Disney/Pixar julkaisee liudan jatko-osia, mutta ainakaan yksi leffa ei sellaista saa

Disneyn ja Pixarin vuonna 2008 julkaisema animaatioseikkailu Wall-E esitteli maailmalle hurmaavan siivoojarobotin. Yksinään Maata ihmiskunnan jätteistä puhdistamaan jäänyt sympaattinen pikku robotti hurmasi katsojat ja keräsi teatterikierroksellaan huimat 521 311 860 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Disney ja Pixar suunnittelevat useille animaatioilleen jatko-osia, mutta yllättäen Wall-E ei näytä sellaista menestyksestään huolimatta saavan.

Animaatioseikkailuja on tulossa niin Ihmeperheen, Autojen kuin Toy Storynkin ystäville. Ensimmäisenä listalta valmistuu Cars 3 eli Autot 3, jonka on määrä tulla Yhdysvaltojen ensi-iltaan ensi kesänä. Toy Storyn tarina jatkuu liikuttavan kolmannen osan jälkeen Toy Story 4:llä vuonna 2018. The Incredibles 2 eli Ihmeperhe 2 puolestaan nähdään nykyisten suunnitelmien mukaan vuonna 2019, 15 vuotta ensimmäistä osaa myöhemmin.

Animaatiopaja Pixarin johtaja Jim Morris kertoi taannoin, miksi Wall-E ei suuresta suosiostaan huolimatta ole jatko-osalistalla mukana. EW:lle antamassaan haastattelussa tuottaja Morris puhuu vuoden 2009 parhaan animaatioleffan Oscarin voittaneen Wall-E:n kohtalosta näin:

- Wall-E on lähellä sydäntäni, koska tuotin sen. Voisi olla hyvä palata takaisin siihen maailmaan ja antaa kaikkein nähdä, että ihmiset oikeastaan selviytyivät palattuaan kertaalleen pilaamalle planeetalleen. Mutta se [elokuva] oli varsinaisesti rakkaustarina, jolla oli oma alkunsa, keskikohtansa ja loppunsa, joten emme todella ole suunnittelemassa paluuta [siihen maailmaan] tässä vaiheessa.


Lähteet: IGN, EW, CinemaBlend, Box Office Mojo

Kuva: Pixar Animation Studios

R. Isoviita 17.07.2016 klo 19:29

Uusimmat uutiset

Uusi Frasier-sarja: Tuore paljastus antaa toivoa

Kelsey Grammer palaa tuttuun rooliinsa, mutta luvassa on myös muuta.

R. Isoviita

Netflix perui kaksi valmista elokuvaansa

Suoratoistojätti yrittää pitää taloutensa kunnossa.

R. Isoviita

Madonnan elämäkertaleffa karahti karille - ilmeinen syy

Ei tule, päätti artisti.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...