Ramboilua ilman Stallonea

29.10.2016 13:20

Hollywood ei vieläkään osoita väsymyksen merkkejä halussa kuvata eri elokuvia uudestaan tai aloittaessaan franchiseja alusta puhtaalta pöydältä. Sylvester Stallonen ikonisesti tulkitsema äijien äijä, John Rambo, nähtiin valkokankailla hänen itsensä näyttelemänä viimeksi vuonna 2008. Stallonea on pyydetty myös jatkamaan roolissa, mutta tähti on kieltäytynyt.

Hän on kuvaillut käymäänsä keskustelua näin:

– Ei ole enää mitään annettavaa. Kun minua kysyttiin tekemään jälleen Rambo-elokuva, sanoin: ”Jos en voi parantaa edellisestä, kuten en voi, miksi tekisin sen?”

Uusi Rambo-elokuva on kuitenkin vireillä. THR:n mukaan leffan nimi on Rambo: New Blood, kuin vuoden 1982 leffan hengessä, ja sen ohjaajaksi on kiinnitetty Ariel Vromen (The Iceman). Stallonen saappaisiin ei ole vielä löydetty uutta, nuorempaa näyttelijää, mutta etsintä on käynnissä. Elokuvan juonesta ei ole paljastettu yksityiskohtia tässä vaiheessa, mutta alustavien tietojen mukaan sen tekijät haluavat lähestyä Ramboa hahmona samoin kuin James Bondia on lähestytty.

 

Lähteet: THR, IndieWire, The Playlist

Kuva: Future Film/Rambo

Lisää luettavaa