Jali ja suklaatehdas (2005)

Pieni poika nimeltä Jali (Freddie Highmore) elää köyhän perheensä kanssa romahtamispisteessä olevassa mökissä. Samaan aikaan makeisvalmistaja Williy Wonka (Johnny Depp) pakkaa viiteen suklaalevynnsä kultalipun, jolla pääsee vierailulle hänen tehtaaseensa. Jalin syntymäpäiväkin lähestyy, ja hän saa suklaalevyn. Se ei sisällä lippua, mutta pian Jali saa mahdollisuuden ostaa uuden levyn. Ja mitähän tuo levy sisältääkään, ellei erästä tiettyä arvokasta kultalippua. Ja siitä alkaa seikkailu.

Elokuvan juoni on mielenkiintoinen, ja erikoistehosteetkin ovat hienoja. Näyttelijäntyökin on hyvää, ja Tim Burton tekee hyvää työtä ohjaajana. Johnny Depp on loistava roolissaan omalaatuisena suklaatehtailija Willy Wonkana, ja Freddy Highmore on oikein hyvä roolissaan Jalina. Eikä muissakaan näyttelijöissä mitään valittamista ole, kaikki tekevät hyvät roolisuritukset.

Vaikka tämä ei täydellinen elokuva olekaan, niin aivan ehdottomasti Jali ja suklaatehdas on hyvä elokuva, joka pitää katsojan virkeänä alusta loppuun. Tehosteetkin ovat komeita, mutta elokuva ei keskity vain erikoistehosteisiin, vaan nimenomaan tarinaan ja näyttelijäntyöhön. Willy Wonka ei ilmeisesti tiedä mitä vakavuus merkitsee, mutta huomaakin sitten jotakin minkä hän on unohtanut pitkäksi aikaa.

Jali ja suklaatehdas on myös opettavainen elokuva. Se kertoo selvästi että mielikuvitus on aina hyvä olemassa, ja kertoo ettei kaiken aina pidä olla vakavaa. Ja loppuratkaisu kertoo selvästi, että maailmassa perhe on aina se tärkein. Tämä on siis paitsi viihdyttävä ja hauska, myös erittäin opettavainen elokuva, jonka katsoo mielellään useaan kertaan.

Meillä on kyseisestä elokuvasta kahden levyn erikoisjulkaisu, jota voi myös suositella. Ensimmäinen levy sisältää elokuvan ja trailerin, ja kakkoslevyltä löytyy runsaasti extroja. Jali ja suklaatehdas on elokuva, joka pitää katsojat vireänä aina vain, ja jonka katsoo mielellään.
Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään lastenelokuva, vaan se sopii kaikenikäisille.

Pisteet:
Arvosteltu: 02.03.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

vomppa_98
Käyttäjä
18 arvostelua

Tämä elokuva on Tim Burtonin ja Johnny Deppin neljäs yhteinen tuotos. Burtonin luottoa ei löydy pelkästään Deppiltä, vaan tähän elokuvaan Burton on kerännyt myös muita vakiokasvojansa, kuten mm. Helena Bonham Carter (Corpse Bride, Big Fish, Apinoiden planeetta) ja Christopher Lee (Corpse Bride, Päätön ratsumies). Aina kuitenkin Johnny Depp - Tim Burton kaksikko on onnistunut luomaan jotain mestarillista. Kuinka käy tällä kertaa, kun elokuva tehdään Roald Dahlin klassikkosadun Jali ja suklaatehtaan pohjalta.

Jali (Freddie Highmore) on kiltti poika köyhästä perheestä, joka ihannoi suklaatehtailija Willy Wonkaa (Johnny Depp) ja haaveilee hänen tapaamisestaan. Perheen piiristä löytyy isoisä Joe (David Kelly), joka on ollut Wonkalla töissä taannoin, mutta joutunut kilometritehtaalle, kun Wonka lopetti tehtaansa pyörittämisen. Sittemmin tehdas on herännyt uudelleen eloon, vaikka sen mystisestä omistajasta tai hänen työntekijöistään kukaan ei ole nähnyt vilaustakaan. Jalin toiveisiin vastataan, kun herra Wonka kätkee suklaalevyihinsä 5 kultaista pääsylippua, jotka oikeuttavat niiden saajat vierailemaan Wonkan tehtaassa. Jali on onnekas löytäessään viimeisen lipun ja näin pääsee vierailemaan Wonkan ihmeellisessä tehtaassa neljän muun lapsen kanssa. Wonka on lisäksi luvannut yhdelle lapselle erikoispalkinnon, joka toteuttaa villeimmätkin unelmat. Seikkailu siis alkakoon.

