Billy Elliot (2000)
- Tuotantovuosi:
- 2000
- Ohjaajat:
- Stephen Daldry
- Pääosissa:
- Gary Lewis, Jamie Bell, Jamie Draven, Julie Walters
- Maat:
- Iso-Britannia
- Pituus:
- 110 min
- Genret:
- Komedia, Draama
Keskiarvo
Arvostelut (3): 
Pikatuomiot (153): 
Oma pikatuomio
On vuosi 1984. 11-vuotiaan Billy Elliotin äiti on kuollut. Mummokin karkailee. Billyn isä ja veli ovat lakkoilevia kaivostyöläisiä ja heidän päivänsä koostuu lähinnä rikkureiden työbussin kananmunilla heittelemisestä. Isä toivoisi Billy-poikansa innostuvan miehekkäästä nyrkkeilystä. Isukin harmiksi poika kuitenkin eksyy balettiharjoituksiin ja tajuaa viihtyvänsä siellä. Baletinopettaja rouva Wilkinsonilta ei jää Billyn potentiaali huomaamatta - rouva uskoo pojassa olevan ainesta Lontoon Kuninkaalliseen balettikouluun.
Näistä aineksista voisi helposti saada kyhätyksi kokoon mukakoskettavan ja imelyyksiin sortuvan nyyhkydraaman. Billy Elliotin juoni kieltämättä kuulostaa hieman kuluneelta ja leffan voisi luulla olevan taas yksi sellainen suvaitsevaisuutta ja ennakkoluulottomuutta korostava tusinahömppä. Billy Elliotissa ei kuitenkaan ole sekuntiakaan, joka ei vaikuttaisi aidolta. Yksikään kohtaus ei tunnu pakotetun sentimentaaliselta, eikä yhdenkään kohtauksen taustalla soi tunteita kuohuttamaan pyrkivä musiikki (leffan soundtrack muuten rokkaa - kiitos T. Rexin). Ehkäpä Hollywoodissa tulisi ottaa tästä mallia miten tehdään oikeasti koskettava, hauska ja todentuntuinen elokuva. Billy Elliot ei nimittäin ole mikään perhe-elokuvayritelmä, joka yrittää olla kaikkea kaikille, mutta ei sitten olekaan mitään kenellekään. Leffa saa oikeasti hyvälle tuulelle - se riittää.
Yksi huomion arvoinen seikka leffassa on myös Billyn balettiharrastuksen saama vieroksunta. Balettia harrastavasta pojasta kertovan elokuvan voisi kuvitella kuvaavan, kuinka ikätoverit kiusaavat ja haukkuvat hintiksi. Kuitenkin ainoa Billyn kokema vastustus tulee perheen sisältä. Kaivostyöläismiehen on vaikea niellä poikansa tanssi-innostusta; hän ei ymmärrä miksei poika vain voinut pysytellä nyrkkeilykehässä kuten hän ja hänen oma isänsä. Tämä saa Billyn vaikeaan asemaan: seuratako intohimoaan vai toimiako isän mielestä kuin tosimies. Oman perheen hyväksyntä merkitsee rutkasti enemmän, kuin mitä naapurin setä tai kaupan kassa ajattelevat.
Mitä hurmaavimman hymyn omaava Jamie Bell on Billy Elliotina suorastaan hämmentävän luonnollinen. Toisinaan tulee katseltua nuorten (ja vanhempienkin) näyttelijöiden teennäistä ja yliampuvaa työskentelyä pahoinvointia tuntien. 13-vuotias Jamie Bell osoittaa, että näyttelijäntaidot eivät aina ole iästä kiinni. Ja elokuvaa katsoessa huomaa, että hitto, poikahan osaa oikeasti tanssia! Julie Walters tupakkaa sauhuttelevana topakkana baletinopettaja rouva Wilkinsonina ansaitsee myös kiitosta - täti saa kyllä uskomaan, että baletti se vasta onkin tosimiesten hommaa.
Jos pohjoisenglantilainen murre ja tanssivat pojat eivät pelota, katso ihmeessä. Ja vaikka pelottaisivatkin, piilota ennakkoluulot hetkeksi sohvan alle ja katso.
nimimerkki: Bubble Gun
Pisteet:
Arvosteltu: 17.04.2006
Katsottu: DVD
Jos joku olisi vähän aikaa sitten väittänyt että tulen katsomaan balettielokuvan ja pitämään siitä olisin nauranut paskaisesti ja pyytänyt valehtelemaan lisää! Billy Elliot on balettielokuva ja pidin siitä. Oikeastaan elokuva on tarina erilaisuudesta, ennakkoluuloista, toivosta ja ihmisistä yleensä.
