Alienin sijasta ritareita Ridley Scottin tulevassa elokuvassa
Ohjaaja Ridely Scott puuhaa nyt muuta kuin Alien-aiheista elokuvaa. The Last Duel -nimellä kulkeva projekti sijoittuu ritariaikaan. Itsekin vuonna 2003 aateloiduksi tullut Scott esittelee leffassa ritarin ja tilallisen, kaksi ystävystä, jotka ajautuvat vaaralliseen kaksintaisteluun.
Leffan käsikirjoitusta ovat tehneet Matt Damon ja Ben Affleck, jotka kirjoittivat yhdessä myös läpimurtoelokuvansa Will Hunting - syntynyt neroksi. Heidän lisäkseen tällä erää kirjoittajatiimiin kuuluu ohjaajanakin kunnostautunut Nicole Holofcener (mm. Puisto-osasto).
Damonin ja Affleckin piti alkujaan näytellä The Last Duelin pääosakaksikkoa, mutta jälkimmäisen tilalle haetaan nyt korvaajaa. Affleckin tyytyessä leffassa pienempään rooliin, on tulevassa Star Wars: The Rise of Skywalker -rainassa valomiekkaa heilutteleva Adam Driver noussut vaihtoehdoksi The Last Duelin toiseen päärooliin. Mm. Varietyn mukaan Driver on edennyt jo varhaisiin sopimusneuvotteluihin osasta.
Lähteet: Variety, Deadline, Vanity Fair
Kuva: ILM and Lucasfilm Ltd. All Rights Reserved./Star Wars: The Rise of Skywalker, 2019
Uusimmat uutiset
Viime vuoden yllätyshitin tähti kertoo, tuleeko leffalle myös jatkoa
Michelle Yeohilla riittää nyt töitä.
Joaquin Phoenixin leffa jäissä
Pillit toistaiseksi pussiin.
Tarantino-elokuvan tähti ns. kuoli
Tasakymmen tuli täyteen.
Fast X on katsojatilastojen kärjessä – leffaa ei ole arvosteluissa juuri kehuttu
Muut jäävät taakse.
Matrix-ohjaaja kommentoi spekulaatioita alkuperäisen elokuvan taustoista
Miten päin se menikään?