Kuoppaisesta alusta kärsinyt Star Wars -elokuva, The New Jedi Order, on jälleen etenemässä kohti valmistumista. Kaukaisen galaksin seikkailuja on toistaiseksi saatu todistaa vain pienemmältä ruudulta, sillä uutta koko illan Star Wars -elokuvaa ei ole julkaistu teatterilevitykseen sitten vuoden 2019.
Toisin kuin franchisen tv-sarjat, kuten Skeleton Crew tai Ahsoka, The New Jedi Order on jatkoa kyseiselle vuoden 2019 Star Wars: The Rise of Skywalkerille. Leffan on tarkoitus keskittyä Reyn, eli Daisy Ridleyn näyttelemän ja voimassa vahvan taistelijan myöhempiin vaiheisiin. Ridley on ollut valmiina palaamaan tuttuun osaansa jo pari vuotta, mutta leffaprojektin eteneminen on takunnut käsikirjoituksen takia.
Nyt kone on kuitenkin ns. lähtenyt jälleen käyntiin, sillä elokuvan käsikirjoitusta työstää uusi tekijä. Mm. Jason Bourne– ja Ocean’s 12 -elokuvasarjoissa työskennellyt George Nolfi on kiinnitetty jatkamaan työtä siitä, mihin se on jäänyt mm. Damon Lindelofin ja Justin Britt-Gibsonin jäljiltä. Ennen tätä elokuvaa julkaisuun ehtii keväälle 2026 aikataulutettu The Mandalorian and Grogu -raina, joka keskittyy The Mandalorian -sarjasta tuttuihin hahmoihin.
The Mandalorian and Grogu on nyt ainut uusi Star Wars -elokuva, joka on jo kuvattu. Ohjaaja James Mangold työstää puolestaan Dawn of the Jedi -elokuvaa, jonka on kerrottu sijoittuvan 25 000 vuotta ennen Star Wars: Episodi I:n tapahtumia. Muista suunnitelmissa olevista Star Wars -elokuvista tuoreimpia on Deadpool & Wolverinen takaa tunnetun Shawn Levyn toistaiseksi nimeämätön elokuva, jonka tähdeksi houkutellaan Ryan Goslingia (Barbie). Levyn elokuvan hahmoista tai sisällöstä ei tiedetä toistaiseksi kuin se, ettei hänen leffansa ole suora jatko-osa millekään aiemmalle tuotannolle.
Lähteet: Comingsoon.net, Empire, THR
Toim. R. Isoviita