyvä temppu oli pistää eri paikkoihin leffaa pieniä viittauksia aiempiin Bond-elokuviin. Myös alkukrediitit ovat visuaalisesti hienoja, vaikkei taustalla kuuluva laulu Madonnan tulkitsemana olekaan Bondien parhaimmistoa. Myös Bondin alkuseikkailun tyly päätös on onnistunut oivallus. On vaihteeksi hyvä nähdä, ettei 007 ole aivan voittamaton. Tässä leffassa Pierce Brosnan yltää melkoiseen roolisuoritukseen. Harmi, ettei häntä nähdä seuraavassa Bond-leffassa. Toivottavasti siihen rooliin saadaan pätevä näyttelijä. Tämänkertainen Bond-tyttö Halle Berry ei osoita suuria näyttelijälahjoja, mutta kyllähän häntä mielellään katselee. Tämänkertaista Bond-pahista näyttelevä Toby Stephens tekee hyvää työtä ja onpa myös tällä kertaa pääroiston hahmoon panostettu hieman enemmän kuin edellisessä Bond-elokuvassa, Kun maailma ei riitä.
Bond, James Bond. Tuskinpa osasi Flemingin Ian aikoinaan aavistaa, millainen vaikutus tuolla nimellä tulisi olemaan populaarikulttuuriin. Pimeällä 80-luvulla kylmän sodan tuiskeeseen suunnitellun superagentin tähti alkoi himmetä, mutta vuonna 1995 tulivat Pierce Brosnan ja Goldeneye. Leffa oli hitti sekä kriitikoiden että massojen keskuudessa. Nyt Pierce Brosnan nähdään nollanollaseiskana jo neljättä kertaa. Äijä on harmaantunut charmantisti, ja pitkän linjan Bond-fanina on pakko sanoa, että Brosnan pieksee omissa kirjoissani kaikki muut Bond-näyttelijät kirkkaasti.
Die another dayn alku on piristävän erilainen. Harvinaista kyllä, mutta tällä kertaa kaikkivoipa Bond onnistuu ryssimään tehtävänsä räjähdysalttiilla P-Korean maaperällä. Mies jää panttivangiksi ja kuukausien kidutuksen jälkeen Bond lähtee pahisten perään janoten henkilökohtaista vendettaa. Tämän jälkeen Die another day palailee kiltisti tutun ja turvallisen Bond-leffan raiteille. Ympäri maapalloa ravataan kaatamassa vuoroin naisia ja vuoroin roistoja. Ja toki sekaan heitetään hieman maailmanlaajuisempiakin dilemmoja kuten suursodan estäminen.
Die another day on takuuvarma Bond-elokuva niin hyvässä kuin pahassakin. Tavaramerkiksi muodostuneiden eksoottisten tapahtumapaikkojen valinnassa on jälleen kerran onnistuttu hienosti. Varsinkin Kuuban hiekkarantojen ja Islannin jäätiköiden välinen kontrasti tuo mukavaa vipinää itse elokuvaan.
Mainiota Brosnania lukuunottamatta näyttelijätyö on bondmaisen pökkelöä. Kohuttu Oscar-voittaja Halle Berrykaan ei tee naisenergiaa uhkuvan Jinxin roolissaan mitään sellaista, mihin kuka tahansa kaunis ja urheilullinen nainen ei pystyisi.
Die another day on taattua tavaraa. Kotisohvalta käsin se voi toimia jopa valkokangasta paremmin, sillä leffateatterissa CGI-tehosteet särähtivät ajoittain ikävästi silmään. TripleX:än sun muiden MTV-sukupolven "toimintasankareiden" on turha ryhtyä hyppimään silmille. James Bond on sankari numero uno, ainakin niin kauan, kun Pierce Brosnan jaksaa vakoojan roolissa meuhkata. Eli tuskin kovin kauan.
nimimerkki: esimies
Kuolema saa odottaa on sarjan 20. Bond-pläjäys ja samalla se myöskin juhlii 40 -vuotista brittiagentin valkokangasuraa. Brosnan esittää Bondia neljättä kertaa ja vetaisee omalta osaltaan vakuuttavasti parhaan vetonsa MI6 -agenttina.