Jali ja suklaatehdas on erittäin taitavasti tehty aikuisille suunnattu satu, eli siis noudattelee Burtonin aiempia tuotoksia. Täytyy sanoa, että Tim Burton on valtavan taitava omassa ammatissaan. Ei aikuisille suunnatut elokuvat tarvitse aina olla vakavahenkisiä todelliseen maailmaan perustuvia, vaan tällainen satumaailman seikkailu varmasti maistuu monelle aikuisellekin. Vaikka elokuva myös dubattiin suomeksi (karseata, en suosittele kenellekään) selkeästi lapsikatsojia ajatellen, en luonnehtisi tätä millään tavalla pelkästään lastenelokuvaksi. Se voi ehkä ulkoisesti näyttää lasten elokuvalta, mutta suurin osa elokuvan asioista on suunnattu aikuisille, ja menee varmaankin lapsosilta ihan ohi.

Jokaiseen satuun kuuluu tietenkin opetus. Niitä löytyy tästäkin elokuvasta. Katsoessani elokuvaa kolmatta kertaa mieleeni nousi David Fincherin ohjaama elokuva Seitsemän. Tässäkin elokuvassa käsitellään joiltakin osin kuolemansyntejä ja niiden aiheuttamaa pahaa karmaa. Jalissa ja suklaatehtaassa kuolemansynneistä on edustettuna mässäily, ylpeys, ahneus, viha ja kateus. Kuten kaikki varmaan tietää, näitä syntejä tulisi välttää, ja elää kunnollista, nöyrää ja hyväsydämmistä elämää. Tämä onkin yksi elokuvan tärkeimmistä opetuksista.

Jo alkumetreiltä käy ilmi, että Jali ja suklaatehdas on Tim Burtonin elokuva. Sen tunnistaa jo hyvissä ajoin, vaikka ei näkisi minkäänlaisia tekijätietoja. Leffassa on vain niin Burtonmainen ilme, jota ei voi ainakaan kovin helpolla selittää. Useat viittaukset Burtoinin aiempiin elokuviin ovat hauskoja ja kaltaiselleni leffafriikille ne tuovat miellyttäviä ahaa-elämyksiä.

Jali ja suklaatehdas on visuaalisesti erittäin näyttävä. Perinteinen Burtonmainen synkkyys on väistynyt lämpimän väriloiston tieltä. Lavastus on erinomaista; suklaatehtaan sisältä löytyy toinen toistaan upeimpia huoneita. Valaistus on onnistunut nappiin ja se luo elokuvaan mahtavan tunnelman. Äänimaailmakin on hienon monipuolinen ja erittäin toimiva. Kaiken kaikkiaan tekniseltä toteutukseltaan elokuva on aivan loistava ja hyvin toimiva paketti.

Tim Burtonin luottomies Danny Elfman on jälleen luonut elokuvaan mestarilliset musiikit. Mies on päässyt myös mikrofonin ääreen; hän toimii lauluissa Umppa-Lumppien äänenä. Neljän elokuvassa esiintyneen kappaleen sanoitukset ovat lähteneet itse Roald Dahlin kynästä. Kappaleet itsessään ovat hyvin ilkeitä, mutta samalla hauskoja ja ne jäävät tarttuvan melodian vuoksi soimaan päähän hyvin helposti.

Jali ja suklaatehdas vilisee useita herkullisia, vaikkakin melko pinnallisia, hahmoja. Näistä parhaimmat ovat, Wonkan lisäksi, tietenkin mahtavan karkeat neljä riiviökakaraa: Aukusti Lihavisto, Marina Hillo, Orvokki Jauhiainen ja Ari Telkkari. Ujon ja hiljaisen Jalin hahmo jää pahasti taka-alalle, kun nämä toiset lapsukaiset alkavat rällästämään tehtaassa. Ei pidä myöskään unohtaa uskollisia, mutta ilkeitä Umppa-Lumppia, jotka onnistuvat hauskuuttamaan katsojaa monen monta kertaa.

