Blade (1998)
- Tuotantovuosi:
- 1998
- Ohjaajat:
- Stephen Norrington
- Pääosissa:
- Stephen Dorff, Wesley Snipes
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 115 min
- Genret:
- Toiminta, Trilleri, Kauhu
- Elokuvasarja:
- Blade, Blade 2, Blade: Trinity
Sarjakuvissa henkiin herännyt piirroshahmo Blade sai ensimmäisen elokuvansa vuonna 1998. Wesley Snipesin esittämä Blade on puoliksi vampyyri ja puoliksi ihminen. Hänen äitinsä ollessa raskaana ja kantaessaan Bladea, vampyyri puri hänen äitiään ja muutti samalla Bladen olioksi, jolla on kaikki vampyyrin voimat, mutta ei mitään niiden heikkouksia.
Whistler (Kristofferson) - jonka perhe tapettiin vampyyrien toimesta - ottaa Bladen suojiinsa ja kaksi vampyyreille katkeroitunutta miestä aloittavat epätoivoisen sodan koko ajan lisääntyvää verenimijä yhdyskuntaa vastaan.
Stephen Dorffin esittämä vampyyri Frost on kunnianhimoinen psykopaatti, joka haluaa syrjäyttää kaikki ihmiset ja nostaa vampyyrit varjoista maailman valtaan.
Leffa tekee hyvin oikeutta sarjakuvahahmolle. Snipes on täydellinen Blade; tummanpuhuva, tyly ja oikeanlaisen asenteen omaava kaveri. Toimintatykitystä ja taistelukohtauksia pursuava vampyyrileffa, joka ei jätä ketään tarinasta pitävää kylmäksi.
Millään tavalla pelottava leffa ei onnistu olemaan, mutta onko tarvettakaan? Kyseessähän on aina niin legendaariseen kauhuhahmoon, vampyyriin perustuva nykyaikainen kuvaus siivekkään olion ja ihmisen verisestä sekoituksesta. Blade on toki väkivaltaisempi ja verisempi kuin muut sarjakuvahahmoihin perustuvat elokuvat, joten perheen pienemmille sitä ei ihan heti kannata näyttää. Joka tapauksessa toimiva paketti.
Sarjakuvaan perustuvan Blade-elokuvasarjan ensimmäinen osa on puhdasta viihderoskaa alusta loppuun, niin kuin kaikki sarjan kolme osaa. Aineksia parempaan olisi ollut, mutta etenkin loppupuolisko tarjoaa todellisen antikliimaksin, joka on kuin kosketuspinta tahattomaan camp-tyyliin.
Wesley Snipes vampyyrintappajana on toki cooli heitellessään one-linereitaan, mutta paljoakaan muuta todellista viihdearvoa on leffasta vaikea löytää. Useat kohtaukset naurattavat enemmän kuin ihastuttavat. Jo alussa on selvää, ettei tätä tekelettä voi tosissaan ottaa ja kieli poskella Stephen Norringtonin ohjaustyötä täytyy tarkasteleekin.
En tiedä, kuinka uskollisesti Bladen juoni on sidoksissa sarjakuvan tarinaan, mutta mielestäni vampyyrien maailmanvalloitusaikeet vetävät punaisen langan kliseisesti väärän mittapuun konteksteihin. Ikivanha profetia ja Yhdysvalloissa sijaitseva outo temppeli ovat suoraan sanoen täysin hanurista pudottaen elokuvan keskivaihella ajatellun toisen arvosanatähden pois pelistä kokonaan. Näin ollen jäljelle jää vain yksi tähti, mikä on omalta osaltaan harmillista – Bladessa kun olisi ollut aineksia parempaan ja näyttävämpään tulokseen.
Blade (Snipes) on vampyyreitä metsästävä vampyyri, joka on käytännössä immuuni heikkouksilleen. Hänen opettajansa Whistler (Kristoffersson) on väkivaltainen ja vihamielinen psykopaatti. Deacon Frost (Dorff) on opportunistinen psykopaatti. Koko tarina on siis psykoottinen.
Blade on roskaa.
Sen henkilöhahmot ovat paperinohuita ja näyttelijöiden suoritukset samaa luokkaa.
Wesley Snipesin pitäisi esittää sankaria, mutta onnistuu luomaan kuvan vain väkivaltaisesta psykopaatista, joka on vielä vastenmielisempi kuin elokuvan roisto. Kris Kristofferssonin pitäisi olla sankarin oppi-isä, mutta on vain väkivaltainen ja vielä rasistinen psykopaatti. Hän on äärimmäisen vastenmielinen. Katsoja toivoo HÄNEN kuolevan.