Isän perinteiden mukaan nyrkkeilemässä käyvä pikkupoika Billy eksyy eräs ilta seuraamaan balettikoululaisia, jotka treenaavat samalla salilla. Siitä alkaa Elliotin tarina yksinhuoltajaisän työläisperheen kuopuksena. Billy Elliot on tasaisen varmaa brittilaatua. Tarina on jokseenkin tuttu, mutta se tapa jolla se esitetään ei jätä kylmäksi.
Näyttelijätyö on taattua brittilaatua. Pääroolissa tepsutteleva Jamie Bell on ilmiömäinen. Hänen isäänsä esittävä Gary Lewis ja balettiopettaja Mrs. Wilkinsonin roolin vetävä Julie Walters ovat myös loistavia. Musiikin rooli leffaassa on mainitsemisen arvoinen. No, musa ei ole tietenkään mitään Joutsenlampea (onneksi) vaan tarinan aikalaiskuvaan sopivaa, isoveljen levysoittimessa pyörivää, rokkia. Suurimman osan musapuolella saa Marc Bolan and T-Rex. Children of the revolution rämähtää komeasti käyntiin ja sopii yllättäen leffaan kuin nenä päähän. Muita mainitsemisen arvoisia musapläjäyksiä on esim. Clashin loistava London Calling.
Ihmissuhdekoukeroiden ja elämän maun saaminen elokuviin on nykyään harvinainen laji. Tuntuu, että ruotsalaiset ja britit hallitsevat, näin härmästä katsottuna, tämän lajityypin parhaiten. Mitään balleriinan asua tämä leffa ei kuitenkaan saa sovittamaan. Kyse on taustalla olevista arvoista. Tässä tapauksessa on hieman laskelmoidun varmistelun makua, mutta kun homma hoidetaan tyylikkäästi kotiin niin saadaan aikaiseksi nautittava leffaelämys.
Pisteet:
Arvosteltu: 27.01.2002
Katsottu: DVD
Mietin kauan jaksanko katsoa tätä ollenkaan. Viime aikoina kun on tullut seurattua paljon draamoja. Meikäläisessä on varmaan herännyt joku empaattisuusreaktio siitepölyallergikkoja kohtaan kun haluttaisi vähän itselläkin niistellä nenää. Tässä oli lopulta taas yksi hieno niistopaketti, jota on nautinto katsoa... draamalinja mahtaa jatkua vielä.
Leffa sijottuu pääasiassa vuoteen -84 ja kertoo pojasta nimeltä (yllätys, yllätys!) Billy Elliot. Tämä asuu yhdessä isän, isoveljen ja mummon kanssa jossain kaivoskaupungissa Pohjois-Englannissa. Katsoin leffan ilman tekstitystä ja välillä repliikkien tulkinta tuotti hiukan vaikeuksia, johtuen englannin murteesta. Joku viisaammalla kielipäällä varustettu osaisi varmaan sanoa minkä alueen "mongerrusta" tuo on. Jokatapauksessa pystyin leffan silti sujuvasti katsomaan.
Billyn isä ja veli ovat viimeisen päälle miehisiä miehiä, jotka rettelöivät kaivosmiesten ammattiyhdistyksen leivissä. 11-vuotias Billy on pistetty harrastamaan nyrkkeilyä, joka on miesten laji yhdessä jalkapallon ja painin kanssa. Billy eksyy nyrkkeilytreeneistä balettitunnille ja huomaa sykkeen suonissaan. Asian tultua ilmi, isä eikä veli voi sulattaa alkuunkaan tuollaista homojen hommaa. Billy ei anna kuitenkaan periksi vaan vetää omaa linjaansa vastusteluista huolimatta päämääränä päästä Royal Ballet Schooliin Lontooseen. Kokonaistunnelmaa maustetaan välillä mukavilla ja piristävillä annoksilla huumoria. Tanssikohtauksetkin menevät yllättävän hyvin läpi ainakin minulta.
Kunnioitettavaa leffassa on se, että periaatteessa tällaiseen "poikkeavuuteen" kuuluva kiusaaminen ja mukilointi ohitetaan täysin ja keskitytään kokonaan isä-poika-veli akselille. Vaikka Billy itse on niin suora mies kuin olla ja voi niin tässä nähdään silti pakollinen homokin.
Kaiken kaikkiaan hieno leffa, jossa tunnelma kantaa läpi koko tarinan. Kylläpä baletin tanssiminen on aika miehistä puuhaa vaikken sitä sellaisena ennen leffaa ole pitänyt.
Pisteet:
Arvosteltu: 22.05.2001
Katsottu: Teatterissa