Hahmojen kirkkaimpana kruununa loistaa itse Willy Wonka. Mökkihöpertynyt Wonka on todella monipuolinen hahmo. Välillä hän on sympaattinen, hauska ja säälittävä ressukka ja välillä taas julma, ahdistava, pelottava ja sadistinen hahmo. Huvittavuuttakin Wonkasta löytyy, eteenkin hänen typerien ja luokkaavien kommenttien muodossa. Monisäikeisyys on Wonkan roolihahmon ehdoton vahvuus, ja elokuvan kantava voima. Roolihahmo pitää huolen siitä, että elokuva ei uppoa unohduksen syövereihin.

Näyttelijät onnistuvat Jalissa ja suklaatehtaassa loisteliaasti. Eteenkin lapsinäytelijät Anna Sophia Robb, Julia Winter, Jordan Fry ja Philip Wiegratz pääsevät revittelemään rooleissaan oikein kunnolla. David Kelly on hyvä isoisä Joena, ja David Morris hauskuttaa kyynisenä isoisä Georgena. Myös Noah Taylor ja Helena Bonham Carter tekevät hyvät roolit optimistisina Jalin vanhempina. Mielestäni ärsyttävimmän ja pitkästyttävimmän roolin tekee Freddie Highmore Jalina. Jotenkin Highmore ei vain saa puhallettua tarpeeksi henkeä tylsään Jalin hahmoon.

Rankimman näyttelijän työn tekee tässä elokuvassa kuitenkin Deep Roy, joka näyttelee jokaikisen Umppa-Lumpan liikkeet erikseen. Erityisen raskaaksi osoittautui Royn mukaan koreografiat, sillä hän sanoo, ettei hän osannut tanssia ollenkaan ennen kuin opetus roolia varten alkoi. Roy siis joutui näyttelemään tuhansia ja tuhansia ottoja luodakseen kaikki Umppa-Lumpat ja niiden liikkeet. Näin raskaasta työstä on jo nostettava hattua ja annettava iso käsi Roylle.

Willy Wonkan roolilla riitti ottajia. Mm. Christopher Walken, Nicolas Cage, Will Smith, Brad Pitt, Bill Murray, Robert De Niro ja Deppin kamu Marilyn Manson olivat roolin perässä. Rooli kuitenkin myönnettiin Johnny Deppille. Hyvä, että myönnettiin. Sillä Johnny vetää Willy Wonkan roolin todella mahtavasti. Pienillä eleillä Johnny kykenee muuttamaan sympaattisen Wonka ahdistavan pelottavaksi ja yhtä pienillä eleillä takaisin hauskaksi hassuttelijaksi. Roolityö on niin kertakaikkisen monipuolinen ja upea, ettei sitä voi kehua tarpeeksi. Ei ihme, että Burton luottaa tähän mieheen kuin kiviseinään. Tästä roolisuorituksesta ei voi muuta antaa kuin täydet ***** -laakia. Hienoa. Taas Depp näytti kuinka mahtava näyttelijä hän onkaan.

Jalia ja suklaatehdasta voi luonnehtia koko perheen elokuvaksi, vaikka se on enemmänkin aikuisille suunnattu satu. Lapset eivät saa lähellekään tästä elokuvasta niin paljon irti kuin aikuiset. Roald Dahlin tarina on upeasti sovitettu elokuvaksi, jonka kirkkaimpana tähtenä loistaa Johnny Depp. Burtonin luomus on todella mahtava satu, jota ei voi oikeastaa verrata mihinkään muuhun elokuvaan. Suosittelen tätä kaikille, sillä tämä leffa on uniikki; ainoa laatuaan.

nimimerkki: John Christopher Depp II

Pisteet:
Arvosteltu: 04.09.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

John Christopher Depp II
Vieras

Tim Burtonin ohjaamaa leffaa valitsee aina hiukan ristiriitaisin tuntein - lähes aina saa hyvän elokuvan mutta takuuvarma on sen hämmentävyys. Niin käy myös Jalin ja suklaatehtaan kanssa.

Elokuva perustuu Road Dahlin rakastettuun lastenkirjaan, joka kertoo köyhän perheen pojasta,Jalista,ja menestyvän suklaatehtaan omistavasta Vili Vonkasta. Vili Vonkka on vuosikausia ollut sulkeutuneena tehtaaseensa, mutta nyt järjestää kilpailun jossa suklaisiin on piilotettu viisi kuponkia, jotka avaavat ovet Suklaatehtaaseen. Jali löytää onnenkantamoisella yhden setelin ja ostaa sillä suklaan - josta paljastuu kultainen etukuponki. Mutta Suklaatehtaan ovien takana on kaikenlaista ja vielä mysteerisempi on sen omistaja.