Brosnan edustaa mielestäni mainiosti nykyajan mallia salaisen palvelun agentista, tuoden esiin samalla sille kuuluvat perinteiset elementit, niitä uskollisesti kunnioittaen. Kaikesta huolimatta Brosnanissa on ehkä Conneryn jälkeen eniten mukana sitä miehistä urosenergiaa mitä Ian Fleming myös korosti kirjoissaan. Miehen karisma on kohdallaan, sitä ei voi kiistää.
Elokuva alkaa vauhdikkaalla pre-titles osiolla kuten aina. Sen jälkeen katsojille isketäänkin luu kurkkuun. Alku saattaa nimittäin järkyttää tavallisuudesta poikkeavalla käänteellä, mutta ei hätää, kun asiat saadaan rullaamaan palataan pienen jälleensyntymän kautta jälleen turvallisiin kuvioihin. Peruskuviohan on jälleen sama. Mielipuolinen pohatta hautoo karmeita rikoksia maailman menoksi. Enempäähän ei tarvita, se on jo todettu 19 kertaa aiemminkin.
Tällä kertaa roolit ovat todella onnistuneita, joka saralla. Pääpahista Cranesia rohkean karrikoidusti esittävä Toby Stephens on Brosnanin ajan Bond-pahiksista paras. Tietenkin Halle Berry loistaa Bondin vastanäyttelijänä, antaen todellakin sen vastauksen, mitä oikeastaan on pitkään jo odotettukin. Itseasiassa rooli on niin ympäristöön sopiva että katsoja helposti ajattelee ettei tämä voi jäädä tähän...
40-vuotinen taival elokuvasarjalla on niin käsittämättömän pitkä aika että on selvää että mielipiteet ja omat suosikit löytyvät jonkin aikakauden tai Bond-näyttelijän tiimoilta. Juhlakaluna toimivaan elokuvaan on ympätty ovelasti mukaan viittauksia koko filmografiasta, sitä kuitenkin sen kummemmin alleviivaamatta. Se on Bondien parissa kasvaneelle seuraajalle mannnaa seurattavaa. Koko historiansa aikana sarja on kummallisesti kerännyt melkoisen läjän katsojakuntaa, joka joka ikinen kerta on jakanut katsojat eri leireihin.
Kuolema saa odottaa onnistuu loistavasti luomaan nahkansa uuden ajan Bond-elokuvana. Se oikeastaan palauttaa mieleen sen entisajan riemun mikä Bondeissa vallitsi. Elokuvasarjaa on pääsyt vaivaamaan lievä tosikkomaisuus turhan paljonkin sitten Mooren päivien. Nyt on onnistuttu tuomaan sitä vanhaa Bond-taikaa mukaan, tietenkin 2000-luvun maailman keinoin. Bond-asteikossa tässä sijoitutaan kärkipäähän, sen voi todeta jo ensikatsomalta.
Onpa jälleen Bond-maakarit murjasseet leffan. Näin tuoreeltaan Kuolema saa odottaa nousee henk.koht. Bond-listojen kärkipaikoille. Perusteluni ovat:
1. Uudet kujeet
Jokaiseen Bondiin on ihme kyllä keksitty aina uusia härveleitä joilla on tarkoitus lahdata tai jahdata. No niin käy tässäkin tapauksessa, mutta suurin uutuus on lievä Bond-kaavan uudistus. Alku yllättää. Lisäksi toteutustavassa on havaittavissa jotain Matrixia ja Hiipivää tiikeriä. Sopivasti toki, siten että perus-Bond viritys pysyy yllä, mutta tuoden Bondin tälle vuosituhannelle myös filminä.
