Pitkään muhinut Marvel-projekti karahti taas karikkoon

1.5.2022 19:11

Näkymätön nainen, venyvä mies, äijä kuin kiveä ja joukon neljäs kuin soihtu – tämä on Marvelin ihmenelikko, Fantastic Four, jossa luulisi riittävän aihetta elokuvaan jos toiseenkin. Fantastic Four on jo toki nähty valkokankaalla, viimeksi vuona 2015. Aiempien elokuvien takana oli kuitenkin Marvel Studiosin sijaan 20th Century Fox, mutta Marvelilla on ollut tahtoa kuvata oma Fantastic Four -seikkailunsa.

Rainaa on suunniteltu hyvän aikaa. Joulukuusta 2020 siihen on ollut kiinnitettynä myös pätevän oloinen ohjaaja, Tom Hollandin tähdittämää Spider-Man-elokuvasarjaa luotsannut Jon Watts. Nyt Watts on kuitenkin jättänyt projektin.

Watts ei lähde tehtävästä ovet paukkuen: Marvel Studiosin johtohahmot Kevin Feige ja Louis D’Esposito tiedottavat yhteistyön Wattsin kanssa olleen hyvää ja nautinnollista. He esittivät myös toiveen siitä, että voisivat tehdä jonkin muun elokuvan yhdessä Wattsin kanssa jatkossa.

Samalla kun Watts keskittyy nyt mm. George Clooneyn ja Brad Pittin kanssa tehtävään, yhä nimettömään elokuvaan, Marvelilla yritetään löytää taas kerran uutta ohjaajaa Fantastic Fourille.

 

Lähteet: Comingsoon.net, Deadline

Kuva: 20th Century Fox/ Fantastic Four, 2015

Lisää luettavaa