Ranskalainen elokuvaohjaaja ohjasi synkeäsävyisiä draamoja ja toimintaa. Menestyksen myötä ukko loikkasi tulevaisuuteen, otti mukaan neljään klassiseen elementtiin ja niiden väliseen [I]puuttuvaan tekijään[/I], Leeloo Minai Lekarariba-Laminai-Tchai Ekbat De Sebatiin (Milla Jovovich) perustuvan tarinalinjan ja leffan sankarina on taksikuski Korben Dallas (Bruce Willis). Myyttinen tyyli ja aihe suorastaan rukoilee synkistelyä ja raakuuksia, mutta niiden vastapainona elokuva on kaikkea muuta – se on visuaalisesti räikeä ja jokainen siihen vaikuttava elementti saa ison kuorrutteen huvittavuutta päälleen ja jopa pahaenteinen Zorg (Gary Oldman) on vakuuttavan hupaisa hahmo.
Luc Besson ohjaa ja käsikirjoittaa melkoisen kahkoa sekametelisoppaa joka jättää olemassaolostaan melkoisen rikkonaisen jälkimaun. Mukana on hyviä toimintakohtauksia ja niiden vastapainona hyvää draamaa joka kertoo melkoisen suuresta pätevyydestä Bessonin kohdalla. Tämän genreä noudattavan tasapainottelun vastapainona on aivan mieletön määrä komediaa ja Ruby Rhod (Chris Tucker) imee kaikki katseet itseensä. Huomattavana visuaalisen sekapäisyyden lähteenä on ranskalainen ja homoseksuaali ja muotiammattinsa kauhukakara Jean Paul Gaultier vastaamassa puvustuksesta, joten siltäkin osin elokuva ei noudata tummien villapukujen ja valkeiden T-paitojen sakramenttia.
Bruce Willis on elokuvan toimintasankari jonka pätevyyslista ulottuu lattiaan ja on onnistunut möhlimään itsensä taksikuskiksi. Rooli on juuri sitä mitä odottaa ja se toimii. Gary Oldman on leffan vaatima pahis jonka pahaenteisyys rampautuu vakuuttavalla määrällä komiikkaa, joskin se on elokuvan voimakkaan komediavireen vaatimaa. Milla Jovovich on yllättävän hauras Leeloo jonka täydellisyys on silmien edessä ja fyysisen pätevyyden lisäksi pääsee näyttämään koomisiakin kykyjä viattomuutensa takia. Leffasta löytyy tukirooleista Sir Ian Holmin ja Brion Jamesin kaltaisia vakuuttavia nimiä ja jopa yhden ainoan repliikin omaava naapuri (Richard Leaf) jää mieleen todistamalla että asenne on sanastoa väkevämpi ase.
Raskas tarina täystuhon uhasta, visuaalisesti räikeä esitystapa ja isolla komediamäärällä maustettu toimintapläjäys kiskoo monista genreistä sisältöä ja Besson pyörittää niitä sujuvana salaattina, mutta ne jättävät ristiriitaisen jälkimaun. Paras tapa katsoa on jättää juoni ja draama sikseen ja keskittyä nauramaan elokuvan moninaisille hupihetkille ja ihan vaan sen silkalle yliampuvuudelle. Leffa minkä pahis melkein tukehtuu taateliin ei voi olla vakavalla naamalla toteutettu.