2. Ohjaaja Lee Tamahori
Lienee puolimaori Lee Tamahorin ansiota että Bondiin on saatu uusia toteutustapoja. Tuskin kukaan perusactionohjaaja olisi uskaltanut/osannut tuoda uutta visuaalisuutta filmiin. Vaikka sälää lentää totuttuun tapaan, niin ajoittaiset synkätkin pätkät antavat mukavasti maustetta menoon.
3. Halle Berry
Toivottavasti Halle Berryn roolia Jinxinä jatketaan. Näinhän maailmalla uumoillaankin, mutta toivon mukaan se tapahtuu roolin edellytyksillä, eikä Berryn mojovien muotojen ansiosta. Jotain Felix Leiter -tyylistä pysyvää komppista Bond nyt vaatisi. Siihen on olemassa loppukuvien perusteella selkeät nuotit.
4. Bond-tribuutti
Kuolema saa odottaa on täynnä vihjeitä muista sarjan tuotoksista Bond-friikeille bongattavaksi. Se joka rikastuttaa hyllyään Special Edition -DVD:llä saa selvyyden joka ikisestä viittauksesta muihin Bondeihin. Leffan voi nimittäin katsoa siten että ruutuun ilmestyy "lappu" missä kerrotaan mm. viittauksista - ja onhan siellä muutakin vinhaa knoppitietoa.
Kaikkiaan uskon että Kuolema saa odottaa nousee ajan myötä jonkinmoiseksi Bond-leffojen rajapyykiksi. Itse tarinatyyli tai kätevä sanailu ei ole muuttunut miksikään, mutta maailman pelastamisen ohella olen näkevinäni sopivaa ravistelua toteutustavassa.
Ja pakko sitä Special Edition -DVD:tä on vielä mainostaa. Paketti sisältää 2 lättyä ja enkä varmasti ole kovin väärässä jos arvostelen pläjäyksen yhdeksi parhaimmista kokonaisuuksista.
20. James Bond sisältää paljon viitteitä aiempiin sarjan elokuviin ja muihin juttuihin, kuten piiloviitteen Q:ksi ylennetyn R:n eli John Cleesen muinaiseen Silly Walk -sketsiin. Huumori jää silti vähälle, mutta jotenkin ote on rennompi kuin Bondissa nr. 19. Eikä tällä kertaa ole lähdetty juonikuviossakaan mutkittelemaan liiaksi.
Aika monelta katsojalta on mennyt usko vanhaan kunnon nollanollaseiskaan, myös M16- ämmältä. Kun teräsagentti tyrii kunnolla rutiinioperaation yhdessä vihoviimeisistä kommunismin pesistä, pomotäti päättää jättää Jimbon mätänemään sinne. Hyvä päätös, sillä henk. koht. tykkäsin muchos Piercen animaalisesta karvapeitteestä - jonka takaakin hän kykeni ilmentämään loistavasti näyttelijänkykyjään.
Pahis on tällä kertaa pohjoiskorealainen, mikä on tietysti kompromissivalinta. Nykyaikaa vilautetaan geenimanipuloinnin muodossa ja babe Jameksen kainalossa on vaihteeksi tummahipiäinen. Naisten voittokulku Bondin maailmassa jatkuu ja siksipä Halle Berryn moitteettomasti tulkitsema agentti Jinx ei Jameksen takana jaksa paljoa piilotella. Hän on selkeästi se, joka määrää tahdin, vaikka Bondille on kirjoitettu muutama tasa-arvoa kohentava kohtaus.
Bondien ongelmana on, että jos niiden kaavaa muutetaan liiaksi, ne eivät luonnollisesti enää ole Bond-elokuvia, eikä niistä silloin välttämättä pidetä. Ja toisaalta, jos vanhaa rataa jatketaan, kukaan ei tykkää, kun elokuva ei annakaan mitään uutta. Tämän ”juhla-Bondin” probleema on tuota jälkimmäistä laatua. Leffa on okei kuin mikä tahansa liukuhihnatuote. Sääliksi käy.