Onneksi joku näyttelijä tekee työtä ja Stephen Dorff vääntää hahmostaan sentään motivoidun psykopaatin. Hän on siedettävissä.
Blade on hyvistä ideoistaan ja komeasta visuaalisesta otteestaan huolimatta harmillisen psykoottinen elokuva. Muutama hyvä kohtaus tai idea on saatu mukaan ilmeisen vahingossa, mutta kokonaisuus on silkkaa roskaa.
nimimerkki: Jurpo
Blade alkaa verilöylyllä, joka antaa tavallaan vähän väärän kuvan leffasta. Ei tämä mitään tiukkapipoista räiskintää ole, vaan ilmiselvää campia. Se käy selväksi viimeistään silloin, kun Bladen frendi Whistler (Kris Kristofferson) ilmaantuu kuvaan. Mieleen tulee Conan Barbaari, Highlander ja Karate Kid. Tosin meno on hurjempaa, jopa niin huisia, että on vaarassa pudota kärryiltä kieriskellessään lattialla naurusta aina Snipesin näkemisen jälkeen. Mutta eihän tätä kai komediaksi tarkoitettu?
Campia tai ei, on kuitenkin vaikea löytää syitä katsoa Blade uudelleen. Sitä paitsi... Hopealuodilla tappaminen on yleensä liitetty ihmissusiin eikä vampyyreihin.
Täytyy tunnustaa heti aluksi että olen vampyyrileffojen suuri ystävä. Joku kummallinen viehätys noissa verenimijöissä on. Aina silloin tällöin saralla saa nauttia hyvästä perinteitä kunnioittavasta meiningistä. Blade kuuluu näihin "uuden polven" vampyyrileffoihin, joista myös on ilmestynyt monia onnistuneita tarinoita joista mainittakoon esim. Near Dark ja Lost Boys.
Nykyaikanakin vampyyreja asustelee joukossamme, tosin vähän matalampaa profiilia pitäen. Tämä mahdollistaakin heidän olemassaolonsa tavallisten ihmisten joukossa. Frost on taas vampyyrien anarkisti, se pahis joka aikoo pistää ranttaliksi ja vallata ihmiskunnan. Blade on taasen vampyyreja metsästävä heppu. Ja Bladen suonissa virtaa osaksi vampyyriverta, jonka ansiosta verenimijöiden bongaaminen on helppoa ja osa "serkkujen" ominaisuuksistakin on hallussa.
Vampyyritarinoissa perusasetelmat ovat yleensä hyvinkin samankaltaiset. Onnistuminen piileekin yleensä toteutuksesta. No Bladehan on sarjakuviin perustuva vampyyrihahmo ja se näkyy myös leffassa. Pläjäys sortuu pahimpaan. Verellä mässäily ja räiskiminen kuorrutettuna ääliömäisillä tietokone-efekteillä pistää hyvin nopeasti haukottelemaan. Ymmärään hyvin ala-asteen räkänokkia jotka pissivät hunajaa kun verenimijän pää halkaistaan ja lopusta hemmosta syntyy atomeja jotka hetkessä haihtuvat troposfääriin...hohhoijaa!!
KungFua osaava mustaihoinen vampyyri jo itsessään on todellinen neroleimaus. Ja Wesley Snipeshän on oikein saatu pääosaan. Onneksi olkoon Snipes saavutit juuri urasi kulminaatiopisteen! Normaalina pistoolia heiluttelevana ja pahiksia potkivana suunsoittajapoliisina vielä liikuttiin siedettävyyden rajoissa, mutta nyt!! Onko aivan pakko oikein todistaa kuuluvansa finaalissa olevaan pelleosastoon. Veret jatkuvasti rintapielessä irvistelevä Stephen "American Ninja" Dorff ei myöskään näytä minkäänlaisia kehityksen merkkejä ainakaan älyllisellä puolella. Sääliksi käy, muuta ei voi sanoa.
Yleensä tämä aivokääpiöiosaston tavara menee hyvinkin jakeluun kun ottaa oikean asenteen. Mutta nyt ei oikein jaksa innostua millään. Jo heti alussa oleva vampyyreiden yökerhokohtaus, joka itsessään kertoo koko leffan sisällön on huvittavan kuvottava, tylsä ja huonolla (siis oikesti huonolla) maulla toteutettu. Olisipa silloin tajunnut jo painaa stop-nappulaa...























