Loistava Johnny Depp vetää silinterin päähänsä ja muuntautuu Vili Vonkaksi kuin olisi luotu rooliin. On uskomatonta,miten yksi mies voi muuntautua eri ihmisiksi merirosvokapteeniksi, liikemieheksi tai suklaatehtailijaksi - oikeastaan harva pystyisi sanomaan mihin Depp ei pystyisi.
Sympaattista Jalia näyttelee Freddie Highmore, nuori lupaus joka on yhtä vaatimaton ja ujo kuin Jalin pitää ollakkin. Sivunäyttelijät ovat yhtä ärsyttäviä tai sympaattisia kuin pitääkin.

Erikoistehosteet ovat maksaneet paljon - ja se näkyy.Upea suklaamaa ja umppa-lumpat ovat juuri oikean näköisiä (paitsi umppa-lumppajen käsittämättömät kumipuvut) ja silmiähivelevä suklaa ja karkki saavat veden herahtamaan kielelle. Musiikki on aika kummallista, mutta sopii elokuvan omituisuuteen ja samalla sympaattisuuteen.

Kokonaisuutena Jali ja suklaatehdas on koko perheen elokuva, opettavainen ja sydäntä lämmittävä kokonaisuus, joka ei ihan heti tule unohtamaan. Ainakin sen loihtii veden kielelle ja hymyn huulille.

nimimerkki: Welhotar

Pisteet:
Arvosteltu: 05.03.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

Welhotar
Vieras

Mitä saadaan kun otetaan Roald Dahlin uskomaton tarina sekä herrat Burton, Elfman ja Depp, niputetaan ne yhteen ja haudutetaan mielikuvituksen ja lapsenmielisyyden kyllästämässä sekametelisopassa miedolla lämmöllä? Sanoisin, että uskomattoman monitasoinen ja vivahteikas suupala, jota kelpaa tarjoilla pienten paperisateenvarjojen kera.

Tämä matka eriskummallisten hahmojen ja makeisten maailmaan alkaa kun köyhän perheen hyväsydämminen ja lutunen poika Charlie (uskomattomat silmät omaava Freddie Highmore) saa kuulla kilpailusta, jonka voittajat pääsevät vierailulle mystiset piirteet saaneeseen suklaatehtaaseen. Tehtaan itsekin mystinen omistaja, Willy Wonka (aina yhtä lumoava Depp), on sujauttajanut viisi kultaista lipuketta suklaalevyihin, joiden haltiat pääsisivät astumaan sisään tehtaan lukituista porteista ja näkemään sen salaisuudet. Voi olla yllätys, että sattumoisin sankarimme Charlie on yksi näistä onnekkaista.

Tim Burton on todellakin onnistunut luomaan burtonmaisen elokuvan, jonka maailma on sopivasti vinksallaan. Leffa on todellakin oikea satu, ne joiden sydämmet ovat täyttä kultaa tulevat olemaan onnellisia elämänsä ehtoolle ja nirppanokkaiset, itseään ajattelevat kivisydämmiset ihmisrauniot saavat painua metsään muiden kohtalotovereidensa kanssa. Elfmanin musiikki luo taas uskomattoman kaikupohjan Burtonin työlle ja Deppin ja loistavien lapsinäyttelijöiden kerma koristelee kakun viimeistä kuivunutta reunaa myöten.

Jos tälläisiä satuja tehtäisiin enemmän olisi maailma parempi paikka. Hiiteen yllättävät loppuratkaisut ja böö-efektit. Tämä on mielikuvituksen juhlaa, jossa ilotulitukset räiskyvät, juodaan alkoholitonta shamppanjaa ja maiskutellaan kolmen ruokalajin purkkaa.

nimimerkki: Salina

Pisteet:
Arvosteltu: 25.01.2006
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Salina
Käyttäjä
6 arvostelua