Syksyn xXx-tykityksen tuottaman pettymyksen jälkeen tuli valittua viikonlopun leffaksi se aito ja oikea Bond. Komea ja ronski sankari, upeita naisia, kauniita maisemia ja hengästyttävän kiihkeä juoni - tai sitten ei.
Jo alkukohtaus sai kiemurtelemaan nolostuksesta - kumiasusta kuoriutuva James oli niin täysin väärässä ympäristössä. Seuraavan idioottimaisuuksiin venyvän takaa-ajokohtauksen aikana alkoikin leffan pääjuoni sekiytyä, tavanomaisine käänteineen. Mutta sitten alkaa tapahtua! Alkutekstien aikainen kuvavirta Madonnan rytmittämänä on leffan parasta antia kerronnallisesti. Ensi kerran koin James Bond elokuvassa hetken, jolloin kuva oli niin raaka ja paljas, että jouduin sulkemaan silmäni.
Ikävä kyllä tämän elokuvan tähtihetken jälkeen luisutaan taas vanhoille rapaisille raiteille. Bondi tulee ja menee ja tapaa kauniin naisen ja pahiksen ja on suuri keksintö ja politiikkaa ja kuoleman uhka ja älyvapaita keksintöjä ja kaiken keskellä kulahtaneen näköinen Pierce Brosnan yrittää hönkiä eloa myyttiseen sankariin, jonka ohi aika ajoi näkymättömällä autolla kai joskus 80-luvulla.
Uuden Bondin parasta antia ovat sen naiset, ääneellään Madonna (jonka näyttelijäsuoritus tosin olisi voinut yhtä hyvin päätyä leikkauspöydälle) ja Halle Berry, joka osoitti omaavansa aineksia todelliseen kick ass- naissankaruuteen, vaikka formaatin mukaisesti saikin antautua Jamesin pelastettavaksi. Mutta mielikuva jäi, että tämä mimmi pärjäisi ihan omillaankin. James Bond itse - mahtoiko se xXx sittenkään kopioida Jamesia, vai yrittikö James epätoivoisesti esittää xXx:ää? Ainakin Vin Diesel kumipuvussa herättäisi tässä katsojassa aivan erilaisia tunteita.
Nimimerkki: olga
Arvostelija
olga
Vieras
Pierce Brosnan on neljännen kerran Bondina ja sen kyllä huomaa. Bond on entistä kovempi ja hauskempi. Tämä saa minut vakuuttuneeksi siitä, että Pierce on täydellinen valinta Bondiksi tälle aikakaudelle ja hän nousee jopa Conneryn ja Mooren rinnalle.
Tässä Bondissa Q:n paikan ottanut John Cleese on oiva mantelinperijä Desmond Llewelynille. Cleese varusti Bondille taas luotettavan Astonin kaikilla mausteilla ja elokuvassa muutenkin on huikea määrä silmänruokaa, niin naisia kuin autojakin.
Sanoisin tämän olevan paras Bond elokuva jonka Brosnan on tähdittänyt, jo pelkästään hänelle sopivien sanontojen käyttö vitseinä tekee tästä nautittavaa katsottavaa. Bond-tyttö Halle Berry on myös vakuuttava näky Jinxinä ja loi mukavan vastapainon Brosnanille. Juoni oli Bondille ominainen satelliitteineen, mutta sisälsi silti paljon uutta.
Ainoat virhepisteet menevät musiikille, Madonna ei saanut tunnariin samaa potkua joka tekee Bondin alkukrediiteistä viihdyttävämpiä. Onneksi alkukrediittien visuaalinen toteutus vetää huomion pois laulusta mahtavilla sommitteluillaan ja värien valinnalla.
Nimimerkki: Shuriken
Arvostelija
Shuriken
Vieras























































