Uusi Jack Reacher -projekti tulilla – mutta ilman Tom Cruisea?

15.1.2020 19:51

Lisää uusia televisiosarjoja on tekeillä, mutta vanhoista tutuista aiheista. Varietyn saamien tietojen perusteella myös valkokankailla nähty, alkujaan romaaneissa seikkaillut Jack Reacher, on saamassa oman televisiosarjan.

Hahmon luonut kirjailija Lee Child ei ollut täysin tyytyväinen siihen, että Jack Reacher -leffoissa hänen luomustaan on esittänyt Tom Cruise. Huippunäyttelijä on toki pätevä toimintastara, mutta Child on kuvannut Reacherin kirjoissaan häntä mm. huomattavasti pitemmäksi ja rotevammaksi. Onkin odotettavissa, että Jack Reacher -televisiosarjassa Tom Cruisea ei nähdä, vaan pääosaan on haussa toinen näyttelijä.

Uusi sarja on tilattu Amazonin suoratoistopalvelulle ja sen ns. showrunnerina toimii Nick Santora (mm. Pako). Tuottajina puolestaan toimivat Childin lisäksi mm. Scott Sullivan (Scorpion) ja Christopher McQuarrie (Jack Reacher: Tappajan jäljillä). Sarjan ensimmäisen kauden pohjana käytetään Childin ensimmäistä Reacher-kirjaa, vuonna 1997 julkaistua The Killing Flooria (suom. 2010 nimellä Tappotahti). Siinä ex-upseeri Reacher joutuu epäillyksi murhasta, ilmaannuttuaan väärään paikkaan väärään aikaan.

Kirjailija itse on kommentoinut projektia positiivisesti:

– Tämä on ollut mahtavaa tähän asti, mutta nyt tosiaan vasta hauska alkaa. Olen oppinut tuntemaan nämä kaverit ja Reacher on täydellisissä käsissä.

 

Lähde: Variety

Kuva: Universal/Jack Reacher, 2012

Lisää luettavaa