Alkuperäinen versio

Pikkupoika Jali (Freddie Highmore), on noin 10-vuotias tavallinen poitsu, joka unelmoi pääsevänsä legendaarisen Willy Wonkan (mahtava Johnny Depp) legendaariseen suklaatehtaaseen. Wonka päättää piilottaa viiteen suklaalevyyn viisi kultaista lipuketta, joiden löytäjät pääsevät huoltajansa kera reissulle tehtaaseen. Charlie, joka perinteen mukaan syö kokonaisen suklaalevyn vuodessa(!) pääsee tietenkin yhtenä viidestä lapsesta Wonkan ihmetehtaaseen ihmettelemään mm. Umppa-Lumppia (Deep Roy), herkkulaaksoa, sekä muita ihmeitä. Wonka nääs vain inhoaa lapsia koko suklaasydämensä pohjasta.
Kaikki lapset, paitsi Charlie ovat kuitenkin hemmoteltuja pirulaisia, vailla minkäänlaista kuria.

Näyttelypuoli on mahtavaa, kuten Burtonleffoissa yleensä. Johnny Depp sopii kieroutuneen, häiriintyneen ja oudon mökkihöperö-Wonkan rooliin kuin kello ranteeseen. Jalia (aaaaaaargh, niitä suomentajia...) näyttelevä Freddie Highmore on myös hyvä roolissaan, vaikka kaikki jäävät Deppin varjoon oikein kunnolla. Myös Deep Roy sekä Helena Bonham Carter osaavat asiansa.

Musiikki on tavallisentyypillistä Danny Elfmania. Vai onko? No ei todellakaan. Hilpeiden alkuasukkaiden hilpeät pilkkalaulut ovat jotain täysin uutta, mullistavaa ja ällisyttävää.

Visuaalinen puoli on loistavaa ja satumaailma hakee vertaistaan. Palavat nuket, lentävä hissi, Umppa-Lumpat ja kaikki tuo ennennäkemätön loistavuus tuo mieleen... tuo mieleen... ei mitään. Tällaista kun ei olekkaan tehty ennen.

Deppin aluksi inhottavalta tuntuva Willy Wonka-hahmo paljastuukin loppuun päin yllättävän koskettavaksi hahmoksi. Mies tekee sellaisen roolin, että huhhuh... Hänen hymynsä tuo mieleen jopa Jack Nicholsonin.

Viittä tähteä ei heru, mutta neljä ja puoli heruu. Ja sen pistemäärän tämä kyllä ansaitsee.

nimimerkki: Jope Pitkäviha

Pisteet:
Arvosteltu: 24.10.2005
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Jope Pitkäviha
Käyttäjä
36 arvostelua

Kyseessä on alkuperäinen versio. Dupattua kehoitan suosiolla välttämään.

Suosikkiohjaajani Tim Burtonin uusin oli aiheuttanut ainakin itselleni hyvin ristiriitaisia odotuksia. Nimekäs tekijäkaarti, Burton, Danny Elfman ja Johnny Depp kun eivät yhteistyössä olleet vielä kertaakaan epäonnistuneet. Toisaalta elokuva, joka perustuu lastenkirjaklassikkoon, ei ole vielä kertaakaan ollut oikeasti hyvä (kuten esimerkiksi Mike Myersin pohjanoteeraus elokuva Katti). Ristiriitaista ilmapiiriä sekoitti myös Gene Wilderin 1970-luvun version osoittautuminen ihan hyväksi.

Noh, ongelma tuli ratkaistua sitten kun läksin suklaalevysen ja karkkipussin kanssa iki-ihanan elokuvateatteri Rion saliin. Sali pimeni ja alkutekstien syöksähtäessä kankaalle luottamukseni koki yhtäkkiä suuren nousun.

Elokuva kertoo siis Jali-pojasta, joka asuu köyhän perheensä kanssa ikälopussa talossa keskellä kylää, jossa sijaitsee myös maailman suurin, mutta samalla salaperäisin suklaatehdas, jonka omistaja Willy Wonka on ollut linnoittautuneena sen sisään jo erittäin pitkän ajan, jolloin kukaan ulkopuolinen ei myöskään ole sen sisään astunut. Mutta eräänä päivänä Wonka lähettää ilmoituksen, jossa hän kertoo laittaneensa viisi kultaista lippua suklaapatukoihinsa, jotka oikeuttavat sisään pääsyyn tuohon mysteeriseen tehtaaseen. Kuinka ollakkaan, Jali on yksi heistä.

