Tom Hanks saa digitaalisen nuorennuskäsittelyn ”Tom Cruisen” jäljissä

5.2.2023 20:09


Paluu tulevaisuuteen -trilogian ohjannut Robert Zemeckis palaa jälleen yhteen Tom Hanksin kanssa. Kaksikko on tehnyt yhdessä jo useita elokuvia, joita yhdistää kulloinenkin huipputeknologia: Milloin Zemeckis tiimeineen on piilottanut kokonaisia raajoja digitaalisesti ja sujauttanut näyttelijänsä osaksi historiallisia filminpätkiä (Forrest Gump), milloin taas hypännyt kolmiulotteisen animaation maailmaan (Napapiirin pikajuna). Nyt Zemeckis aikoo nuorentaa Hanksin (66 v.) ja tämän näyttelijäkollega Robin Wrightin (56 v.).

Nuorennuskäsittelyä ei voi välttää, sillä Zemeckisin seuraava leffa pohjautuu sarjakuvaan, joka kuvaa yhtä ja samaa paikkaa useiden vuosien aikana. Richard McGuiren Here on taiteilijan oman määritelmän mukaan taideteos, joka on naamioitu sarjakuvaksi. McGuiren teos piipahtaa samassa lokaatiossa aina vuodesta 500 e.a.a. hamaan tulevaisuuteen ja kertoo siihen kulloinkin osuneiden hahmojen elämästä.

Hanksille projekti on jo toinen samankaltainen, sillä hänet nähtiin eri aikakausien läpi kuljettavassa Pilvikartastossa vuonna 2012. Nyt leffan näyttelijöiden piirteitä ei kuitenkaan ehosteta pelkästään perinteisellä maskeerauksella, vaan apuna käytetään mm. Tom Cruise -deepfake-videoista tutun Metaphysicin tekniikkaa. Sitä hyödyntämällä leffan odotetaan valmistuvan ensi vuonna. Hanksin ja Wrightin lisäksi leffassa näyttelevät Paul Bettany ja Kelly Reilly.

 

Lähteet: THR, richard-mcguire.com

Kuva: Future Film/ Pilvikartasto, 2012

Lisää luettavaa