Elokuva perustuu siis edesmenneen Roald Dahlin klassikkokirjaan, joka ei ole ajan saatossa menettänyt yhtään tehojaan. Täytyy vain sanoa, että Burton oli todellakin oikea mies ohjaamaan tätä elokuvaa.

Elokuva oli ristiriitaisista odotuksistani huolimatta positiivinen yllätys, sillä en muista vielä tänä vuonna elokuvissa nähneeni yhtään elokuvaa, joka olisi saanut minut yhtä hyvälle tuulelle. Burtonin ohjaus toimii tälläkin kertaa erinomaisesti ja visuaalisesti elokuva on suorastaan häikäisevän upea, jopa aikuiskatsojalle.

Tälläkin kertaa Burtonin kuvaa sävyttää Danny Elfmanin musiikki, josta voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen artikkelin: niin uskomattomia, puoli-ironisia, melodisia, ja kuumia rytmejä ei ole varmaan kukaan ikinä pystynyt luomaan. Musiikki tuo mieleen jopa 1960-luvun lopun psykedeelisen rockin, vaikkei sitä olekkaan. Jos pidit Saksikäsi Edwardin goottisista rytmeistä, saat toki niitäkin, mutta elokuvan muutamat kappaleet tulevat sinulle täytenä, mutta huumaavana yllätyksenä.

Jälleen kerran kehuja kerää myös Johnny Depp, jonka roolisuoritus voittaa jopa mielestäni loistosuorituksen 1970-luvun versiossa tehneen Gene Wilderin. Deppin Wonkan ihmeelliset vertaukset Michael Jacksoniin ihmetyttävät minua, onko jollain oikeasti tarkoituksena keksiä Deppistä mitä tahansa haukuttavaa? Itselleni mitään tuollaista ei tullut mieleenkään.

Muutkin näyttelijät hoitavat homman kotiin, jopa lapsinäyttelijät keräävät tällä kertaa kehuja, paitsi mitä nyt Jalin näyttelijä ei ole mitään maailman mielekkäimpiä kasvoja, mutta se ei kuitenkaan estä hahmon kasvamista sympaattiseksi persoonaksi.

Kaikin puolin elokuvassa on lähes kaikki kohdallaan. David Kellyn, Helena Bonham Carterin ja Missi Pylen roolisuoritukset ansaitsevat erityismaininnan. Myös vanhan kunnon Christopher Leen näkeminen ilahduttaa vahvaa kauhufania.

Juonellisesti Jali ja suklaatehdas oli myös posiitivinen yllätys, jos sitä vertaa esimerkiksi Gene Wilder -version pienimuotoiseen ja mielestäni hieman epäonnistuneeseen käsikirjoitukseen. Muutamia hieman pitkäksi venähtäneitä kohtauksia löytyy, mutteivat ne paljon kokonaisuutta häiritse. Sanoma ei jää epäselväksi, mutta mitä on haluttu sanoa esimerkiksi Umppa-Lumpilla, voi jokainen muodostaa tulkintansa. Moniulotteinen teos siis.

Kokonaisuutena Jali ja suklaatehdas on taattua Burtonia, visuaalisesti upeassa paketissa oleva moniulotteinen ja muhkea satu, joka sopii kaikille, vaikka ihan pikkulapset kannattaakin kotiin jättää. Vanhempien katsojien ei kannata säikähtää elokuvaa muka lapsille suunnattuna, koska siitä ei todellakaan ole kysymys, vaan Burtonille tyypillisestä Fantasian asuun puetusta, kantaaottavasta, huumorilla sävytetystä seikkalusta, jossa on mukana hyviä pointteja yhteiskunnasta. Mikäli pidit muista Burtonin elokuvista, tulet varmasti pitämään tästäkin. Muidenkin kannattaa ilman muuta kokeilla. Suosittelen.

nimimerkki: Sano mitä sanot

Pisteet:
Arvosteltu: 19.09.2005
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Sano mitä sanot
Tähtääjä
166 arvostelua

(Alkuperäinen versio, ei dubattu:)

Riehakkaan makeilla lavasteilla koreileva Jali ja suklaatehdas on jo ainakin toinen versio Roald Dahlin kuulusta lastenkirjasta. Ensimmäisessä versiossa suklaatehdasta pyöritti punapää Gene Wilder, nyt kitkeränhauska Johnny Depp. Ja mitä tarkoittaa ”kitkeränhauska”? Vähän samaa, kuin panisit suuhusi kirpeän hedelmäkarkin hyvissä pippaloissa.

Jali tai, kuten alkuperäisessä versiossa sanotaan, Charlie (Highmore) on pikkupoika, joka elelee yhdessä perheensä kanssa suuren kaupungin laitamilla. Perheen tönön on tuuli tuivertanut vinoksi. Isäpappa (Taylor) tekee hommia hammastahnatehtaalla ja äiti (Bonham Carter) kuokkii jäisestä maasta päivittäin kaalikeiton raaka-aineet. Koko kaupunkia varjostaa Villi Vonkan/ Willy Wonkan (Depp) suuri suklaatehdas, jossa yksi Jalin vanhoista sukulaisista väittää olleensa töissäkin. Siis siihen asti, kunnes vakoojat soluttautuivat tehtaaseen ja varastivat Wonkan herkullisimmat reseptit ja saivat miehen sulkemaan namulaitoksensa. Vaan nytpä Wonkan makeisia saa jälleen kaupasta – vaikka kukaan ei tosin tiedä, miten Wonka ne nykyään valmistaa, kun kenenkään ei tiedetä olevan hänellä töissä. Pomo itse ei ole näyttäytynyt karkkikeskuksensa ulkopuolella 15 vuoteen. Lopulta Wonka lupaa avata suklaatehtaansa salat viidelle muksulle, jotka löytävät Wonka-suklaapaketeistaan kultaisen tiketin. Ja tottahan köyhä Jali on yksi näistä…

Jos klassikon osaisi tunnistaa jo pian sen syntymän jälkeen, voisi Tim Burtonin väittää luoneen tässä sellaisen. Jalissa ja suklaatehtaassa on kaikki jokseenkin ihanasti kohdallaan, vaikka (kuten monissa klassikoissa) sen juoni on perin suoraviivainen ja huumoripuolikaan ei aina varmasti nuorimpia katsojia kohtaa (joillekin nuorimmista leffa saattaa olla jopa turhan raaka palamaan syttyvine nukkeineen ja… hmmm… tappavine oravineen). Burton on huomioinut fanejaan ripottelemalla eri kohtauksiin aiemmista leffoistaan muistuttavia asioita, kuten pääkallokarkkeja (Painajainen ennen joulua), apinoita (Apinoiden planeetta… samalla satusetä viittaa hauskasti Kubrickin Avaruusseikkailuun!), tanssia ilmassa (Beetlejuicen loppukohtaus), Johnny Deppin sakset kädessä tehtaan avajaisissa (Saksikäsi Edward)… Eikä mies tyydy viittaamaan vain omiin saavutuksiinsa, vaan huvittaa katsojia yhtä letkeästi myös muunlaisilla asioilla (suklainen kastimerkki!).

Johnny Depp on taas kerran hyvässä terässä michaeljacksonmaiseksi veistellyn Willy Wonkan housuissa. Deppillä on juuri oikeanlaista kieroutunutta huumorintajua hyypiömäiseen osaansa. Jalina nähtävä Freddie Highmorekaan ei hullumpi ole, vaikka löytyyhän niitä päteviä lapsinäyttelijöitä ympäri maailmaa… Muissakaan leffan näyttelijöissä ei valittamista ole, sillä jo Dahlin teksti antaa luvan nasevasti narskuviin ylilyönteihin ja hillittömästi hyllyviin outouksiin.

Leffan musiikki ansaitsee erikoismaininnan. Danny Elfman vaikuttaa melkein kuin syntyneen uudelleen päästyään säveltämään musiikkia tähän elokuvaan. Filkan alkupuoliskolla kuullaan sitä tuttua ja ”viuluisaa” musaa, mutta viimeistään viidakkokohtauksessa kuullaan jotain aivan erilaista. Lisäksi Elfman laulaa Deep Royn esittämien alkuasukkaiden laulut itse. Wow.

Paljoa voidaan olla mieltä siitä, mitä tässä leffassa on eettisesti ja moraalisesti vialla (esim. Wonkan alipalkatut ulkomaalaiset!). Suurin osa katsojista tulee kuitenkin luultavasti katsomaan tämän leffan hyvillä mielin loppuun asti. Semmoisiahan ne sadut ovat.

Pisteet:
Arvosteltu: 14.09.2005
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
633 arvostelua